Kuva: Annina Sinisalo

Vappuaaton musta messu – Ghost Helsingin Jäähallilla 30.4.2017

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.5.2017

Ghost, eli Papa Emeritus III ja Nameless Ghouls toivat The Popestar -kiertueensa Helsingin Jäähallille vapunaattona. Miltei täyttä tuvallista metallipäitä oli pääesiintyjän lisäksi viihdyttämässä ruotsalainen The Great Discord ja norjalainen Kvelertak. Ensimmäisen lämmittelijän jouduin harmikseni aikataulullisista syistä sivuuttamaan, mutta Kvelertakin tuttuakin tutummat paukkeet onnistuivat onneksi tuomaan hyvän tunnelman istumakatsomoon asti. Kvelertak tuntui selvästi kiinnostavan yleisöä, josta suurin osa oli saapunut paikalle hyvän aikaa ennen esityksen loppua.

Ghost, Helsingin Jäähalli 30.4.2017

Ghost on tuotteistettu erinomaisesti. Uskonnollisella tematiikalla leikittely ja naamioiden taakse piiloutuminen eivät ole raskaamman musiikin saralla uusia ilmiöitä, mutta Ghost on onnistunut esittelemään tämän kaiken raikkaalla tavalla. Konsepti on niinkin vetovoimainen, että yhtye saattaa olla tämän ajan mielenkiintoisimpia metalliyhtyeitä. Mystiikka on kärsinyt hieman viime aikoina, koska bändin sisäinen riitaisuus on yltänyt hieman liiaksi otsikoihin. Jäähallin keikalla lavalla vaikuttikin uusi jäsenistö, jonka energisyydestä kuulin pitkin iltaa ylistäviä kommentteja.

Ghost, Helsingin Jäähalli 30.4.2017

Bändin ollessa itsessään varsin visuaalinen ilmestys, ei esitys tarvitse kummoisia lavastuksia toimiakseen. Jos lavalle rakennetun kappelin eteen olisi kuitenkin vuodatettu vielä enemmän hikeä, olisi itse keikkakin kohonnut ehkä uudelle, entistäkin paremmalle tasolle. Se, mikä jokseenkin tylsien rakennelmien puolesta menetettiin, saatiin voitettua takaisin muiden visuaalisten ärsykkeiden voimalla: näyttävien valojen ja pyrojen johdosta keikka oli silmänruokaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Ghost, Helsingin Jäähalli 30.4.2017

Kolmella täydellisyyttä hipovalla albumilla luulisi olevan hankala koostaa heikkoa settilistaa, mutta esityksen polkaiseminen käyntiin kappaleilla “Square Hammer” ja “From the Pinnacle to the Pit” oli bändiltä oivallinen veto. Yleisö oli tämän johdosta myyty jo ensimmäisiltä metreiltä lähtien. En huomannut juhlinnan hiipuvan hetkeksikään, mikä on arvatenkin painava osatekijä keikan onnistumisen kannalta. Hyvä fiilis ja maagiset melodiat saivat myös istumakatsomossa vaikuttaville aikaan hyvän fiiliksen, mutta vienon kateuden saattelemana on todettava, että permannossa näytti olevan paremmat bileet. Tämä tuskin yllättää ketään.

Ghost, Helsingin Jäähalli 30.4.2017

Spektaakkelin arvoa ilta ei kokonaisuudessaan oikein saavuttanut, mutta tästäkin huolimatta keikka oli naurettavan hyvä ja nousi kevyesti vapun kohokohdaksi. Heikoimmista esityksistä harvoin kuulee mitään enää sitä seuraavalla viikolla, mutta yhä tänäkin päivänä on mahdollista törmätä sunnuntailta peräisin olevaan kuvamateriaaliin ja haikailevan kiitolliseen palautteeseen. Toivottavasti draama jää nyt vähitellen taka-alalle, jotta pääsemme nauttimaan yhtä loistokkaista albumeista ja illoista, kuin mitä tämä keikka ja kaikki sitä edeltänyt ovat tarjonneet.

Ghost, Helsingin Jäähalli 30.4.2017

Settilista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Square Hammer
  2. From the Pinnacle to the Pit
  3. Secular Haze
  4. Con Clavi Con Dio
  5. Per Aspera Ad Inferi
  6. Body and Blood
  7. Devil Church
  8. Cirice
  9. Year Zero
  10. Spöksonat
  11. He Is
  12. Absolution
  13. Mummy Dust
  14. Ghuleh / Zombie Queen
  15. Ritual
  16. Monstrance Clock

Teksti: Maija Kietäväinen
Kuvat: Ansku Sinisalo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat