Six Feet Under

Veteraaniyhtye Six Feet Underin pohjakosketus? Uuden ”Zodiac”-kappaleen laulusuoritus aiheuttaa lähinnä myötähäpeää

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.9.2020
Six Feet Under

Yhdysvaltalainen death metal -veteraani Six Feet Under on ollut toiminnassa vuodesta 1993 asti ja ehtinyt uransa aikana julkaista 12 studioalbumia. Bändin on määrä julkaista uusi ”Nightmares of the Decomposed” -niminen albumi lokakuun 2. päivä Metal Blade Recordsin kautta, ja levyltä julkaistiin hiljattain lyriikkavideo ”Zodiac”-nimisestä kappaleesta, joka on saanut melkoisen määrän kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Kappale itsessään edustaa varsin tyypillistä Six Feet Underia, mutta mitä ihmettä on viimeisten vuosien aikana tapahtunut laulaja Chris Barnesin äänelle? Miehen ääni on kuin varjo entisestään ja herättää lähinnä myötähäpeää kappaletta kuunnellessa. Ihmetystä herättää myös bändin levy-yhtiön Metal Blade Recordsin päätös julkaista kappale vielä singlenä markkinoiden tulevaa albumia. Voit kuunnella kappaleen ja muodostaa oman mielipiteesi siitä tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy