”Vanha sitkeä sotaratsu iskussa” – arviossa Saxonin ”Carpe Diem”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 19.2.2022

Brittiläisen uuden aallon heavy metalin sitkeimpiin työjuhtiin jo yli 40 vuotta kuulunut Saxon palaa 23. albuminsa myötä. Barnsleyn vanhojen partojen uusin albumi tekee nimensäkin puolesta selväksi sen, mikä on yhtyeen periaate ja pitkän iän salaisuus. ”Carpe Diem” kertoo itselleen ja taidoilleen uskollisen yhtyeen ylpeydestä omia osaamisalueitaan kohtaan. Se ei yritäkään lipsua lestistään perusvarmasti rockaavien heavy-kappaleiden loihtijana.

Mikä albumissa kuitenkin häkellyttää eniten, on sen moniasteinen laadukkuus. Kun Saxonia on ilkeissä puheissa jo kauan totuttu pitämään B- ellei C-luokan väsyneenä heviraakkina, iskee se nyt pöytään sellaisen levyn että oksat pois. On aivan mahtavaa olla tässä tapauksessa mahdollisimman väärässä ennakkoluulojensa kanssa, syödä sanansa ja ottaa päälle kourallinen pöllyäviä jauhoja suunsa täydeltä.

Hieman mitäänsanomattoman ”keskiaikainen ritari vartioi jumalattoman pitkää muuria” -kansi [hohhoijaa] kätkee sisälleen, yllättävää kyllä, pirun sisukkaasti potkivaa ja tehokkaiden riffien varassa operoivaa vahvaa Whitesnaken DNA:ta olevan hard rockin ja pirullisemman kantin Judas Priestin vaikutepiiristä tuttua runttausta.

Kukapa olisi uskonut, että vuodesta 1977 lähtien toiminnassa olleen sotaratsun alkuperäisjäsenten, vokalisti Biff Byfordin ja kitaristi Paul Quinnin, luotsaama veteraaniyhtye piiskaa vielä vuonna 2022 ilmoille yhdeksän kappaleen kokonaisuuden täynnä ilmavaa ja hyvällä maulla taottua raskasta rockia? Metallimusiikin tuottajavelho Andy Sneapin ja Byfordin äänittämä, miksaama ja tuottama albumi soi soljuvasti, mureasti ja jykevästi. Kaiken sen takaa on aistittavissa vuosikymmenten tuoma taito, kokemus ja syvällinen ymmärrys siitä, miten jämäkästi rullaava raskaan rockin biisi valmistuu laadukkaiksi kypsytellyistä ainesosistaan.

Albumin sähäkän pöyhkeästi avaavat ”Carpe Diem (Seize The Day)” ja ”Age Of Steam” ovat heti alkuvuoden ja pitkälle sitäkin edeltäneen vuoden jytäkimmät perinteisen heavyn biisit. Tempoa hiljennetään puolislovari ”The Pilgrimageen” ennen kuin Paul Di’Annon vuosikausien Iron Maidenin haamut kadulta herättelevä ”Dambusters” laukkaa taistelutantereelle. Komea power metal -riuhtaisu ”Super Nova” ja majesteettisia kosketinharmonioita ja soinnillisia jännitteitä sisältävä ”Lady In Gray” jatkavat Byfordin ryhmän suvereenien onnistumisten sarjaa. Ikivanhaan pyöreän pöydän ritareiden voimavärssyyn pohjaava ”All For One” ja silkaksi jämerämmän käden speed metaliksi äityvä ”Living On The Limit” lyövät epäilijöille viimeistään luun kurkkuun.

Kitaristikaksikko Quinn ja Douglas Scarrat hoitaa tonttinsa nyanssitajuisesti ja ammattimaisella varmuudella. Sitä varten rytmiryhmä, rumpali Nigel Glocker ja Nibbs Carter, pohjustaa jykevästi nämä yhdeksän nykyaikaista raskaan rockin kappaletta.

Vokalisti Biff Byfordin korkean säihkyvä ääni on muusikon veteraani-ikä huomioon ottaen säilynyt häkellyttävän hyvässä terässä. Vertailukohteeksi kelpaa lyödä vaikka itse metallijumala, Bruce Dickinson. Byfordin vokaalitulkinta ”Carpe Diemillä” on vaivattoman luontevaa toimitusta. Hänen tunnistettava vibrato on hyvin hallittua ja eräs yhtyeen tärkeimmistä perinteitä kunnioittavan soundin tunnistettavimmista tavaramerkeistä. Eikä siitä välity missään kohtaa väkisin puskemisen tuntu eikä arastelu.

Saxon elää nyt niitä kallisarvoisia eläköitymistä edeltäviä vuosia sen vakiintuneen fanikunnan taattua sille mahdollisuuden toteuttaa itseään vapain käsin. Mikäpä siinä luritellessa, kun jälki on näinkin ällistyttävän hyvää. En olisi kieltämättä koskaan nuorempana uskonut sanovani kevään 2022 korvilla, että kaikki sankarillisen perinnehevin ystävät voivat huoletta unohtaa Sabatonit ja Manowarit, koska vanha ratsu Saxon on näinkin pirun kovassa vedossa. Kyseessä on vuoden riemukkaimpia yllätyksiä.