Velhohattu päähän ja Casiot solmuun – Esittelyssä dungeon synth genrenä

Kaikki, jotka ovat elämänsä aikana kuunnelleet black metalia enemmän kuin pari levyä, ovat varmasti törmänneet levyillä introihin ja välisoittoihin, joilla ilkeät riffit ja rumpujen takominen on hetkeksi vaihdettu pahaenteiseen ja mystiseen tunnelmointiin, jonka pääosassa toimii syntikka. Nuo osiot ohitettiin pitkään olan kohautuksella, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana tuo mystinen elementti on kasvanut kokonaan omaksi genrekseen. Musiikkityyliä on tehty iät, mutta Casiolla soittelu ei ole aiemmin nähnyt vastaavanlaista alakulttuurin heräämistä. Vanhat 90-luvulla julkaistut tyylilajin edelläkävijät on painettu viime vuosina ensimmäistä kertaa vinyylimuotoon, ja uusia alan projekteja on ilmestynyt Bandcampiin kuin sieniä sateella.

Mistä siis on kyse?

Kokonaisuutta voisi kuvailla black metalin ja dark ambientin risteymäksi, joka on saanut paljon inspiraatiota -90 luvun vaihteen elektronisesta musiikista kuten Klaus Schulzesta ja Tangerine Dreamista. Monet yhtyeet ovat maininneet myös esimerkiksi Enyan ja monia muita black metalille kaukaisia artisteja esikuvikseen ja innoituksena levyiltään löytyville sävellyksille ja soundivalinnoille. Myös nostalgialla on oma merkityksensä kokonaisuudessa samaan tyyliin kuin esimerkiksi synthwavessa.

Dungeon synth on vaikeasti lokeroitava genre, jonka määritykset meinaavat elää vielä tänäkin päivänä, mistä kertoo myös sen alagenreluokittelu, josta löytyy kummallisuuksia kuten lo-fi dungeon synth, winter synth, comfy synth ja forest synth. Dungeon synthin tekemiseen ei lähtökohtaisesti tarvita kuin syntikka ja jonkinlaiset äänityslaitteet. Musiikin tekemisen helppous näkyy myös siinä, että genre on levinnyt laajalle, ja julkaisuvalmiin materiaalin tekeminen on poikkeuksellisen helppoa, mikä ilmenee myös suurena määränä aika yhdentekevää julkaistua materiaalia. Genren kirkkaimman materiaalin pariin pääsee kuitenkin helposti dungeon synthiin erikoistuneiden levylafkojen kautta. Niistä nimekkäimpinä esimerkkeinä mainittakoon Dungeons Deep, Out of Season, Gondolin ja Ancient Meadow.

Tarkoituksena oli alun perin valita viisi bändiä yleiseen esittelyyn maailmanlaajuisesti, mutta kumarruksena Suomen omille syntikkavelhoille on kotimaisista bändeistä koostettu kokonaan oma osio. Norjan Burzum jää kokonaan väliin, koska herra Vikernesin touhuista on kirjoitettu pienen kirjastollisen verran tavaraa, ja hänen vankilassa koostamansa dungeon synthiksi luokiteltavat pimputtelut tuskin kaipaavat esittelyä, vaikkei genre olisikaan entuudestaan tuttu.

Dungeon synth Suomessa

Jääportit

Jääportit on varmasti monelle suomalaiselle tuttu tapaus sen vuonna 1999 julkaistun ”Kauan koskematon” -levyn kautta. Levy edustaa winter synth -alagenreä, joka nojaa minimalistiseen ja kautta linjan hyvin talviseen äänimaailmaan. Siinä todellisuus ja tuntematon kosminen harso sekoittuvat kokonaisuudeksi, josta kiinni saaminen on kuin sumun hapuilua paljain käsin. Jääportit uudistaa äänimaailmaansa levyltä toiselle, ja sen viimeisin, vuonna 2018 julkaistu nimikkoalbumi edustaakin jo aika pitkälti talvisilla syntikoilla varustettua post-rockia.

Old Sorcery

Vuonna 2017 ensimmäisen albuminsa julkaissut Old Sorcery teki kerralla selväksi, että se kuuluu dungeon synthin modernimman ajan parhaisiin projekteihin. Bändin julkaisutahti on ollut kiitettävän kova, ja tähän vuoteen mennessä se on julkaissut viisi albumia. Splittejä ja lyhytsoittoja löytyy sen diskografiasta useampikin. Tuottelias tahti ei näy bändin materiaalin laadussa millään tavalla negatiivisesti, ja Lord Vrăjitor (Juuso Peltola) on osannut muunnella Old Sorceryn julkaisuja todella oman laisiksi kokonaisuuksiksi: ”Clandestine Meditation in Two Chapters” nojaa hyvin minimalistiseen tunnelmointiin, jonka tahtiin voisi helposti nukahtaa, kun puolestaan ”Sorrowcrown” iskee kehiin ihan ehtaa black metalia. Old Sorcerylle perinteisemmästä äänimaailmasta paras esimerkki on ehkä ”Strange And Eternal”, jonka ”Tears of a Dying Star” soi kappaleen puolivälin jälkeen siihen tyyliin, että ilman kumisevaa rumpua se sopisi sellaisenaan Muumien soundtrackille. Mainittakoon vielä, että kotimainen melodisen black metalin sanansaattaja Warmoon Lord on myös lähtöisin Lord Vrăjitorin kynästä.

Lunar Womb

Siinä, missä muut artikkelissa esitellyt projektit ovat vielä tänäkin päivänä suhteellisen tuottoisia, on vuonna 1995 perustettu Lunar Womb jäänyt tietyssä mielessä 2000-luvun toiselle puolelle. Sen vuonna 1996 ja 1997 julkaistut pari demoa ja vuonna 1999 tehty albumi ovat ainoat musiikilliset tuotokset, joita nimen alla on tehty.

Lunar Wombin vuonna 1999 tehty ”The Sleeping Green” meinasi jäädä kokonaan julkaisematta, sillä artisti koki tuotoksensa levyn valmistuttua riittämättömäksi. Artisti palasi vuonna 2015 kuitenkin projektin osalta sorvin ääreen ja viimeisteli teoksensa musiikkimaailman onneksi. Ensimmäistä kertaa levyä kuunnellessani naureskelin ääneen, että joku on selkeästi kuunnellut Moonsorrow’n ”Kuun suru” -kappaleen pariinkin otteeseen. Tarkemmalla tutustumisella kävi hyvin nopeasti selväksi, että varmasti on kuunnellutkin, kun kyseessä on Henri Sorvalin oma sivuprojekti. Eli levy on aika pakollista tavaraa Moonsorrow’n ystäville. Tunnelma on kuin pääbändin maailmasta mutta ilman sotia, vihaisia jumalia ja muuta riehumista.

Nest

Vaikkei kotimainen Nest ole suoranaisesti dungeon synthiä, voidaan se luokitella ainakin osittain forest synth -alagenren alle. Nest on yksi hämmentävän harvoista suomalaisista projekteista, jotka nostavat kanteleen suureen rooliin. Aslak Tolosen viimeisin julkaistu levy ”Mietteitä” (2015) nojaakin lähes yksinomaan kaiulla varustettuun meditatiiviseen kanteleen soittoon, kun esimerkiksi nostettu ”Woodsnoke” edustaa enemmän syntikkavetoista iltaisessa metsässä samoamista. Nest on myös onnistunut tekemään splitin yhden maailman kovimmista bändeistä, Agallochin kanssa. Hauskana knoppitietona kerrottakoon, että Tolonen on myös luonut aiemmin artikkelissa mainitun ”Kauan koskemattoman” -levyn kansitaiteen.

Kanteleeseen liittyen voisi jakaa kunniamaininnan vielä Shape of Despairissa vaikuttaneen Otso Mäensivun Lovi-projektille. Vuonna 2020 ensimmäisen täyspitkän julkaissut projekti kiinnostanee varmasti Nestin kuuntelijakuntaa.

Talvi

Vuonna 1997 alkunsa saanut ja kuusi vuotta myöhemmin hiljaisuuteen saateltu Talvi palasi elävien kirjoihin vuoden 2022 aikana. Ulkomaillakin festareilla esiintymässä käynyt yhden miehen show rakentelee äänimaailmaansa genrelle melko perinteikkäällä soundilla tuoden mukaan myös helposti lähestyttäviä ja kirkkaita melodioita. Vaikkei projektin musiikki aivan mene winter synthiksi kuin minimalistiselta lähestymistavaltaan, kuuntelee sitä omaksi ilokseen talvisissa metsissä samoillessaan.

Dungeon synth maailmalla

Mortiis

Ulkomaan projekteista on ensimmäisenä pakko mainita Mortiis. Dungeon synthin kummisetänä pidetty Mortiis on tehnyt pitkän ja mielenkiintoisen uran. Emperorin basistina alun perin aloittanut nenäpeikko vietti 1990-luvun enimmäkseen syntikan parissa ennen kuin 2000-luvun alussa vaihtoi Casion kitaraan ja siirtyi elektropopin äärelle ”The Smell of Rain” -levyn merkeissä. Sen jälkeen tyylisuunta ohjautui industrial rockin pariin pidemmäksikin aikaa. Artisti näytti elonmerkkejä lyhyen tauon ja ”The Great Deciever” -levyn jälkeen vuonna 2018 Steelfestin pääesiintyjänä siitä, että tyrmä kutsuu jälleen kerran. Nyt Mortiis on solminut levytyssopimuksen Prophecy Recordsin kanssa, ja uutta materiaalia on odotettavissa ilmeisesti jo tämän vuoden aikana.

Quest Master

Australialainen Quest Master on yksi genren suosituimpia yhtyeitä artikkelin kirjoitushetkellä. Kengurumaasta peräisin oleva yhden miehen projekti hakee innoitusta sekä taiteessaan että äänimaailmassaan 80-90-luvun roolipelaamisesta, videopeleistä ja yleisesti dungeons & dragonsista. Quest Master on loihtinut jo useamman erittäin retrohenkisen albumikokonaisuuden, jotka vievät kuulijan matkalle kappaleiden nimissä esiintyviin paikkoihin. Uusimmat julkaisut nojaavat hieman perinteistä dungeon synth -tyyliä enemmän vaporwaveen ja muuhun 80-90-luvun fiilistelyyn.

Depressive Silence

Vuonna 1994 perustettu saksalainen Depressive Silence on myös monelle syntikkavelhoiluun perehtyneelle tuttu tapaus. Sen vuonna 1996 julkaistu demo ”Mourning” on äänestetty monta kertaa alan harrastajien keskuudessa yhdeksi genren tärkeimmistä teoksista, mistä kielii myös suuri vinyylipainosten uusintamäärä. Depressive Silencen parissa työskentelevä porukka on myös sidoksissa muihin tyylisuuntauksen klassikkoprojekteihin, ja listalta löytyy muun muassa Gothmog, Solanum ja 2020-luvulla elonmerkkejä herättänyt uudempi projekti Spell Enraged.

DIM

Kanadalainen musiikillinen kameleontti DIM edustaa sen alkupään tuotannosta löytyvällä ”Compendium”-albumisarjalla hyvinkin laajaa soitinten ja tyylisuuntausten kirjoa. Esimerkiksi nostettu ”Compendium I” nojaa muun muassa cembaloon, huiluihin ja harppuihin vieden kuulijan keskelle pimeää keskiaikaa. Sävellykset ovat rempseän alun jälkeen yllättävänkin herkkiä ja seesteisiä luoden levystä hyvinkin rauhallisen ja tunteikkaan kokemuksen. DIM julkaisi juuri vuoden alussa uuden albumin, joka on ensimmäistä kertaa suurimmilta osin ehtaa black metalia.

Ghoëst

Ruotsalainen Ghoëst on ollut Quest Masterin tavoin isossa nosteessa. Werendian, Forest Shrinen ja Iskallin taustalta löytyvä Anton Verendius tuumasi vuoden 2021 loppupuolella, ettei kolme projektia ole vielä tarpeeksi ja julkaisi ensimmäisen Ghoëstin 28(!) demosta. Demot on kuitenkin nivottu omiksi kokoelmikseen. Projektin ”The Sad Spirit” -niminen esikoislevy saatiin pihalle vuoden 2023 kesällä. Projektin diskografiaa tarkastellessa tuli huomattua, että Virdeus on ehtinyt pistää Ghoëstin ohella aluilleen winter synthiä tunnelmoivan Winter Spheren ja hyvinkin pääprojektilta pienillä kasariviboilla kuulostavan Hollow Moonin. Laatu ei ole onneksi kärsinyt kiireessä.

Lopuksi

Yllä oleva listaus on vain pintapuolen raapaisu dungeon synthin maailmaan, ja listalta jäi pois monia mainioita nimiä. Kunniamainintoihin yltävät vielä kuitenkin suomalainen eeppisen black metalin kanssa operoiva Druadan Forest, amerikkalainen Maameren tarinoista inspiraatiota ammentava Fogweaver, ruotsalainen talvisten metsien samooja Örnatorpet, Lustren perustaneen Nachtzeitin sivuprojekti EITR ja kesällä Steelfestissäkin esiintyvä hieman listan yleistunnelmaa yrmympi ja dark ambientiin taittava Old Tower.

Kiitos Dungeon Synth Zinelle artikkelikuvasta!