Videopelimetallin yksinvaltias Machinae Supremacy vahvistamaan Dark River Festivalin ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.12.2017

Omaehtoisuuteen, persoonallisuuteen ja sympaattisuuteen niin artistivalinnoissaan kuin tunnelmassaan panostava Dark River Festival järjestetään Kotkan Honkalassa 10.-11.8.2018. Tapahtuma viettää ensi vuonna 15-vuotisjuhlaansa ja teemaksi on valikoitunut nostalgia ja paikallisuus. Menneiden vuosien yleisösuosikkeja edustavat vuosikausiin ensimmäinen ulkomaanvieras ja viiden vuoden tauon jälkeen Kotkaan palaava videopelimetallin yksinvaltias Machinae Supremacy sekä vastikään HIM -rumpali Jukka Krögerin rekrytoinut surmacoren pioneeri Rytmihäiriö, jotka ovat samalla kaksi neljästä tapahtuman pääesiintyjästä. Loput kaksi pääesiintyjää julkistetaan myöhemmin. Paikallisia suuruuksia edustavat mm. Kaunis Kuolematon, Kreyskull ja Evil Drive.

”Kautta aikain ensimmäiset Riverit syntyivät halusta tarjota paikallisille bändeille tilaisuus nousta lavalle ja esitellä samalla raskaan rockin ystäville kokonainen ilta tuttuja tai vähemmän tunnettuja yhtyeitä. Ensi kerta vietettiin sisätiloissa epäinhimillisissä lämpötiloissa, mistä viisastuneena Dark River Festivalista kuoriutui ulkotapahtuma, ja sillä tiellä ollaan kuljettu siitä lähtien”, festivaalipäällikkö Henri Eerola kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Varsin nopeasti elokuiseen kattaukseen löysi tiensä myös ulkopaikkakuntalaisia yhtyeitä, mutta festivaalin ja esiintyjien kokoluokka oli alkuvuodet omakustannepohjaisia. Onkin mieltä ylentävää todeta, että sittemmin Honkalassa on vieraillut likipitäen jokainen silmäätekevä raskas rock -yhtye joukossaan kansakunnan suosikkeja aina Viikatteesta Stam1nan kautta Maj Karmaan.”

”Mopoiän saavuttaminen tarkoittaa Dark River Festivalille kahta asiaa: paikallisuutta ja parhaita muistoja. Ensinnäkin marssitamme lavalle enemmän kotipaikkakunnan yhtyeitä kuin vuosiin joukossaan historian ensimmäisissä Rivereissä sekä monissa myöhemmissä bileissä esiintynyt Domination Black. Pääesiintyjinä vuonna 2018 toimivat puolestaan menneiden vuosien yleisönsuosikit. Nyt ilmoitettujen MaSun ja Rytmihäiriön rinnalle kiinnitetyistä muista nimekkäistä pääesiintyjistä seuraava selviää viikon päästä”, Eerola toteaa salamyhkäisenä ja jatkaa: ”Kotka-Hamina -akselin ulkopuolelta kylään saadaan valtakunnan tulisin Guns N’ Roses -tribuutti Bad Apples pääkaupunkiseudulta sekä viime elokuussa telttayleisön lainakappaleillaan hurmioon saattanut Duo Kaikkonen & Liekkala.”

Tähän mennessä julkistetut Dark River Festival 2018 -esiintyjät:
Machinae Supremacy
Rytmihäiriö – virallinen
Evil Drive
Domination Black
SundaySong
Kaunis Kuolematon
Kreyskull
Return To Void
Bad Apples plays Guns N’ Roses
Duo Kaikkonen & Liekkala

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat