”Vastoinkäymisistä virtaa” – arviossa Hatebreedin ”Fatal Paradox”
Kuuden vuoden hiljaiselo päättyy, kun Connecticutin metallinen hardcore-jyrä Hatebreed rysäyttää yhdeksännen pitkäsoittonsa ”Fatal Paradox” kuulijoiden niskaan Frontiers Recordsin BLKIIBLK-levymerkin kautta. Jo pelkkä odotusaika on yhtyeen uran pisin, mutta kulisseissa kuohui vieläkin rajummin. Bändin perustajajäsen ja basisti Chris Beattie sai lähtöpassit loppuvuodesta 2024 riitojen ja oikeusjuttujen sävyttämänä. Hänen tilalleen astui myös yhtyeen Hellsinki Metal Festin keikalla viime vuonna pomppinut ja bassotellut Carl Schwartz. Beattien poistuminen ja uuden matalataajuuksien käskyttäjän mukanaolo eivät suinkaan himmennä kokonaisuutta yhtyeen uusimalla, vaan basso-jylinän ja Matt Byrnen tomerasti groovaavan rumputulen yhteen lukkiutuminen tuntuu entistä suoraviivaisempana ja vihaisempana perustana.
Mikä kuitenkin onnekkainta, yhtyeen runkomies ja kitaristi Wayne Lozinak on selättänyt aivokasvaimen ja on taas tositoimissa Hatebreedin riveissä. Se antaa myös Jamey Jastan karjunnalle ja biisien tematiikalle uudenlaista selviytymiskamppailun terävöittämää särmää. Sanoituksissa Jasta kaivaa entistä tiheämpää yhteiskunnallista ja henkilökohtaista pohdintaa pelkän ympäripyöreän vastarinnan sijaan.
”Fatal Paradox” on kokonaisuutena takuulaatuinen, noin 35-minuuttinen turpasauna, jossa tuttuna luottomiehenä häärivä tuottaja Zeuss on ruuvannut soundit niin kimmoisiksi, että hampaissa tärisee. Kitarakaksikko Lozinak ja Frank Novinec pikkaa laaturiffejä hyvällä näkemyksellisyydellä, eikä biiseihin edes pyritä sirottelemaan turhia koukeroita.
Avausraita ”Kill Count Increase” ja albumin nimibiisi iskevät suoraan palleaan, kun taas ”Sacrifice Season” tuo mukaan Obituary-nokkamies John Tardyn rujon äänen ja ”None Left to Save” venyttää formaattia kuuden ja puolen minuutin lopetukseen. Bonuksena heitetty alkuaikojen Corrosion of Conformity -laina ”Poison Planet” tuntuu luontevalta paluulta yhtyeen esikuvallisille juurille.
Vaikka peruskaava on ollut jo kolmekymmentä vuotta kiveen hakattu, ja kaavamaisuuskin puskee paikoin turhauttavankin paljon läpi, on ”Fatal Paradox” väkevä ja nälkäinen paluu, joka todistaa veteraanin paitsi iskevän yhä kovaa ja salakavalasti, mutta myös tanssahtelevan kehässä verrattain ketterästi.