”Vastaanotto meidän levyä kohtaan ollut lähes pelkästään ylistävää” – haastattelussa Lovers Left Alive

Helsinkiläinen, vuonna 2020 perustettu Lovers Left Alive julkaisi syksyllä odotetun debyyttialbuminsa nimeltään ”How..”. Kaaoszinen kysymyksiin levystä, sen taustoista ja monesta muusta aiheesta, kuten keikkailusta sekä vinkeistä aloitteleville bändeille, vastaili yhtyeen laulaja ja kitaristi Tomi Hyena. Lue alta mehukas haastattelu, joka takuulla jättää janoamaan lisää!

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Miten tämä kulunut vuosi on sujunut?

Kiitos! Viisi vuotta pään hakkaamista seinään on viimein alkanut kantaa hedelmää, joka kuhmunakin tunnetaan.

Koko bändi on viimeisen muutaman vuoden ajan ollut melkoisessa pyörityksessä. Onneks ei olla mitään tirriäisiä enää, niin ei oo päässyt pollat kuumenee liikaa näillä kierroksilla. Määrätietoisesti ollaan annettu asioiden edetä omalla painollaan, enää ei oo mikään kiire edetä mihinkään liian nopeasti. Koko bändi taustajoukkoineen on tehnyt tän vuoden ajan helvetin kovaa duunia bändin viemiseksi eteenpäin, keikkaa on pukannut Lahdesta Jytäkesään ja Kouvolasta Tukholmaan, Alavusta unohtamatta. Eiköhän Tampereellakin aleta pikkuhiljaa ymmärtämään, et diggaillaan ihan oikeasti Popedasta. Sielläkin voitettiin pienen alkukankeuden jälkeen yleisö puolellemme. Turussa meillä on tasaisesti kasvanut seuranta vuosien aikana, siellä pyritään käymään mahdollisimman paljon.

Kultsan KULT-klubilla vedettyjen levyjulkkareiden jälkeen ei ole ollut montaakaan viikonloppua ilman keikkoja. Meidän management, eli Arttu ja Reeta TMH:lta ovat pitäneet hyvin huolen siitä, että hommat hoituu tänäänkin hyvin, ja meitä on heidän puolelta kannustettu saamaan asioita itsekin rullaamaan alusta asti. Meitsi hoiti Loversin keikkamyynnin pitkälti itse ekat pari vuotta, ja sen delegoiminen muille tahoille ei ole aina ollut helppoa mulle.

Fiilikset albumin julkaisun jälkeen

”How..” -albumi ilmestyi elokuun lopussa – millaiset fiilikset nyt kun se on saatu ulos? Albumista on ilmeisesti tullut melkoisen mukavaa palautetta?

Bändin ja fanien pitkä odotus on vihdoin palkittu, ja vastaanotto meidän levyä kohtaan ollut lähes pelkästään ylistävää. Tää nyt ei varsinaisesti tullut meille mitenkään yllätyksenä, sillä tiedettiin jo Lauri Elorannan kanssa studioon mentäessä, ettei kotimaassa tuotetulle kierrätysmuoville paineta mitään kertakäyttöpaskaa. Kiitosta on tullut etenkin levyn selkeän rosoisesta soundimaailmasta, biiseistä ja eheästä kokonaisuudesta, josta löytyy lisää jokaisella kuuntelukerralla.

Levykaupoille tää vinskan menekki saattoi tulla pienenä yllätyksenä – alkuun meiltä ennakkotilattiin yhteenkin puljuun vaan 5 kiekkoa ennen julkaisupäivää. Pistin someen vinkkiä ennakkotilauksista, ja seuraavana päivänä oli tilattu jo hurjat 15 vinskaa kaupalle. Nehän meni loppuun jo julkaisupäivänä, joten lauantaina kävelin puotiin vajaan laatikollisen kanssa ja kysyin, montako ottavat?

”Montako sulla on siinä?”

Sen jälkeen ollaan viety jo useampi laatikollinen, ja kohta pitää varmaan uus painoskin tilata. Pieni CD-painos saatiin vähän jälkijunassa myös pihalle, ja nekin ovat löytäneet nopeasti uusien omistajien hyppysiin. Fyysisistä julkaisuista vastaavan Xonoring Recordsin kanssa hinkataan vielä kasettipainosta. Siellähän tonnin painoksia heti ekaks painokseks tilaavat nauratte, mut tää levyn julkaisurumba on ollut meidän bändille tosi magee ja kliffa juttu.

Albumin suoratoistolukemilla ei todellakaan lähetä brassailee, mut kyl se tuntuu hyvältä, kun levyä diggailleet (ja ostaneet) kertoo kuunnelleensa koko kiekon läpi yli neljä, tai kymmenenkin kertaa parin viikon sisään. Kaikkein kriittisimmätkin aitopäät ovat jo hehkutelleet meidän tehneen parhaimman suomalaisen katurock-debyytin kautta aikain. Täs kohtaa pitää vähän toppuutella, kun eihän sitä kovinta debyyttiä ole vieläkään tehty.

”How..” on ajaton ja hyvin kestävä levy, joten uskotaan sen löytävän uusia ihailijoita vielä vuosikymmenienkin päästä, jos meillä enää silloin on sähköä, kansaneläkettä, saati järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Onneks kaikki levyn biisit on tehty akkarillakin soitettavaksi, joten voidaan laskea biisien elinikä korvamatojen varaan. Mad Max -kledjutkin löytyvät meidän jengiltä jo valmiiksi.

Onko joku albumin biiseistä erityisen onnistunut? Entä oliko jonkin biisin saaminen lopulliseen muotoonsa vaikeaa?

Me haluttiin tehdä nimenomaan kunnon albumikokonaisuus ja panostaa siihen aina biisejä, kappalejärjestystä ja kantta myöten. Ei tehty mitään demovuosien sinkkukokoelmaa tai laitettu levylle mitään, mikä sinne ei kuulu. Pari oikein hyvää biisiä jätettiin pois lopputuotteesta, koska ne eivät mahtuneet kokonaisuuteen. Kokonaisuutena ”How..” onkin hyvin onnistunut.

B-puolen avausraita ”Crackdownin” intro oli alkuperäisessä muodossaan vaikea saada rullaamaan, joten sovitettiin se pikaisesti uusiksi. Siinä on hyvällä tavalla hätäinen biisi. ”Only Lovers Left Aliven” äänittämiseen kaikki latas aivan helvetisti fiilistä, siel ei oo yhtään lussuilua. Meitsiltä lähti taju lauluäänitysten loppusuoralla.

Jos bändi pitäisi esitellä yhdellä ainoalla biisillä uudelle kuulijalle, niin mikä biisi kuvastaa teitä kaikkein parhaiten?

Mä ennemmin suosittelen kuuntelemaan ton levyn alusta loppuun, ja sit viel kerran uudelleen, jos ei meinaa aueta. Jengille pitää antaa aikaa tutustua meihin. Jos on päästävä ihon alle nopeasti, niin pistäkää pyörii ”Want You There”. Siitä löytyvät kaikuiset kitarat, tarttuvat melodiat, napakan venyvä groove ja tanssittavuus. Ja hyvin painostava tunnelma Kalasataman pilvenpiirtäjien varjossa.

Kun konkarit kehuvat

Lovers Left Alive on kiinnittänyt paljon positiivista huomiota bändin olemassaolon aikana, ja esimerkiksi myös Jyrki 69 on luonnehtinut teitä parhaimmaksi bändiksi Stadista vuosiin. Tuoko tämä kaikki painetta omaan tekemiseen?

Lovers Left Alive perustettiin soittamaan meidän kuuloista ja näköistä rock and rollia, sellaista ei meidän aloittaessamme paljoo näkyny, saati kuulunut Helsingin kaduilla. Meidänhän ei pitänyt edes keikkailla usein, vaan keskittyy biiseihin ja niiden vetämiseen nauhalle, ja mun mielestä tehtiin jo alusta alkaen selväksi jengille, ettei tässä oo tarve mikskään rokkitähdiksi ruveta, vaikka moni yrittääkin nyt sellaisten viittoja heittellä meidän päälle. Ollaanhan me omalla tavallamme karismaattisia ilmestyksiä lavalla ja supersankarimaisia hahmoja sen ulkopuolella, mut en koe etenkään lavan ulkopuolella tarvetta suurentaa itseäni tai meidän tekemisiä. Rullataan vaan menemään, ja rokataan vaan!

Se pääsi alkuun yllättämään, miten hyvin rokkiyleisö on ottanut meidät vastaan tässä pienessä kuplassa, ja miten etenkin vanhempi koulukunta on antanut meille suitsutusta ja hyväksyviä nyökkäyksiä, ne ovat yleensä just niitä jotka ovat nähneet ja kuulleet kaiken, eikä niihin noin vaan tehdä vaikutusta kaiken sen jälkeen. Esimerkiks The Flaming Sideburnsin Jarkko Jokelainen näki meidät kerran Rocksissa keikalla, ja käski meitä painumaan vittuun täältä. Oletan, et se tarkoitti enemmän ulkomaita ku maakuntia, mut otettiin neuvosta vaari. Meitä ei kiinnosta kivuta huipulle kohti isompia lavoja, ja miks pitäis, kun on paljon siistimpää kaivautua syvemmälle kohti toinen toistaan siistimpiä rokkiklubeja ja niissä pyöriviä tyyppejä. Parasta tässä bändissä on ollut se, että ollaan päästy kiertämään näitä paikkoja, ja tapaamaan paljon uutta samanhenkistä jengiä. Moni meistä on kuitenkin joutunut aloittamaan rockin diggailun yksin.

Omien idolien tapaaminen, ja niiden kanssa soittamaan pääseminen on kyllä jotain sellaista, mistä on erityisen kiitollinen. The 69 Eyes kuului ehdottomasti yhtiin monista lapsuuden lempibändeistä, joten kyllä se veti vähän lukkoon, kun the Hellsingin vampyyrit tulee heittämään Turussa yläfemmaa nähtyään meidät ekaa kertaa livenä. Jyrki 69:n ylisanojen jälkeen vältin turhaa ulos menemistä viikkoon, suitsutukset omalta lapsuuden suosikilta veti niin pahasti pasmat sekaisin. Ilman niitä ei oltais varmaan vieläkään soitettu loppuunmyydyllä Tavastialla, ja Öögojen lämppäilyistä on aina jäänyt hyvä fiilis.

Tehareitakin tuli kuunneltua paljon teininä, ja parikymppisenä moottoriturpana löysin tieni God Given Assin keikoille, joilla ravasin rasittavuuksiin asti ruinaamassa Otolta nimmareita levyihin. Nyt syksyllä GGA:n kanssa muutamia keikkoja soittaneena huomaan meidän bändin soittaneen paremmin ku yleensä, et kai sitä omien suosikkien kanssa kohkatessa tulee skarpattuakin. Meiltä ne saa toivottavasti lisää virtaa omiin keikkoihinsa. Öögatkin ovat vetäneet ainakin paljon villimmimpiä vetoja, kun ne ovat menneet meidän jälkeen lavalle.

Meistä on muutenkin kiva soittaa muulloinkin kun vikoina, kaikki esiintyjät eivät vaan halua mennä meidän jälkeen lavalle..

Vinkit aloitteleville bändeille

Teillä on takana on paljon sitkeää puurtamista musan ja keikkojen parissa, olisiko teillä antaa jotain vinkkejä aloitteleville bändeille ja tekisittekö itse jotain juttuja toisin, jos vielä olisi mahdollisuus valita?

Kannattaa keskittyä omaan juttuun, ja tehdä sitä tarpeeks pitkään, niin sut palkitaan. Tän vinkin sain vuosia sitten Joni Ekmanilta, Suomen kovimmalta rokkijätkältä.

Mehän ei tietenkään olla mitään parhaita neuvomaan ketään missään, mutta:

• Ekan singlen voi julkaista vain kerran, kannattaa kunnolla panostaa siihen julkaisuun.
• Hyvät biisit ratkaisevat loppupeleissä kaiken. Sen jälkeen tulee vasta hyvä meininki.
• Heti ei kannata tehdä kokonaista levyä, se vajaa tonnin budjetti kannattaa sijoittaa pariin-kolmeen parhaimpaan biisiin.

Me mokattiin alussa äänittämällä liikaa kerralla, liian vähällä treenillä ja halvimmalla budjetilla, se demosessio tuli kalliiksi.

• Jos teillä ei ole rikkaita vanhempia (meillä ei ainakaan ole), tehkää jotain osa-aikaista duunia, josta on helppo irrottautua keikoille ym. rientoihin. Baariin tiskin taakse, levy- tai vaatekauppaan, tai sit lentokentälle duuniin. Tai sitten valokuvausta, kirjoittamista tai muuta hommaa, mistä on hyötyä muillekin alan toimijoille, esim. tapahtumien järjestämistä. Ole hyödyllinen!

• Jokaisessa bändissä kannattaa olla ainakin pari ulospäinsuuntautunutta tyyppiä, jotka jaksavat ravata keikoilla ja muissa riennoissa moikkaamassa muita scenettäjiä.

Meidän pari vuotta sitten tehty keikkareissu britteihin teki myös tappiota, mut oli lopulta hyvä reissu bändin yhteishengen kannalta, jaetut yhteiset kokemukset hiovat porukkaa yhteen. Kiertäkää siis paljon, rahasta viis!

• Tätä ei muuten kannata todellakaan tehdä rikastuminen mielessä.

• Jos bändi on lentämässä johonkin, älä haaskaa rahaa flight caseen! Mä oon lentänyt monta kertaa Gatorin kovan laukun kanssa, pistätte vaan kaulaliitosten ympärille helvetisti paitoja ja sukkia ympärille, ja lukot jesarilla tiukasti kiinni. Moni lentokentällä duunissa oleva on itekin muusikko, ne osaa kyllä käsitellä ruumaan meneviä kitaroita hienosti.

Muistoja matkan varrelta

Löytyykö sieltä uran varrelta jotain erityisen mieleenpainunutta hetkeä, voi olla niin hyvä kuin huonompikin muisto?

Eka Tavastian-keikka, eka ulkomaankeikka Norjassa (bäkkärillä oli tapas-lautanen ja oma baarimikko, EIKÄ MAKSUPÄÄTETTÄ), debyytin äänittäminen jne..

Norjasta ei tultu melkein ollenkaan takaisin, ku meinattiin nukkuu jatkojen jälkeen pommiin autokyydistä juna-asemalle Trondheimiin. Ei se olis paljoa haitannut, me oltais päästy kattoo Turbonegroa. Kitarat tuli vasta seuraavalla lennolla suoraan kotiovelle. Olipahan vähemmän kannettavaa. Jaskan vodkapullo sattu vaan olemaan sen kitaralaukussa. Viikko keikan jälkeen järjestäjät laittoivat s.postia, että meidän keikkasopimuksessa oli virhe – keikkaliksaa olikin luvassa enemmän meille.

Ihan kaikkii keikkareissuilla tapahtuneita juttuja ei kannata tosin tässä kertoa, meno on välillä äitynyt todella villiksi. Se nyt ei ole mikään salaisuus, että meidän bändi tykkää juhlia, etenkin kauniiden ja kivojen tyyppien kanssa.

Olitte juuri keikalla Tukholmassa – millainen oli vastaanotto ja miten keikka sujui?

Potkaistiin lokakuussa ovi sisään kunnolla. Paikallinen promoottori Henke oli säätänyt meille kunnon rokkikinkerit Solnan sydämeen – Vedettiin Encore-nimisessä tuoreessa keikkapaikassa paikallisen sleazebändi Rëdliten kanssa, lisäks The Royal Beggars oli saatu Göteborgista mukaan kinkereihin. Ne diggaa kans Tylasta ja The Dogs D’Amourista. Encore oli saanut alkunsa, ku katutason brittipubin omistaja vittuuntu alakerran kuntosaliin, osti sen ja remppas keikkapaikaksi.

Jengi löys tonne hyvin paikalle, pelkkiä ennakkolippuja oli mennyt yli sata kaupaksi, Rëdliten kitaristi Johnny oli käynyt tapetoimassa lähitienoota keikkajulisteilla pari viikkoa ennen keikkaa, ja paikalle olikin saapunut hyvin runsaasti paikallisia skenehahmoja ja vanhoja tuttuja – jotkut olivat tulleet tsiigaan meininkejä Japanista ja Saksasta asti. Vrid Uppin Danne Lagerstedt kävi tsekkaa keikan, se huusi ”Suomi perkelettä” eturivissä Nalle Östermanin vieressä. Trench Dogsin tyypit olivat mestoilla, samoin mm. Andy McCoyn hovikuvaajana tunnettu Oskar Ohlson, joka vei myös meidän promokuvat seuraavalle tasolle:

Hitto, jopa American Expressin Tukholman edustus oli paikalla. Ekan Ruotsin keikan voi soittaa vaan kerran, joten oli pakko pistää parasta pöytään. Jaska hyppäs jossain kohtaa yleisöön riehuu, sillä on varmaan vieläkin luumun kokoinen mustelma takareidessään. Rëdlite hyppäs lavalle meidän jälkeen, ne olivat aivan liekeissä hypätessään sinne. Ihan eri energia ku meilläpäin Helsingissä, kun oon ne nähnyt.

Keväälle ollaan jo suunnittelemassa seuraavaa Ruotsin reissua, jos kävis vaikka useamman keikan heittämässä siellä. Linjat on jo auki.

Kolme kuvaavaa sanaa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Mitkä kolme sanaa kuvailevat parhaiten bändiä?

Jaskasta me ollaan seikkailullisia, Vänskistä me ollaan haisevia, Williamin mielestä taas arvoituksellisia.

Kolme sanaa, joilla mä kuvailisin tätä – Lovers Left Alive. Mä rakastan rock and rollia, todella paljon. Annoin sen viedä mut, ja jäin eloon. Rakastan sitä vieläkin.

Mitä tulevaisuuteen kuuluu niin lyhyellä, kuin vaikka hieman pidemmälläkin tähtäimellä?

Nyt ei oo hetkeen keikkoja, joten odotan innolla uuden materiaalin viemistä treenikselle. Levypainokset vois myydä loppuun, ja tilata lisää ladyfit-paitoja myyntiin. Soitetaan uudenvuodenaattona keikka Helsingin Bar Loosessa Flippipuiston ja God Given Assin kanssa. Ovat samalla Artun ja Reetan läksiäiset, meitsin jatkaessa Loosen buukkailuja heidän jälkeensä.

Vuodenvaihteessa pistetään varmaan uutta matskuu pihalle, levyn äänityksistä jäi muutama biisi yli. Keikkoja ollaan buukattu pitkin Suomea kesälle asti, festareidenkin kanssa on linjat auki. Kurvittaren pöydissä ja röökikopissa tulee myös sovittua kaikenlaista yön pikkutunteina.

Britteihinkin on ollut linjat auki keikkojen suhteen, meidän levy sai just hyvän arvion Vive Le Rock -lehdessä. Britteihin palaaminen kunnon rundille ei taida vaan olla vielä taloudellisesti kannattavaa, jos realistisia ollaan. Siks me katellaankin Skandinavian ja Baltian suuntiin. Niihin on halvempaa ja helpompaa mennä ku esim. Ouluun tällä hetkellä. Näillä näkymin ollaan myös menossa, eikä meinaamassa. Ehkä Ouluunkin.

”Unohdettiin” ilmoittaa meidät Emma-gaalan kriitikoiden valintaan. Voihan hitsi..

Ollaan heitetty Jaskan kanssa akkarikeikkoja Only 2 Lovers Left Alive -nimellä. Ens vuonna kiinnostaa kiertää enemmänkin eri paikoissa soittamassa akkarikeikkoja duona tai soolona. Seuraavaa bändilevyä saatte odottaa, mut voitais pistää Jaskan kanssa pihalle akkarilevy, ois matskuakin valmiina studioon. Sit ois helpompi myydä akkarikeikkojakin keväälle ja kesälle.

Taidankin pirauttaa levy-yhtiöön tästä.

Terveiset Kaaoszinen lukijoille?

Kuunnelkaa meidän levyä, ostakaa sitä ja suositelkaa muillekin! Me ollaan todella ylpeitä siitä, ja halutaan et mahdollisimman moni kuulee sen. Ja käykää meidän keikoilla. Kiitos!

Lovers Left Alive on:
Tomi Hyena – laulu ja kitara
Jaakko ”Jaska” Mäkiniemi – kitara ja laulu
William Freyermuth – rummut
Vänski – basso ja kitara

Tutustu bändiin lisää somessa: Spotify, YouTube, Instagram, Facebook