Viikate & Kosmikud @ Virgin Oil, Helsinki. 11.4.2015
Kymmenen vuotta sitten kotimainen metalliskene eli elämänsä kevättä. Pirkanmaan Teräsbetoni vihki kerralla koko kansakunnan Metallitotuuden saloihin, suoraan suomalaisteinien ikisuosikiksi noussut Stam1na julkaisi ensimmäisen ja parhaan levynsä ja hetkeä aiemmin viimeisetkin Suomen bensalenkkarit ja karjalalippikset vietellyt Kotiteollisuus jatkoi ihastuttamistaan Kaiholan kautta. Niin, ja siinä sivussa Viikate murtautui helismaahevillään lopullisesti suomirockin valtavirtaan ”Pohjoista viljaa”-radiohitin sisältäneellä ”Unholan urut”-albumillaan.
Klassikkojulkaisujen tiimoilta tehtävät juhlakiertueet alkavat nykyään olla jo peruskauraa. Niin Teräsbetoni, Stam1na, kuin Viikatekin keikkailevat tänä vuonna merkkiteostensa merkeissä. Kotiteollisuus sen sijaan on estynyt muistelemasta menneitä vastasyntyneen ”Kruuna / Klaava”-albumin pyöriessä vielä jaloissa. Huhtikuun 11. päivä Viikatteen niittovuorossa oli Helsingin Virgin Oil, enkä näiden unholan urpojen pitkäaikaisena kuuntelijana voinut olla raahautumatta paikalle.
Mainos päättyy
Lauteenlämmittelijänä toimi etelänaapuristamme kotoisin oleva Kosmikud, jonka osittain yhteinen historia Viikatteen kanssa täyttää tänä keväänä niin ikään kymmenen vuotta. Tarkoituksenani oli todistaa virolaisveto alusta loppuun, mutta suunnitelma kariutui Virgin Oilin edustalla olleeseen pitkään jononpötkylään. Suolahoitoa haavoilleni sain kuullessani jälkikäteen, että Kosmikud räjäytti pankin ensitahdeista alkaen. Olitko paikalla? Kommentoi alle ja täydennä raporttia interaktiivisesti!
Koko keikka ei sentään mennyt sivu suun ehtiessäni salin puolelle muutaman viimeisen kappaleen ajaksi. Kosmikudin musiikki oli koukeroista, ilakoivaa ja välillä vähän pähkähulluakin happorockia, jonka vietäväksi oli helppo antautua. Suomenkielentaitoinen basisti Kõmmari hoiti välispiikkaukset ja lopussa jopa laskeutui lavalta joraamaan yleisön joukkoon, ja kun jäähyväisten aika tuli, sai bändi yleisöltä arvoisensa loppuhurraat. Maha oli jo täyttyä makeasta, kun virolaisveijarit palasivat myöhemmin lavalle vetämään omaa encoreaan Viikatteen setin päätteeksi. Jos suomalaiset ovatkin itää kohtaan katkeria ja kateellisia lännelle, niin ainakin etelästä löytyy yksi naapuri jonka kanssa ollaan hyvää pataa. Kippis Kosmikud!
Viikatteen soittoajaksi oltiin ilmoitettu kello 00:00, mutta Kosmikudin päästessä lavalta vain varttia aiemmin odotin pääesiintyjän aloittavan joskus paljon myöhemmin. Yllätys oli iloinen, kun vain hieman jälkeen keskiyön tuttu intronauha pyörähti käyntiin ja keikka käynnistyi odotetusti ”Unholan urut”-kaksikolla ”Unholan urut” ja ”Pohjoista viljaa”. Kuten pitkä jono klubin edustalla oli enteillyt, ei minulle tällä kertaa tarjottu mitään syöttiä kirjoittaa yleisökadosta täyteen pakatun Virgin Oilin vastaanottaessa bändin juhlakansan elkein.
Mainos päättyy
Viikate ei seurannut tyypillistä klassikkoalbumi-teemaillan kaavaa soittaa kokonaisuus putkeen ja encore siihen päälle, vaan jo kolmantena kuultu ”Kuningas kaiho” palautti orkesterin pikavauhtia lähemmäs tätä päivää. Kaikuja Unholan uruilta kuultiin tasaisesti koko setin ajan höystettynä sellaisilla Viikate-klassikoilla, kuten ”Kuolleen miehen kupletti” ja lopussa kuultu ”Viina, terva & hauta”. Yhtye oli soitannallisesti sellaisessa vedossa, että Kaarle Viikate pääsi muun muassa ”Vesi jota pelkäät”-kappaleen jälkeen kehumaan sen kulkeneen paremmin kuin kertaakaan tänä keväänä. Onnistumisten vastapainoksi Kalle unohteli sanoituksia muutaman kappaleen aikana, mikä ei tunnelmaa latistanut soiton ja laulun kulkiessa muuten oikein hyvin. Yleisö huomasi bändin vireen ja osasi arvostaa, mikä kuului raikuvina suosionosoituksina joka biisin välissä ja riehakkaana yhteislauluna aina kun Kalle sitä keksi pyytää. Vakioksi luutuneen päätöskappale ”Kuu kaakon yllä” loppusävelten kiertäessä salissa koko Viikate-partio sai ansaitut maailmanluokan aplodit.
Kaunista ”Käki”-kappaletta lukuun ottamatta ”Unholan urut” kuultiin Helsingin yössä kokonaisuudessaan. Sattumoisin Viikatteen varhaiset albumit ja erityisesti ”Unholan urut” ovat melko tunnistettava osa allekirjoittaneen varhaisteinivuosien muistoja. Muistan hyvin elävästi kuinka aikoinaan hurahdin juuri Unholan urkuihin ja seuraavana kesänä löytyi mummolan lähikirjastosta ”Kaajärven rannat” ja ”Surut pois ja kukka rintaan”, joita autuaasti fiilistelin lapin yöttömissä öissä. Virgin Oilissa nostalgiatrippi jäi vähän puolitiehen johtuen osittain jo mainitsemani Käen puuttumisesta (jonka olisin kernaasti kuullut vaikkapa yltiökornin Kupletin tai Tervaskannon sijaan) ja osittain siitä, ettei lavarekvisiitta ollenkaan mukaillut ”Unholan urut”-albumin maisemia. Yksityiskohdista voisi nipottaa loputtomiin, mutta ehkäpä tärkein osatekijä tuoniltaisen keikkakokemukseni vaillinaisuuteen on yksinkertaisesti se, että aika on ajanut ohi Viikatteesta minun osaltani. Todistin yhtyettä edellisen kerran livenä joulukuussa 2013, ja jo silloin tuoni-iskelmä jätti iskemättä parhaalla mahdollisella teholla. Puolitoista vuotta ei nähtävästi ollut riittävä aika innostuksen leimun uudestisyttymiseen, joten lienee parasta antaa Kymijoen lauttureiden lipua rauhassa unholan virtaan, kunnes kuu kaakon yllä on palannut entiseen loistoonsa.
Settilista (Viikate):
- Unholan urut
- Pohjoista viljaa
- Kuningas kaiho
- Petäjäveräjä
- Nämä herrasmiehet
- Ajakaa!
- Tervaskanto
- Kuolleen miehen kupletti
- Vesi jota pelkäät
- Tie
- Autuaat
- Sysiässä
- Viina, terva & hauta
—-encore——
- He eivät hengitä
- Oi pimeys
- Yökunnaat
- Kuu kaakon yllä
Teksti: Ossi Kumpula
Kuvat: Jani Kormu
Mainos päättyy