”Vanha sotaratsu nelistää taas” – Arvostelussa Sacred Reichin paluulevy ”Awakening”

Arizonan Phoenixista, Yhdysvalloista tuleva poliittisesti suorasanaisen kantaaottava thrash-veteraani Sacred Reich palaa kutkuttavalla uutukaisellaan 23 vuoden studioalbumi-hiatuksen jälkeen. Pitkään skeptisen kielteisesti uuden materiaalin tekemiseen ja levyttämiseen suhtautunut yhtyeen klassisten ensilevytysten ”Ignorance” (1987), ”Surf Nicaraqua” -EP (1988) ja ”The American Way (1990)” aikainen kokoonpano Phil Rind (basso ja laulu), Wiley Arnett (kitara), Jason Rainey (kitara) ja Greg Hall (rummut) kiersi vuoden 2006 Wackenissa tapahtuneen paluun jälkeen vuosikymmenen verran maailmaa soittaen satunnaisia keikkoja festareilla ja keskikokoisissa klubeissa. Tuolloin yhtyeen setti koostui käytännössä sen alkuaikojen kipakammasta mutta myös crossoverista materiaalista. Muutama vuosi sitten yhtyeen hardcore-fanien uskollisen ja pitkäaikaisen tsemppauksen kannustamana yhtye uskaltautui lopulta kokeilemaan kepillä jäätä ja alkoi kirjoittaa uutta Sacred Reich -materiaalia. Yhdysvaltain poliittisen tilanteen kehityttyä yhä kaoottisempaan suuntaan oli vanhan, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelleen sotaratsun painavalle sanottavalle ja kipakalle thrash-runtaukselle kehittynyt vuosien mittaan myös suoranainen tilaus.

Pari vuotta sitten tekemiensä ”Awakening”-albumin demotusten jälkeen vaihtui Sacred Reichin kokoonpanosta käytännössä puolet varsinaisen albumin levyttäneeseen kokoonpanoon. Yhtyeen vanttera orkkis-rumpali Greg Hall ja sen ainoa jäljellä ollut alkuperäisjäsen Jason Rainey jättivät yhtyeen ”Awakening”-albumin demotusten seutuvilla. Hall lähti yhtyeestä vuonna 2018, Rainey vuotta myöhemmin. Paluualbumin demotukset rummutti narulle Hallin sijaan yhtyeen pitkäaikainen ystävä Tim Radziwill. Raineyn lähdettyä bändistä demotusten jälkeen rekrytoi yhtye riveihinsä Radziwillin vasta hieman yli 20-vuotiaan mutta taitotasoltaan ilmeisen suvereenin kitaristipoika Joeyn. Samaan aikaan toisaalla oaklandilaisen groove metal -jätti Machine Headin kompuroitua ristiriitaisen vastaanoton saaneen ”Catharsis”-albumin maailmankiertueen ristiriitaisissa tunnelmissa maaliin jättivät bändin kitaristi Phil Demmel ja rumpali Dave McClain yhtyeen loppuvuodesta 2017. Eipä tuosta sitten kulunut aikaakaan, kun alkuvuodesta 2018, studioon astumisen kynnyksellä uutisoi Sacred Reich McClainin liittyneen uudelleen reilun parinkymmenen vuoden tauon jälkeen vanhaan yhtyeeseensä. McClainhan liittyi Machine Headiin alunperin juuri Sacred Reichista ennen vuoden 1997 ”The More Things Change…” -albumin sessioita. McClain hankki kannuksensa phoenixilaisessa yhtyeessä ajanjaksona, joka kesti aina vuonna 1991 julkaistun ”Question”-EP:n ajoilta vuoden 1993 ”Independent”-albumin kautta yhtyeen ensimmäisen tulemisen viimeiseksi jääneeseen, varsin aliarvostettuun albumiin ”Heal” (1996). Uusittu Sacred Reich -nelikko menikin McClainin paluun myötä tuoreeltaan studioon äänittämään paluulevyä alkuvuodesta 2018.

”Awakeningin” nimibiisi avaa pelin perusvarmalla, keskitempoisen raskaalla, vaikkakin aavistuksen yksiulotteisella thrash-juntalla, jossa mausteina käytetään myös raskaampaan vaihtoehtorockiin kalleellaan olevia melodiarakenteita. Merkillepantavaa on, että omintakeinen ja vuosien takaa miellyttävästi niskavilloja nostattava Rindin sielukkaan vahva lauluääni hakee jatkuvasti uusia kulmia yli thrash metalille leimallisten ilmaisun rajojen. Albumin ehdottomaksi helmeksi osoittautuu hienon jännitteen omaava, yhdysvaltalaista populistista politiikkaa oikealla suoralla päin näköä tinttaava ”Divide And Conquer”. Biisi on maukas sekoitus rapakon takaisen koulukunnan kiukkuisen speed-thrashin alkuvoimaa ja Sacred Reichin mittakaavassa mahtipontisinta, melodisinta kertosäettä, mitä bändiltä on ehkä koskaan aiemmin kuultu. Grudge-leffoista (suom. Kauna-) ilmiselviä visuaalisia vaikutteita ammentaneella musiikkivideolla ryyditetty pikapala ”Manifest Reality” ei säästele sen enempää speed thrash -kaahauksessa, ja se piiskaa aivan yhtyeen alkuaikojen malliin tai oikeammin lähempänä vaikkapa Sepulturan ”Inner Selfin”, Metallican ”Kill ’Em Allin” tai Exoduksen ”Bonded By Bloodin” kaltaisilta thrash-klassikoilta tuttua, suoraviivaista kipakkuutta. Yhtyeen alkuperäisen kitaristin, Raineyn luomia, pieniä persoonallisia rytmikitarariffittelyn yksityiskohtia ja koukkuja jää tosin välillä kaipaamaan uusien biisien paikoin liiankin suorasti louhittujen kappaleiden osien kuorrutukseksi.

Albumin loppupään biisit eivät sitten iske niinkään kovaa. Fiilis vaihtuu kuin seinään nälkäisestä thrash metallista sedittyneeseen hevirokkailuun. Pääosin B-puolen kappaleet ovat nimiensäkin puolesta kuin metalli-ideoiden jämälaarista poimittuja. Keskinkertaista mielikuvituksettomammin pököttävät väsyttävän ennalta-arvattava Black Sabbathin ”Children Of The Graven” rockradioystävällinen, thrashahtava jäljitelmä ”Salvation” sekä toisen samaisen bändin biisin, ”Hole In The Sky”:n pääriffistä essenssinsä lainaileva, hevahtava shuffle-rock ”Death Valley”. Molemmat näistä kappaleista jäävät auttamatta jamisessioissa poistoon menevien tuotosten tasolle. Hardcore punkin ja metallin crossoveristi yhteen naittava ”Revolution” on puolestaan samaa punkahtavaa osastoa aiemmin keväällä Iron Reaganin kanssa tehdyllä splittiseiskalla julkaistun avosointuremellys ”Don’t Do It, Donney”:n kanssa. Tosin sillä erotuksella se on sitä, että ”Revolution” on selkeästi kyseistä, D. Trumpille osoitettua musiikillista keskarinnäyttöä parempi ja nyanssirikkaampi HC-pohjainen, lyhyehkö remellys.

Metallican ”The Struggle Withinin” marssirumpuintroa pelottavan paljon mukaileva ”Killing Machine” jää avauksensa jälkeen jyystämään paikoilleen raivostuttavan yksitoikkoisena tyhjäkäyntihevinä. Asiaa ei liiemmin auta se, että Rind tuhlasi biisiin ehkä koko albumin parhaimman tekstin, joka raatelee avoimesti Yhdysvaltojen imperialistista sotapolitiikkaa, maan johdon harjoittamaa segregaatiota ja ilmapiiriä vallitsevaa ksenofobiaa. Ainoastaan albumin päätösraidan Led Zeppelinin yksinkertaisen muskeligrooven ja Black Label Societyn boogiemoukaroinnin Foo Fightersin intensiteetillä keskenään nippuun punova ”Something To Believe” onnistuu tarkoituksessaan yhtä hyvin kuin albumin ensimmäinen puolisko.

Yhtä kaikki, Sacred Reichin ”Awakening” kuulostaa heikkouksineenkin genrensä viitekehyksessä tuoreelta ja spontaanilta teokselta. Mihinkään kapeaan genrelokeroon perinteistä speed thrashia varsin crossoverilla otteella käsittelevä yhtye ei edelleenkään mahdu, ja hyvä niin. Jos yhtyeeltä olisi toivonut jotakin enemmän, niin itsekriittisyyttä ja punakynän rohkeampaa käyttöä uusia biisiaihioita raakattaessa. Arizonalaisvetetaanien olisi toivonut myös asettavan sävellystyössään riman hieman korkeammalle. – Kaikki tämä tiedostaen Sacred Reichin kyvykkyyden erittäin hyvien metallibiisien tekoon ja paluun myötä aistittavan aidon innostuneisuuden uuden musiikin luomiseen. Olisin lisäksi kernaasti toivonut yhtyeeltä malttia ja istumalihaksia säveltää ja työstää sessioissa vielä pari ykkösluokan vetoa parin tyhjänpäiväisemmän ”Awakeningille” päätyneen jynkytyksen tilalle. Silti yhtyeen paluu on varsin onnistunut ja tervetullut.

7½/10

Kappalelistaus:

    1. Awakening
    2. Divide And Conquer
    3. Salvation
    4. Manifest Reality
    5. Killing Machine
    6. Death Valley
    7. Revolution
    8. Something To Believe

 

Kommentoi julkaisua