Verjnuarmu julkaisee ”1808”-nimisen teema-albuminsa lokakuussa, uusi kappale kuunneltavissa

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 12.10.2015
Kuva: Markus Laakso
Kuva: Markus Laakso

Umpisavolaisorkesteri Verjnuarmu julkaisee ”1808”-nimisen teema-albuminsa 27.10. Levyn tarina kerrotaan ruotusotamiehen näkökulmasta ja sen tapahtumat sijoittuvat vuonna 1808 Savon alueella käytyihin taisteluihin aina Jynkän taistelusta Koljonvirran taisteluun. Albumin poikkeuksellinen julkaisupäivä liittyy sekin levyn teemaan, sillä tuolloin tulee kuluneeksi tasan 207 vuotta Koljonvirran taistelusta, jossa eversti Sandelsin komentamat suomalaiset löylyttivät perusteellisesti Koljonvirran yli siltaa pitkin yrittäneen ylivoimaisen venäläisosaston.

”1808 on Verjnuarmun neljäs pitkäsoitto. Kyseistä levyä on tehty kuin Iisakinkirkkoa kesästä 2012 lähtien, jolloin ”Valan” ensiriffit soitettiin. Kappaleet muodostuivat pikkuhiljaa yhdessä tehden, mikä on ollut orkesterille täysin uusi tapa työskennellä, eli voidaan todellakin puhua Verjnuarmun levystä. Jokaisen soittajan vahva panos kuuluu jokaisessa kappaleessa niin sävellyksissä kuin myös tulkintana. Ehkä tässä menikin siksi niin helvetin kauan, kun jokaisen piti päästä säätämään, heh heh. Teema oli alusta saakka mukana, joten kyllä sekin varmasti omalta osaltaan vei projektia omaan suuntaansa.

Verjnuarmun oli tarkoitus heittää pari keikkaa julkistamisen yhteydessä, mutta nämä esiintymiset on jouduttu perumaan sairastapauksen vuoksi, ja orkesterin on pakko jäädä keikkatauolle ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Kyllä meidät vielä lauteilla nähdään, se on varmaa. Ette te saatana niin helposti meistä eroon pääse”, Puijon Perkele kertoo levystä sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele ”Verjvirta”-kappale tästä:

1808”-BIISILISTA
1. Kalamanlahen marssi (intro)
2. Vala
3. Lahtaaslaalu
4. Tuonen silimät
5. Neljäsattoo
6. Soankoerat
7. Kuoleman ruotu
8. Verenseisaattaja
9. Huavakuume
10. Verjvirta
11. Arvet

KOKOONPANO
Välskäri Puijon Perkele laalo, murahtelj’, soetteli syntikat ja poloki harmoonia
Kornetti Tervapiru juoksuttelj’ sormia ja sahhaili soentuja
Ruotusotamies Woema ärähtelj’ vihasesti ja louhi syvvyyven iänet
Rummuttaja Musta Savo anto patterriin jylistä ja korahtelj’ piälle

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DISKOGRAFIA
Muanpiällinen helevetti (Universal Music 2006)
Ruatokansan uamunkoetto (Dynamic Arts 2008)
Lohuton (Osasto-A 2010)
Pimmeyvven ruhtinas -kokoelma (Osasto-A 2012)
1808 (2015)

https://www.facebook.com/pages/Verjnuarmu/179019130375
http://www.verjnuarmu.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat