Vapautta, rentoutta ja Zappaa – Devin Townsendin ”Empath”-show Circuksessa
Kanadalainen Devin Townsend on tuttuakin tutumpi ja suomalaisen yleisön suosioon vuosien varrella vakiutunut esiintyjä, eikä kellekään liene ollut yllätys kuulla hänen saapuvan uuden ”Empath”-levynsä myötä tänne jälleen parille keikalle. Alkuvuoden Savoy-teatterin keikkojen tapaisen rauhallisemman akustisen rundailun jälkeen Townsend kasasi mittavan remmin soittajia joukkoonsa ja saapui nyt marraskuuiltana täysin uudistetun bändinsä kanssa loppuunmyydyn Circuksen lavalle.
Valitettavasti en voi kirjoittaa illan avanneen Hakenin keikasta järin montaa sanaa, sillä pääsin Circuksen salin puolelle vasta hyvissä ajoin keikan alun jälkeen. Näin bändin viime kesäisen Provinssi-keikan, joten tiesin toki bändin olevan hyvässä vedossa, mutta hieman suolaiselta kuitenkin tuntui kuunnella narikkajonon puolelta ihanaa ”Nil by Mouth” -instrumentaalivääntelyä. Bändin hittibiisi ”Cockroach King” ja ”Affinity”-levyn ”1985” kuultiin vielä lopuksi, joista vain toisen ehdin kokonaan kuulla. Harmittihan se, muttei kovinkaan kauaa.
Townsend yllätti hiljattain ”Transcendence”-levyn kauan kestäneen rundailun päätteeksi hajottamalla pitkäaikaisen Project-bändinsä. ”Empath”-levyllä kuultiin huikea kasa – esimerkiksi kolme eri rumpalia – Townsendin itse valitsemia muusikoita, joista suuri osa nähtiin myös illan kokoonpanossa. Townsend on painottanut kiertueen ensimmäisen rundin keskittyvän hieman vapaampaan ja rennompaan ilmaisuun, joten kovin suurta määrää Townsendin raskaampaa materiaalia ei ollut illan aikana luvassa.
Mainos päättyy
Vapaampi ja rennompi ilmaisu oli ehdottomasti illan teemana vahvasti läsnä, sillä Townsendin jo monesti aiemmin nähneenä en voi olla myöntämättä Project-bändin menneen hieman kaavamaiseksi ulosannissaan. Toki bändin settilista vaihtui kiertueittain, mutta pitemmän päälle sen suurempaa uudistusta ei tullut. Oli siis erittäin hieno huomata Townsendin kasaaman bändin astellessa lavalle lavan yleisen tunnelman olevan täysin uudistunut. Townsend itsekin vaikutti hieman vapautuneelta ja uudistuneelta vaikka olikin edelleen oma tuttu itsensä.
Illan settilistan osalta pääpaino oli luonnollisesti alkuvuodesta julkaistulla ”Empath”-levyllä, joka kuultiin melkein kokonaisuudessaan ”Hear Me” -hevistelyä ja ”Singularity”-järkälettä lukuun ottamatta. Omat settilistan huippuhetket koettiin puolivälin tienoilla bändin siirtyessä soittamaan ”Ki”-levyn materiaalia, jota en olisi Project-aikoihin oikeastaan koskaan kuvitellut kuulevani. ”Coast” nyt toki kuultiin alkuvuodesta akustisesti, mutta koko bändin esittämänä mentiin kepeästi seuraavalle tasolle. ”Gato”, ”Heaven Send” ja ”Ain’t Never Gonna Win” olivat huikeaa kuultavaa eivätkä varmasti olisi toimineet näin hyvin viisihenkisellä Project-bändillä. Etenkin mainituista toisen kitarasoolo-osuus taipui suvereeniksi jamitteluksi – Nathan Navarron bassosooloineen kaikkineen.
Kukin Townsendin kokoaman bändin soittaja oli omalla sarallaan omaa huippuluokkaansa: mukana nähtiin Townsendin kanssa aiemmin esimerkiksi Casualties of Cool -proggiksella ja ”Empath”-levyllä rumpuja soittanut Morgan Ågren ja samojen projektien lisäksi ”Ki”-levylläkin laulanut Ché Aimée Dorvall. Bassossa nähtiin ”Empath”-levyllä soittanut Nathan Navarro ja koskettimissa Hakenissakin soittava Diego Tajeda. Mielenkiintoisimmat soittajat nähtiin erikoista touchstyle-kitaraa soittaneen Markus Reuterin ja Frank Zappan materiaalin kanssa Morgan Ågrenin tapaan vahvasti työskennelleen Mike Keneallyn muodossa. Ehkä ultimaattisin nörtteilyhetki koettiin encoren The Trammpsin ”Disco Inferno”-coverin (koska miksi ei?) jälkeen, kun Keneally ja Ågren soittivat sen perään Zappan ”The Black Page #1” -häröilyn. Huhhuh.
Mainos päättyy
Näin Townsendin suuremman asteen fanina en voinut poistua paikalta huonoin fiiliksin. Townsend on ollut hyvin avoin ”Transcendence”-levyn raskaasta kiertämisestä, joten oli hienoa nähdä hänet näin vapautuneen oloisena. Toki näin suurikokoisen bändin hyvä yhteensoitto ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta niin se vain sattui toimimaan. Ennen ”Ki”-matskua herkistyin itsekin Townsendin jammaillessa Ågrenin kanssa, sillä tätäkään ei Project-bändin kanssa ainakaan hetkeen jos muutamaan nähty. Saa nähdä, minkälainen meno sitten on, kun Townsend kiertää ensi vuonna yksinomaan raskaampaa materiaaliaan – ainakin nyt se oli parhaimmillaan.
Settilista:
1. Borderlands
2. Evermore
3. War
4. Sprite
5. Coast
6. Gato
7. Heaven Send
8. Ain’t Never Gonna Win
9. Deadhead
10. Why?
11. Lucky Animals
12. Castaway
13. Genesis
14. Spirits Will Collide
Encore:
15. Disco Inferno (The Trammps)
16. The Black Page #1 (Frank Zappa)
17. Kingdom
Mainos päättyy
Teksti: Thomas Frankton
Kuvat: Sini Honkanen
