Vanhaa koulukuntaa uusin asein – arvostelussa Mistererin Ignoramus

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 20.5.2019

Ilmestyessään kuvioihin thrash metalia pidettiin joko järkyttävänä kakofoniana tai innovatiivisena metallikentän uudistajana. Jossain vaiheessa death metal kuristi thrashin henkihieveriin, mutta ei saanut sitä kuitenkaan tapettua. Vuosituhannen vaihteessa uusien bändien lisäksi vanhatkin nimet saivat itseensä aivan uutta potkua, eikä enää ollut tärkeää olla se kehityksen terävin kärki, vaan tehokkuus, tiukkuus, murskaavuus ja ”perkele, nyt mennään”-tunnelma ottivat vallan. Nuo samat termit tulivat mieleeni, kun Mistererin debyytti ”Ignoramus” jyrisi soittimessani.

Misterer on bändinä suhteellisen uusi, mutta tekijät vanhoja konkareita. Taustalta löytyy monenlaisia mainetta niittäneitä kokoonpanoja, ja sen kuulee kyllä välittömästi soitosta. Bändin äänenä (ja rumpalina) toimii monissa liemissä keitetty musiikin moniottelija Mikko Herranen.

Levyn kannessa poseeraa sotakypärään (ja siihen kirjoitettuun I am in hell -tekstiin) pukeutunut apina, joka lienee tarinan ignoramus. Taiteilija Wilskan tekemä kansi hehkuu myös niin sanottua vanhaa koulukuntaa ja on täydellisessä yhteishengessä musiikin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vanhaa koulukuntaa henkii myös levyn avaava intro ”Ignoramus” lyhyellä ja naulan kantaan osuvalla puheella (kuulostaa muuten vähän Lemmyn ääneltä). Huolimatta siitä, että sanapari ”vanha koulukunta” on loikannut monta kertaa esiin tässäkin arvostelussa ja tavallaan viitataan menneeseen aikaan, ei Misterer ole mitään väsynyttä haikailua aikojen taakse tai nostalgista muniin puhaltamista. Varsinaisen avausbiisin ”I Am A God” tärähtäessä kuuloelimiin syttyy vahva, aiemmin mainittu ”perkele, nyt mennään”-fiilis, ja se tunne on vahvasti tätä päivää. Tiukkaa, potkivaa ja anteeksi pyytelemätöntä pääntakomista sisältävä kappale sisältää kaikki tehokkaan thrash-kappaleen elementit tempovaihteluineen, ja itseni yllättää ainakin Herrasen rujo ulosanti, vaikka hänen monipuoliset vokalistin kykynsä ovatkin laajasti tunnettuja.

Toinen raita ”Ignorance” tuo mukaan tuplabasarit, jotka kuljettavat kappaleen alkua tehokkaan riffin siivittäminä. Tarttuvassa kertosäkeessä Herranen ottaa laulussaan melodiset aseet käyttöön, ja se on kieltämättä toimiva ratkaisu. Yhtä sujuvasti hän siirtyy kappaleessa myös örinäosastolle menettämättä hetkeäkään uskottavuuttaan ja otettaan. Niin melodista laulua kuin örinää Herranen käyttää lähes läpi levyn, ja ne luovat hyvää kontrastia eivätkä tunnu millään lailla väkinäisiltä tai sekavilta. Koko bändin osallistuessa vokaaleihin ei siltä osastolta ainakaan voimaa puutu.

”Money” lainaa omintakeisella tavalla erästä meilläkin suuresti tunnettua länsinaapurista ponnistanutta ilmiötä, ja myönnän sen verran menneeni retkuun, että oli vallan pakko tarkistaa kappaleiden tekijätiedot tekstin osalta. Akustisessa hengessä soiva ”The Light” suo pienen hengähdystauon, ja voisin vanhan ajattelumallin mukaisesti kuvitella tämän A-puolen päättäväksi raidaksi ennen uutta pommin pudotusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”High Society” onkin jälleen pommi biisiksi, joka jyrää suurella voimalla. Armoa ei anna myöskään seuraava ”Perkelation”, joka kuvastaa aihetta lauseella ”Finnish way of fighting”. Oli vihollinen minkälainen tahansa, niin kyllä sillä olisi häijy olla, kun tämän kappaleen veroisella tehokkuudella painaisi itse päälle. Levyn päättävä ”Disconnected” sisältää erityisen hienon kertosäkeen, joka sointuu sujuvasti yhteen kuolonmetallia henkivien kitarakuvioiden kanssa.

Kappaleet ovat sopivan lyhyitä, minkä vuoksi ne säilyttävät tehokkuutensa murskaavina. Alle puolituntinen levy jättää selkään saaneen olon, ja silti sormi hakeutuu laittamaan levyn alusta soimaan. Herranen on toiminut hyväsoundisen levyn taustapiruna soiton lisäksi myös studion puolella.

Huolimatta siitä, että Herrasen osuuteen tulee kiinnitettyä suuresti huomiota, millään tavalla ei voi väheksyä bändin kielisoitinosastoa. Basso soi tukevana osana rytmiosastoa ja kitaristit taikovat jyräävien osien oheen myös melodisia kuvioita, esimerkkinään vaikka ”Money”-kappale. Kitarasoolot eivät ole mitään rähmäkäpälien yritelmiä, vaan sisältävät taidokkuuden lisäksi jopa hyvällä tavalla häiriintyneitä osia, kuten ”Ignorance”-biisi antaa osviittaa.

Sen verran tiukasti soi bändi, että ehdottomasti haluan yhtyeen nähdä livenä heti tilaisuuden tullen. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta äärimmäisen taidokasta ja tehokasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen