Oulun kupeessa, Limingan pitäjässä kolmisenkymmentä vuotta takaperin koulukaveriporukan kesken perustettu trio Damage ehti nuoruutensa päivinä keikkailla paikallisesti ja julkaista kolme demoa (1992, 1993 ja 1996). Äänitteiden aktiivisen levittelyn myötä yhtyeen levytyssopimus saksalaisen Noise-yhtiön kanssa jäi vuonna 1994 harmittavasti ainoastaan karvan mitan päähän. Kuten tavallista, tuolloin nuorista miehenaluista koostuneen yhtyeen toiminta hyytyi lopulta pohjoisen bändeille hyvin perinteiseen malliin jäsenistön levittäydyttyä muiden elämän velvotteiden takia asumaan ympäri maata. Sittemmin Damagen miehistö kanavoi musiikilliset ambitionsa menestyksellisesti eri tahoilla toisiin yhtyeisiinsä. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Valonkantajat, Poisonblack ja Mary. 

Vuonna 2018 yhtyeen alkuperäisjäsenet laulaja-kitaristi Jarkko Nikkilä ja rumpali Tero Lipsanen kokivat, että nyt olisi oikea aika ja sauma vanhan, kotikylän rässiorkesterin paluulle. Kuultuaan ajatuksen Damagen uudelleen aktivoimisesta yhtyeen basisti Antti Remes lupautui myös mukaan. Erottuakseen muista samannimisistä yhtyeistä Damage liitti nimeensä akronyymin ”S.F.P.”, joka tarkoittaa Impaled Nazarenen alunperin lanseeraamaa, jämäkästi kotimaan kansallisuutta edustavaa viitettä ”Suomi Finland Perkele”. Selväksi tulisi siis kansainvälisilläkin markkinoilla, mistä kyseinen yhtye on kotoisin. Eponyymin debyyttialbumin tekeminen 30 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen oli albumin laadukkuuden perusteella oikeinkin perusteltua. Albumin kappaleista kaikki ovat uudelleen äänitettyjä ja osa näistä myös uudelleen sovitettuja versioita yhtyeen varhaisten demojen parhaista kappaleista. Petri Lampelan käsialaa olevan kansitaiteen sommittelusta ja värityksestäkin voi vetää mielleyhtymiä erääseen yhdysvaltalaiseen thrash metalin kulmakivialbumiin, jonka viimeinen biisi liippaa erittäinkin läheltä Damage F.S.P.:n nimeä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Damage F.S.P.” -albumin biisien tempot ovat kiitettävän vauhdikkaita ja keskenään tarpeeksi varioivia. Riffit operoivat monella tyylillä ammentaen metallisia vivahteita usean metallin alagenren alalta; sikäli thrash metal on ainoastaan puolitotuus yhtyeen rönsyilevästä tyylisuunnasta. Nikkilän laulut muistuttavat pääasiassa suoraviivaista vanhan liiton proto-death metal -ärjynnän ja Chuck Billy -tyyppisen thrash-ärjynnän sekoitusta. Eipä sikäli, hyvinhän Nikkilällä keuhkoissa tehoja piisaa. Toisaalta erityisesti puhtaasti tai raspiäänellä lauletut melodialinjat taittuvat usein Ville Laihialan ja Taneli Jarvan aiemmin hyviksi havaitsemien melodialinjojen suuntaisesti. Kitarariffit kirskuvat kansainvälisemmissä tunnelmissa tuoden mieleen Pohjois-Amerikan mallin kitaratulituksen, joista thrashimmät tuovat mieleen esimerkiksi Testamentin, Flotsam & Jetsamin ja Annihilatorin. Perinteistä hevimetallia lähentelevissä osasissa myös Keski-Euroopan hevisuuruuksien tyylittelystä on jossain vaiheessa otettu tarkasti mallia. Albumin keskivaiheilla oleva, varsin hieno mutta kokonaisuudesta hieman irrallinen, akustisella kitaralla näppäilty ”Insomnium”-instrumentaali jakaa albumin kahteen eri osaan. Biisien sanoitukset ovat genretyyppi huomioon ottaen mukiinmeneviä, eikä pienoisesta jäykkäkielisyydestä ja turhasta kliseiden pyörittelystä jaksa liiemmin nillittää. Ne menevät siinä sivussa paikoin erinomaisestikin piiskaavan ja kauttaaltaan oikein rempsakan kaljanottometallin sivutuotteena. Huomioon on toki otettava, että jätkät ovat kirjoittaneet kappaleet huomattavan nuorella iällä, jolloin englannin kielen tasolta ei ole luonnollisesti voinut vaatia liikoja. ”Damage S.F.P.”:n biisien jämäkkää yhteissoittoa tukee ajanmukainen, hyvin potkiva soundimaisema. Jos äänipolitikasta olisi toivonut jotain kehittämistä, Remeksen bassosoundiin olisi voinut toivona hieman lisää voimaa ja rupisuutta verrattaen kliinisten rumpusoundien vastapainoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Joka tapauksessa ”pienellä viiveellä” debyyttialbuminsa julkaisun myötä Damage S.F.P. teki vuosien hauduttelun jälkeen hienon tilinpäätöksen. Albumi on työstetty omalle tyylille uskollisesti, hyvällä jäljellä ja sitäkin paremmalla intensiteetillä. Biisien soitto-otteesta kuulee, että koko trio on ollut äänitystilanteessa homman takana tosissaan. Ilman kyseistä albumia pohjoisen Suomen metallimusiikin diskografia olisi jäänyt yhtä oikein asiallisesti potkivaa albumia ja hyvää, virallisesti levyttänyttä yhtyettä köyhemmäksi. Tällaista autenttista tekemisen meininkiä seuraa aina ilomielin.

8-/10

Kappalelistaus:

1. 1. Ride
   2. Death of Innocent
   3. Ruthless Fate
   4. Tyrants
   5. Insomnium (inst.)
   6. Ode to Sorrow
   7. Tragedy
   8. Grain Brain
   9. Crying for Relief
   10. In Termination
   11. Burst of Rage

Damage S.P.F. Spotifyssa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy