Vantaan Kulttuuritehdas Vernissan syksy tarjoaa metallia, räppiä, rockia, poppia ja elektronista musiikkia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.9.2026

Vantaan Elävän Musiikin Yhdistys Velmu ry käynnistää syksyn 2026 klubikautensa Tikkurilan Kulttuuritehdas Vernissassa syyskuussa. Syksyn ohjelmistossa kuullaan laajasti eri musiikkityylejä elektronisesta musiikista ja popista räppiin, rockiin, doomiin ja death metaliin.

Klubikausi alkaa 12. syyskuuta Synavernissa Sessions -tapahtumalla, jonka Velmu ry järjestää yhdessä Echo Collectiven kanssa. Illan aikana kuullaan live-esityksiä ja tutustutaan artistien laitteistoihin sekä luovaan työskentelyyn. Esiintyjinä ovat elektronisen musiikin pitkän linjan tekijä Samuli Kemppi ja Lau Nau.

Syyskuun 26. päivä järjestettävä Pop After Dark tuo Vernissaan syntikkapopia soittavan RULESin, darkpopia ja indierockia yhdistelevän Snowed Outin sekä paikallisen LUNKin. Samana päivänä järjestetään myös päivätanssit, joissa esiintyy Marino & Sunrise Orchestra.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lokakuun 10. päivä vuorossa on Vernissa Rap Night, jonka pääesiintyjäksi saapuu Asa yhtyeineen. Jo 25 vuotta uraansa tehneen artistin illan avaa DJ Bule Goreng.

Lokakuun 17. päivä Indie Fest VII yhdistyy puolestaan Mimmi Label Live -konseptiin. Lavalle nousevat Johanna von Hertzen, ILO, Runo ja Ellaella. Mimmi Labelin tavoitteena on edistää musiikkialalla erityisesti naisten ammatillista uraa ja hyvinvointia.

Loppuvuotta kohti ohjelmisto muuttuu selvästi raskaammaksi. Marraskuun 7. päivä järjestettävä Let’s Get Doomed kokoaa yhteen kotimaisen doom metalin eri sävyjä, kun Vernissassa esiintyvät Astral Sleep, Lupiinit ja Kahtia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Death metalin ystäville on puolestaan tarjolla Vernissa Rot Club 28. marraskuuta. Illan esiintyjiin kuuluvat Torture Killer, levynjulkaisukeikan soittava Psychoparalysis sekä liettualainen Metempsychos. Ohjelmistoon on lisäksi luvassa vielä yksi myöhemmin julkistettava esiintyjä.

Velmu ry:n klubisyksyn päättää 5. joulukuuta jo perinteeksi muodostunut raskaan musiikin minifestivaali December Doom, jonka tarkemmasta ohjelmistosta tiedotetaan myöhemmin.

Syksyn klubien ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä. Lippuja myydään myös ovelta, mikäli tapahtumat eivät ole loppuunmyytyjä.

Velmu ry:n syksyn 2026 klubit Kulttuuritehdas Vernissassa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  • 12.9. Synavernissa Sessions: Samuli Kemppi, Lau Nau
  • 26.9. Päivätanssit: Marino & Sunrise Orchestra
  • 26.9. Pop After Dark: RULES, Snowed Out, LUNK
  • 10.10. Vernissa Rap Night: Asa + DJ Bule Goreng
  • 17.10. Päivätanssit
  • 17.10. Indie Fest VII x Mimmi Label Live: Johanna von Hertzen, ILO, Runo, Ellaella
  • 7.11. Let’s Get Doomed: Kahtia, Lupiinit, Astral Sleep
  • 28.11. Vernissa Rot Club: Torture Killer, Psychoparalysis, Metempsychos + TBA
  • 5.12. December Doom