Varvara – Death Defying Tricks

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.1.2016

Haminan kaakkoisesta pikkukaupungista kotoisin oleva Varvara on aliarvostettu yhtye vailla vertaa. Aamulehti antoi yhtyeen uudelle levylle täydet pisteet sanoen, että Varvara kiertäisi palloa suurilla klubeilla mikäli maailma olisi oikeudenmukainen paikka. Maailma on pikemminkin ironinen paikka sillä Aamulehden kotikaupungissa Tampereella bändi esiintyy Hervannassa aloittelevien bändien suosimassa juottolassa jossa suoran näkymän lavalle estää kattoa tukeva pilari. Vaatimattomuus ei poista sitä tosiasiaa että bändi on juuri puskemassa ulos aivan hemmetinmoisen levyn.

Varvaran aiemmilta levyiltä tuttu riipivän hämyinen saundi kuuluu jo avausraidalla ”Sons”. Yhtyeen kolmas täyspitkä ei kuitenkaan ole lainkaan niin mollisävyinen kuin avaus antaa olettaa. Jo toisena kuultava ”Caught” leikittelee trumpeteilla ja valssitahdeilla laulaja Mikko Kirin luritellessa kieli poskessa ja kuulostaa siltä kuin joku olisi vain salaa nauhoittanut yhtyeen lauantaijamit. Niin vaivattomalta soitto kuulostaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Radiossakin huomiota saanut sinkkulohkaisu ”Warning Signs” kuulostaa aurinkoiselta, epäsuomalaiselta ja rytmikkäältä. Kertosäe on massiivinen muttei mitenkään ilmeisellä tavalla. Jos Varvaran tyyliin ovat aiemmin kuuluneet rytmikoukut ja proge niin tällä kertaa mennään saundi edellä. Musiikkiin on otettu suoraviivaisuutta ja lisää rock-asennetta. Unohtamatta kauniita saippuakuplina ilmassa leijuvia melodioita jotka puhjetessaan jättävät kuulijalle rauhallisen mielen.

Puolessa välissä alkaa ihmetyttää minne bändin hämyisyys on hävinnyt? ”Human Being” kuulostaa nurmikolta, tennareilta ja minishortseilta – siis festareiden tanssipalalta. Vieläkään ei ole kuultu yhtäkään paritonta tahtilajia! Ehkä Varvara on oppinut pakkaamaan soittotaitonsa keskivertokuulijan ymmärtämään muotoon. Bändiä voi kuunnella sekä ”helposti” nauttimalla rytmeistä ja fiiliksistä tai sitten keskittyä soittosuorituksiin jotka ovat edelleen rautaa vaikka ilmaisu olisikin suoristunut.

”Death Defying Tricks” kuulostaa lauluvetoisemmalta kuin yhtyeen aiemmat kaksi studioalbumia. Vasta levyn loppupuolella musiikilliseen taivaanrantaan alkaa maalautua niitä postsävyjä joita bändin ennalta tunteva kuulija osaa odottaa. Hitaassa ja trippailevassa ”Arrows”-kappaleessa riittää myös draamaa ja Varvara osoittaa olevansa edelleen taiteellinen rock-yhtye.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varvara osoittaa, että pienestäkin kaupungista voi tulla mielenkiintoinen yhtye jonka ei edes välttämättä tarvitse soittaa heviä. ”Death Defying Tricks” uppoaa varmasti monenlaiselle kuulijalle kuulostamatta tippaakaan geneeriseltä. Tämän levyn kautta on hyvä tutustua bändiin paremmin.

8/10

Varvara – ”Death Defying Tricks”:

  1. Sons
  2. Caught
  3. Warning Signs
  4. Headlights
  5. Human Being
  6. No Reason
  7. Shadow Of Mistrust
  8. Arrows
  9. Since We Can’t Explain
  10. Crossed My Mind

Varvara Facebookissa

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat