Velvets-duolta sametinpehmeää klassista rokkia – kuuntele hunajaa tihkuva ensisingle

Kirjoittanut Niko Kuusela - 16.7.2021
(c) Marco Menestrina

Tuore helsinkiläinen, muun muassa Rokets-jäsenistöä sisältävä kokoonpano Velvets on solminut levytyssopimuksen The Sign Recordsin kanssa, joka julkaisee yhtyeen eponyymin esikoisalbumin alkusyksystä. Kaksikkona toimivan bändin soundi pohjautuu klassiseen rockiin, josta löytyy enemmän kuin riittävästi niin pehmeää kitarointia kuin tarttuvan hempeitä kertosäkeitäkin.

Duon toinen osapuoli Sami kommentoi ensimmäistä singlelohkaisua seuraavasti:

”Honey oli ensimmäinen biisi, mikä Saken kanssa Velvetsille tehtiin. Kuunneltiin paljon Moon Martinia, josta inspiroituneena haluttiin kirjoittaa rakkauslauluja ja tehdä rock-musiikkia vähän hennommalla otteella. Lisättiin kappaleeseen myös nyökkäyksiä monien eri arvostamiemme bändien, kuten The Allman Brothersin suuntaan. Biisin sanat kirjoitin tyttöystävästäni, jolle olen todella kiitollinen siitä, että saan jakaa elämäni hänen kanssaan.”