Vanhan veren ja mädän vainulla – arviossa Goatburnerin ”Fatal”

Helsingistä kampeava Goatburner on tullut toiseen kokopitkään albumiinsa, ”Fatal”. Kuluneen vuosikymmenen loppumetreillä ensiäänityksensä ilmoille sylkeneen, duo-pohjaisen äärimusiikkimiehistön muodostavat kielisoittaja-murisija Kaos ja mm. Ratfacesta ja Pikakassasta tuttu rumpali Spider.

Goatburnerin vereslihainen grindcoren, doomin ja perinnepitoisen, murean vanhan liiton euro-death metalin seos puree ja raatelee asiaankuuluvalla intensiteetillä. Albumin kappaleiden välejä somistavat vanhan kunnon Carcassin tapaan epäilyttävät ääniraidat leikkaussalien ja ruumishuoneiden kylmästi kaikuvista tiloista tai ihan vaan armottoman luonnon helmasta. Jälki on kautta linjan ilkeän tulehtunutta ja raakaa, eikä ihmiskunnan tulevaisuudelle jätetä toivon kipinääkään. Yhtye ei yritä modernisoida tekemisiään, ja pääosin matkassa onkin mukana proto death metalin ja alkuvoimaisen industrialin yhdessä aikaan saamaa karvasta ja hioutumatonta särmikkyyttä.

Nihilistin, Possessedin, Masterin ja Bolt Throwerin tavoin väkivaltaisen alavireisesti ruhjovilla, verisillä jäljillä tässä rytyytetään, eikä duolla ole aikomustakaan päivittää tai uudistaa hyväksi havaittua, aavistuksen suttuiseksi epätuotettua soundiaan. Onpa mukana sopivasti myös Eyehategodin repertoaarista tuttua syvän etelän hardcoren ja metallin sekaista, punkahtavaa groovaavuutta (”Blender Bender” ja ”Dismemberment”).

Vaikka yhtyeen hyödyntämät rakennuspalikat eivät välttämättä monipuolisuudellaan huimaa, ovat ne Goatburner-duon käsittelyssä sen verran hyvässä balanssissa keskenään, että lopputulos pysyy riittävän vetovoimaisena koko reilun puolituntisen albumin ajan. Jos jotain pientä hienosäätöä albumin yleisilmeeseen olisi voinut toivoa, niin hienoista erottelua tuhdilla alavireellä möyryävien kitaroiden ja basson välille. Tämä olisi tuonut levylle optimaalista lisäpotkua ja erottuvuutta varsinkin helposti äänimaiseman puolesta tukkoon lipsahtavissa grindausosioissa.

Yhtä kaikki, ”Fatal” kertoo omaa kieltään siitä, että kotimainen brutaalimman sortin metalli elää ja voi kuolossaankin hyvin. Kyse on sarallaan äärimusiikin salat laajasti osaavan kaksikon otteista, joiden myötä Goatburnerin epäpyhä epämusiikki pysyy paitsi elinvoimaisena, myös uskollisena jo vuosikymmenet aiemmin hyvin toimiviksi havaittujen elementtien tyylitajuiselle uusiokierrättämiselle.