Vihtiläinen folk raikaa – arvostelussa Viileä Maan “Viileä Maa”
Vihtiläinen folkpop-yhtye Viileä Maa julkaisee helmikuun 6. päivä debyyttialbumin ”Viileä Maa”. Kymmenestä kappaleesta koostuva albumi tarjoilee sekä koskettavia balladeja että menevämpää folk-musiikkia. Eero Joenrinteen, Olli Vuorelan ja Sofia Hopeavuon muodostaman yhtyeen levyn taustajoukoissa toimii tuottajana suomalaisen musiikin ikoni Petri Munck.
Levyn avaa jo singlenäkin julkaistu ”Viileä Maa”. Kappale tekee selväksi sen, mitä levyltä voi odottaa: akustisen kitaran johtamaa, laulupainotteista musiikkia, jossa sanoitukset näyttelevät isoa roolia. Toki kappaleisiin on lisätty vaihtelevia elementtejä sähkökitaroista, perkussioista sekä kosketinsoittimista, mutta levylle leimaavaa on edellä mainittu lauluvetoinen ja pelkistetty folk.
Seuraava kappale, ”Koskematon”, jatkaa samaa kaavaa edeltäjänsä kanssa. Kyseessä on edellistä hieman rauhallisempi kappale, joka ei nouse samaan atmosfääriin avausraidan kanssa. Kappaleen ehdottomasti parasta antia ovat hyvin toimivat taustalaulut.
Mainos päättyy
”Aaltojen syvyys” rauhoittaa tunnelmaa entisestään tuoden mukaan enemmän vaikutteita iskelmästä. ”Adrenaliini” tuo mukaan jo enemmän elementtejä. Kappale erottautuu levyn ensimmäisistä kappaleista menevällä soitannalla sekä hyvin soivalla bassoraidalla.
”Kuule mua” sisältää mielestäni levyn parhaat sanoitukset. Kappaleena se ei erotu suuremmin levyn alkupäästä, mutta sanoituksia kuunnellessa kappale pääsee oikeuksiinsa. Erityismaininnan ansaitsee Sofia Hopeavuon upea työ taustalauluissa, jotka toimivat hienosti yhteen Joenrinteen laulun kanssa.
Seuraavaksi vauhtiin pääsee ”Nevada”, josta yhtye julkaisi aiemmin myös musiikkivideon. Jos edellistä kappaletta kannattelivat sanoitukset, mennään ”Nevadassa” täysin grooven varassa. Tanssijalka alkaa vipattaa välittömästi.
Mainos päättyy
Seuraava kappale, ”Sateenvarjo”, tarjoaa hyvän sillan ”Nevadan” vauhdista sitä seuraavaan ”Pikkusiskoon”. Yksinään kappale ei ole levyn parhaimmistoa, mutta albumikokonaisuudessa se toimii saumattomasti.
”Pikkusisko” on jälleen lauluvetoinen kappale, jonka tarina kantaa sitä eteenpäin. Samaa teemaa jatkaa myös ”Rikkoutunut”. Sen erottavaksi tekijäksi jää kappaleen lopussa oleva, upeasti soitettu reilun minuutin mittainen outro.
Levyn päättää ”Kaiku laaksoon jäi”. Se on hyvä päätösraita, joka erottuu muusta levystä laulun sijaan runomaisella sanoitusten lausunnalla. Kappale tarjoaa hyvän päätöksen yllättävän pitkälle esikoisalbumille.
Kokonaisuudessaan ”Viileä Maa” on melko toimiva folk-levy. Kappaleet toimivat hyvin omina kokonaisuuksinaan mutta loistavat erityisesti albumimuodossa. Se on myös ehkä levyn heikkous: kappaleet kuten ”Viileä Maa”, ”Nevada” ja ”Kuule mua” toimivat vahvasti itsenäisinä teoksina, mutta osa kappaleista sekoittuu toisiinsa samankaltaisuutensa vuoksi. Mielenkiintoista on nähdä, mihin suuntaan yhtye jatkaa. Latua on auki moneen suuntaan.
Mainos päättyy
