Värikäs ja innostava elämys – arviossa Bruce Dickinsonin omaelämäkerta ”What Does This Button Do?”
Kun ihminen oivaltaa kuolevaisuutensa, syntyy tämän seurauksena tarve pohtia elettyä elämää, kokemuksia ja saavutuksia sekä tehdä näistä jonkinlainen välitilinpäätös. Iron Maidenin pitkäaikaisena vokalistina parhaiten tunnettu Bruce Dickinson ajautui tähän tilanteeseen vuoden 2014 lopulla, jolloin miehen elämä mullistui kaulan alueella todetun syövän seurauksena. Pikaisesti aloitettujen hoitojen ansiosta sairaus saatiin nujerrettua, mutta tarve kuluneiden vuosien pohdiskeluun jäi elämään. Tämä konkretisoitui The Book of Souls -kiertueella, jolla Dickinson kirjoitti käsipelillä elämänsä moninaiset vaiheet mukana kulkeneisiin vihkoihin. Nyt nämä hengentuotokset ovat puhtaaksikirjoitettu ja saatettu lukijoiden ulottuville ”What Does This Button Do?” -omaelämäkerran muodossa.
Bruce Dickinsonin omaelämäkerta on monella tapaa poikkeuksellinen teos. Useimmiten tällaiset historiikit kirjoittaa joku muu kuin itse kirjan kohde, mutta tällä kertaa Dickinson on tarttunut haasteeseen ja päättänyt heiluttaa sanan säilää itse. Toiseksi kirja ei ole tyyliltään perinteisin historiikki, joka kuvailisi tarkasti kohteensa elämänvaiheet ja selittäisi kuivasti faktat auki tapahtumien takaa. Dickinsonin teos on enemmänkin sukellus ainutlaatuisen ja monessa mukana olleen miehen ajatuksiin ja mielenmaisemaan, jonka ansiosta kirjan näkökulma on aidosti henkilökohtainen ja yllättävä. Persoonallisen kirjoitustyylin johdosta lukukokemus tuntuu siltä, kuin vokalistilegenda kertoisi tarinaansa suoraan lukijalle samassa huoneessa istuen. Vastaavanlainen fiilis harvemmin välittyy kirjan sivuilta.
Mainos päättyy
Kirja kattaa luonnollisesti koko Dickinsonin elämän ja käy lävitse miehen elämänvaiheita lapsuusvuosista nykyhetkeen, mutta painotukset saattavat tuntua erityisesti musiikkifanin näkökulmasta omituisilta: onhan Dickinson monelle nimenomaan “se Iron Maidenin laulaja”, eivätkä miehen toimet musiikin ulkopuolella ole välttämättä tiedossa. Omaelämäkerta aukaisee mukavalla tavalla tätä hieman vähemmän tunnettua puolta ja lukija saa hyvän kuvan kaikesta, mitä Dickinson on elämänsä aikana puuhaillut: mies kun on ansainnut nimeä niin lentokapteenina, taitavana miekkailijana kuin myös televisio- ja radio-ohjelmien isäntänä. Ja tässä vain muutamia mainitakseni. Onkin hämmentävää, kuinka pieneen osaan Iron Maidenin rooli lopulta jää, vaikka tämä toki jatkuvasti kulkee taustalla mukana. Kirjan lähestymistapa on kuitenkin ihailtavan tuore ja se käsittelee kirjoittajansa elämää ilman, että sitä yrittäisiin katsoa jonkin väkinäisen Maiden-filtterin lävitse.
Tyylinsä ansiosta kirja ei myöskään aina etene kovinkaan loogisesti. Dickinsonin tapa kirjoittaa on miellyttävän maanläheinen ja ymmärrettävä, mutta välillä teksti pomppii aiheesta toiseen melkeinpä holtittomasti. Kesken nuoruusvuosien muistelun saatetaan yllättäen hypätä pohdiskelemaan uskon asioita ja toisaalta tietyn kiertueen läpikäyminen siirtyy yhtäkkiä käsittelemään yksityiskohtaisesti lauluharjoitusten sisältöä. Kirja saattaa myös kuitata pitkänkin ajanjakson muutamassa lauseessa ja paikoin jonkin yksittäisen tapahtuman läpikäymiseen käytetään kokonainen luku. Riippuu paljon lukijasta, kokeeko syrjähtelevän tyylin hyvänä vai huonona asiana. Itse miellyin kirjan ilmaisutapaan nopeasti, sillä asiapitoista, tarkasti vuosien mukaan etenevää dokumentointia on maailmassa riittämiin. Vain parissa kohdin joutui todella pohtimaan lukemaansa tekstin rönsyjen vuoksi, mutta tämä on lopulta pieni hinta siitä, että kirja on aidosti tekijänsä näköinen.
Mielenkiintoisia hetkiä on tarjolla paljon, mutta jotkin irtokohdat jäävät poikkeuksellisen voimakkaasti mieleen. Syöpähoitojen yksityiskohtaisen kuvailun lisäksi erityisen puhutteleva on luku, jossa käsitellään Dickinsonin sooloyhtyeen keikkaa piiritetyssä ja sotatilan riepottelemassa Sarajevossa vuonna 1994. Yksityiskohtainen selonteko reissun etenemisestä on jo itsessään lukemisen arvoinen tarina, mutta samalla luku onnistuu hienosti vetämään yhteen kaiken sen, mitä herra Dickinson on: tinkimätön ja uhmakas seikkailija, joka hakeutuu aina mahdollisuuden tullen kohti tuntematonta. Eikä menoa haittaa, vaikka tämä tarkoittaisi pahimmillaan kuolemanvaaraa. Tästä juontaa myös kirjan nimi ”What Does This Button Do?”, johon kätkeytynyt kysymys haastaa jokaisen kokeilemaan uutta ennakkoluulottomasti.
Mainos päättyy
Bruce Dickinsonin omaelämäkerta on kaikin puolin laadukas teos, joka pitää otteessaan koko 400-sivuisen kestonsa ajan. Kirjan toteutus sekä suomennos on kaikkinensa hoidettu moitteettomasti, eikä mukaan ole eksynyt montaakaan kirjoitusvirhettä. Sekaan ympätyt valokuvaliitteetkin elävöittävät mukavalla tavalla tekstiä. Jälkisanoissa Dickinson toteaa, että materiaalia olisi ollut puolet pidempäänkin kirjaan, mutta turhaa kestoa karsittiin leikkaamalla jonninjoutavat nippelitiedot pois. Lopputulosta selatessa ratkaisu tuntuu täysin oikealta, sillä kirja on tällaisenakin riittävän informatiivinen ja täynnä asiaa. Tämän lisäksi ”What Does This Button Do?” ei ole vain mielenkiintoinen katsaus yhden aikamme suurimman vokalistin elämään, vaan se on myös innostava muistutus siitä, että jokainen voi saavuttaa unelmansa, jos on valmis tekemään töitä sen eteen. Voiko elämäkerralta enempää toivoa?
10-/10
