Velhotar on syntynyt – Grand Sorceress on stoner-jytää Turusta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 27.2.2022

Tuore turkulainen stoner metal -bändi Grand Sorceress julkaisi debyyttisinglensä “Riverin”. Biisissä uidaan ja kahlataan syvissä vesissä, mutta groovea ja jytinää siitä kyllä löytyy.

”“River” kertoo synkkyyden ja apatian paholaisesta, joka yrittää houkutella jättämään kaikki unelmat taakseen. Tavallaan käänteinen muistutus siitä ettei kannata antaa periksi vaikka kuinka helpolta vaihtoehdolta se tuntuisi. Itse biisin sanat tavallaan valuivat mieleen kun kuuntelin sängyllä poikien treenisdemopätkää”, sanoituksista vastaava laulaja Pauliina kertoo biisistä.

Grand Sorceress on syntynyt thrash punk -bändi KabukiDropin sivuprojektina, mutta biiseissä on ehdottomasti syvyyttä ja potentiaalia kansainvälisillekin vesistöille. Sitä bändi lähtee tavoittelemaan heti alusta asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Tän bändin kanssa ollaan ehdottoman tosissaan ja kunhan tämä maailma pandemian jälkeen taas avautuu, me todellakin halutaan päästä myös Suomen rajojen ulkopuolelle soittamaan. Tää biisi on nyt meidän pelinavaus ja eka käyntikortti, mutta kerrottakoon että kevään mittaan tullaan vielä kuulemaan meistä paljon lisää”, biisin säveltänyt Jussi kertoo.