Vetinen mutta loppuunmyyty Qstock-perjantai
Qstock jäi sattuneesta syystä viime vuonna järjestämättä, mutta nyt 30.-31.7.21 päästiin festivaali toteuttamaan normaaliin tapaan, pieniä turvallisuusyksityiskohtia lukuun ottamatta.
Festivaali oli loppuunmyyty kahdeksatta kertaa peräkkäin, mikä on kova saavutus mille tahansa tapahtumalle (40 000 festivaalilippua kahdelle päivälle).
Tapahtuma-alue oli pääpiirteittäin edelliskertaisen kaltainen. Oulu-lava oli muutettu Sirkusteltan kupeesta Koomalavan taakse. Tämä vaihdos oli oikeastaan jokseenkin parempi. Sirkusteltta oli muuttunut Ideapark-teltaksi, tosin Sirkustelttana se esitteissä ja infoissa tuotiin ilmi. Sisäänkäynti oli kuitenkin telttaan pyöräytetty noin puolikierrosta ympäri. Muutoin tutut kojut, VIP-alue ja lavat olivat entisillä kohdillaan. Media-tilat oli vaihdettu jostain syystä stadionin eteläisimpään nurkkaan, joka hankaloitti tilojen käyttöä merkittävästi.
Vaikka maa kaipasikin vettä pitkien hellejaksojen jälkeen, festivaalikansa ei välttämättä niinkään sateesta olisi välittänyt. Illaksi sateet väistyivät, niin että pääsimme nauttimaan viimeiset bändit pilvipoudassa.
Pääsimme paikalle hyvään aikaan, sillä Tuohimaa oli juuri aloittamassa 14.30 oman keikkansa ja avaamassa festivaalia parin muun artistin ohella.
Tuohimaa pääsi paikkamaan Viikatetta, joka joutui jättämään festivaalin välistä korona-altistumisen takia. Bändi kuulosti aivan mukiinmenevältä, vaikka kolmikko itse vähän epäilikin omaa soittovirettään pikahälytyksestä johtuen. Tuohimaan jylhät soundit kuitenkin toimivat, ja samaa mieltä oli yleisökin ainakin yleisilmeestä päätellen.
Seuraava etappi olikin Lost Society samalla Sirkusteltta-lavalla.
Bändin tietäen oli odotettavissa suurta energiaryöppyä heti festareiden alkupuolelle. Sitä saatiinkin ja toinen toistaan nopeatempoisempia kappaleita, kuten ”Artificial” ja ”Nonbeliver”. Keli oli hiukan koleanpuoleinen ja bändin jäsenilläkin oli asiaankuuluvasti nahkarotsit päällä, jotka jo muutaman kappaleen jälkeen kuitenkin heitettiin syrjään. Solisti Sammy Elbana totesikin: ”Aluksi oli todella kylmä ja jäinen olo, nyt ei enää yhtään!” Elbana kiitteli myös yleisöä tuttuun tapaan ja huusi, kuinka mahtavaa on olla täällä ja hienoa, että myös te olette täällä! Teltta olikin muutaman kappaleen jälkeen jo lähes täynnä, ja miksi ei olisi ollut?
”No Absolution” levyn kappaleet toimivat livenä aivan yhtä loistavasti kuin levyltäkin!
Festareiden aikana oli muutamia hankalia päällekkäisyyksiä ja täytyi miettiä, kumpaa keikkaa lähtee katsomaan. Stam1na ja Moon Shot olivat samalla aikajanalla ja näistä tällä erää lähdin katsastamaan Moon Shotin keikkakuntoa. Keikka olikin ensimmäinen Suomen keikka kyseiselle bändille, joten se varmasti kiinnosti monta muutakin katsojaa.
Mainos päättyy
Pieniä teknisiä murheita lieni aluksi, sillä keikan alku viivästyi noin 10 minuuttia. Moon Shottiin tuli hiukan tutustuttua ennakkoon, mutta mitään korvamatoa se ei saanut aikaan. Keikka kuitenkin yllätti! Laulaja Ville Malja, joka on myös tunnettu Lapko-yhtyeestä, vakuutti laulullaan. Bassossa Children of Bodomista tuttu Henkka Seppälä, Disco Ensemblessä vaikuttaneet Jussi Ylikoski (kitara) ja Mikko Hakila (rummut). Kasassa on siis varsin kokenutta kaartia. Myöskin valoshow oli hyvin mietitty ja toimi yhteen kokonaisuuden kanssa erinomaisesti. Muutoinkin paketti oli hyvin balanssissa ja show’sta pystyi nauttimaan. Päivän ehdotonta kärkikaartia!
Päälavan ensimmäisenä metalliesiintyjänä saatiin nähdä Amorphis, jonka viimeisin levy alkaakin olla jo useamman vuoden takaa. ”Queen of Time” ilmestyi 18.5.2018, joten albumin tiimoilta onkin jo useampi keikka tehtynä, vaikka jo toista vuotta vallinnut tilanne onkin rajoittanut kiertämistä. Kevättalvella Amorphis kuitenkin julkaisi kuvia studion uumenista, joten uutta levyä on tuloillaan. Myöskin yhtyeen kitaristi Esa Holopainen on tehnyt sooloalbumin, joka julkaistiin alkukesästä.
Keikkahan oli takuuvarmaa Amorphis-laatua aina ensimmäisestä biisistä ”The Beestä” viimeiseen ”House of Sleepiin” asti. Settilista pyöri pitkälti kuitenkin Queen of Time levyn pohjalta, kuten lavan kankaat ja muut rakennelmat antoivatkin ymmärtää.
Joskus aiempia keikkoja nähneenä pohdin, onko toiminta saattanut jo vähän tuntua ikään kuin läpihuudolta. Kuten monen muunkin bändin kohdalla, pakollinen keikkatauko saattoi tehdä toisaalta hyvää. Jokin pieni boosti ainakin itselle välittyi. Voihan boosti toki olla molemminpuolinenkin?
Päivän toinen päällekkäisyys oli Blind Channel ja Velvet Ocean. Jakaannuimmekin, jotta saatiin molemmat keikat ikuistettua.
Velvet Ocean on seitsenhenkinen melodinen metallibändi, joka tarjoilee musiikkinsa sinfonisin elementein. Äänimaailma onkin melko laaja, koska lavalla oli myös syntikkaa ja selloa perinteisempien soittimien lisäksi.
Lavalla osasin laskea vain kuuteen, enkä nähnyt toista kitaristia. En kuitenkaan löytänyt mitään infoa, oliko tässä mitään sen syvempää taustalla. Keikkaa en harmikseni kerennyt katsastaa kovinkaan pitkään, kun täytyi jo rientää Nightwishin pariin. Eturivissä nähtiin kuitenkin kovimpia moshauksia koko päivän aikana!
Kaleva-lavan edustalle oli jo hyvissä ajoin pakkautunut nuorempi ja vanhempi ikäpolvi odottamaan oman kotikaupunkinsa kasvatteja. Blind Channel ei antanut odotuttaa yleisöään ylimääräistä, vaan lavalle saavuttiin ikään kuin porrastetusti, jolloin jokainen bändin jäsen sai huudattaa yleisön lämpimäksi. Keikka räväytettiin käyntiin ”Over My Dead Body” -biisillä, ja samalla räjähti myös koko yleisö suuriin suosionosoituksiin. Blind Channel ei paljoa lavalla laakereillaan lepäile, vaan jäsenet ottavat kyllä koko lavakapasiteetin käyttöönsä saman tien.
-Sini Sulkakoski
Illan päätökseen päälavan ympäristöön oli kerääntynyt sankka joukko festarikansaa. Nightwish oli esiintynyt live-yleisölle ennen taukoa vain kerran ennen Qstockin vetoa. Edellinen keikka niin ikään oli Oulussa ”salakeikkana”, joka ei oikeastaan ollut salakeikka, mutta Nevski & The Prospects salanimellä kuitenkin.
Keikka lähti pontevasti liikkeelle uusimman ”Human. :II: Nature” -levyn kappaleella ”Noise”. Pieneksi harmiksi kuvaajia ei päästetty aivan lavan eteen pyrojen takia. ”Planet Hell” -kappaleen lähtiessä toden teolla runnomaan sai hyvän käsityksen, miksi lavan etuosa oli kiellettyä aluetta. Pyrojen määrä tuntui ainakin itsestäni, jos ei nyt aivan tuplaantuneen, niin kasvaneen kuitenkin. Lisäksi ”Nemon” loppuun oli saatu valtaisat savuryöpsähdykset, jotka peittivät koko lavan hetkellisesti. Efektit olivat siis hienosti hallussa! Niitä käytettiin entistä isommin silloin kun niiden aika oli, ja taas loistivat poissaolollaan, kun tehosteita ei tarvittaisikaan. Tausta-screenit olivat entiseen tapaan kolme isoa näyttöä, joissa pyöriteltiin erilaista grafiikkaa. Hiomista oli tehty myös sillä saralla, sillä ajoittain tausta saatiin näyttämään yhtenäiseltä isolta seinämältä. Liekö sopivalla grafiikalla ja screenien välissä olleilla valoilla saatu illuusiota syvennettyä.
Lava-asettelua oli myös muutettu hiukan tutusta. Kosketinsoittaja Tuomas Holopainen oli poikkeuksellisesti lavan keskellä, tutusta lavan vasemmasta reunasta ja Kai Hahdon rummut oli viety taas lavan vasemmalle puolen. Lisäksi lavalle oli rakennettu reunasta reunaan ulottuvat tasoportaikko, jonka päällä Hahto, Holopainen ja Troy Donockley pitivät kukin omaa tonttiansa.
Polttavin kuuma peruna oli tietenkin, miten setti koostuu ja luonnistuu ilman Marco Hietalaa. No, sujuihan se, mutta ei tuttuun tyyliin.
Etenkin ”Last Ride of the Day” -kappaleessa ei ollut samaa fiilistä ilman puuttuvia Marcon korkealta karjumisia. Myöskään viimeisessä kappaleessa ”The Greatest Show on Earthissa” ei ollut sitä samaa potkua ja fiilistä. Yllätyksenä kyllä tuli, että esimerkiksi ”I Want My Tears Back” -kappaleessa Troyn laulama entinen Marcon osuus toimi taas todella hyvin. Troyllekin tämä on sen verran uusi tilanne, että kappaleen loppupuolella mies unohti hetkellisesti aloittaa kertosäkeen laulamisen.
Hiukan, tai joidenkin mielestä vähän enemmänkin, uusiutunut tai kehittynyt Nightwish näytti kyllä festariyleisölle jälleen kerran, miten tätä hommaa tehdään. Turhaa on lajitella kaikkia hienoja adjektiiveja peräkkäin. Jos et vielä jostain syystä ole bändiä nähnyt, on seuraava pysähdyspaikkasi Helsinki ja Kaisaniemen puisto 14.8.21. Jos et tähänkään kerkeä, voit Suomessa bändin nähdä vielä tämän vuoden puolella Tampereen uudessa Uros Live Arenassa 29.12.21!
Aivan loistavuutta jälleen kerran!
Kaiken kaikkiaan perjantaina niin yleisöstä kuin eri bändeistä näki, että palo takaisin lavoille ja keikoille on ollut kova. Vaikkakaan äiti maa ei sateineen tarjonnut kaikkein parasta, se näytti kuitenkin yllättävän vähän yleisöä vaivaavan. Kertaakaan en kuullut kenenkään valittavan sadetta, joka on jopa yllättävää.
Loistava päivä, josta oli mukava lähteä kohti lauantaita!
Teksti: Tanu Jänkä
Kuvat: Sini Sulkakoski Photography