Viikinsaaressa jytisee jälleen – festariennakossa Saarihelvetti 2016

Kirjoittanut Tom Frankton - 28.7.2016

Turmion Kätilöt SaariHelvetti 2015Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty ja menestyksekkäästi päättynyt Saarihelvetti on jo konseptina mielenkiintoinen, sillä normaalista poiketen tapahtuma järjestetään nimensä mukaisesti saarella. Tampereen Laukontorilta parinkymmenen minuutin laivamatkan päässä olevaa Viikinsaarta on ennenkin käytetty tapahtuma-alueena, mutta tietääkseni kyseessä on kuitenkin ensimmäiset siellä järjestetyt hevifestarit. Nyt toista kertaa järjestettävä tapahtuma lähestyy päivä päivältä, joten Kaaoszine päätti käydä läpi tapahtuman artistivalikoimaa.

Powerhouse Gym Stage 16:15-16:45: Ember Falls

Ember Falls 2016Tapahtuman kakkoslavan korkkaa tänä vuonna käyttöön kovassa nousussa oleva elelektronisia vaikutteita metalliin yhdistelevä Ember Falls. Bändi saattaa soundiltaan ja tunnelmaltaan poiketa kovasti muusta esiintyjäkaartista, mutta toivon mukaan paikan päälle saataisiin jo näinkin aikaisin yleisöä, sillä bändillä on todistetusti liveolosuhteissa meininki kohdallaan. Ember Fallsin debyytin odotetaan ilmestyvän myöhemmin tänä vuonna, mutta bändi on jo julkaissut siltä kovinkin suosituksi tulleen kappaleen ”Shut Down With Me”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaaoszine Stage 16:45-17:15: Bloodred Hourglass

Bloodred Hourglass 2015Juuri lukemasi verkkomedian mukaan nimetyn päälavan tarjonnan taas avaa hieman raskaamman puolen esiintyjä, kun mikkeliläinen Bloodred Hourglass saapuu tykittelemään melodödömättöään. Viime vuonna ”Where the Oceans Burn” -levyn ulos pukannut pumppu on tunnetusti kova live-esiintyjä, joten kipin kapin viimeistään tässä vaiheessa paikalle! Ohessa fiilisteltäväksi edellä mainitulta levyltä löytyvä ”Valkyrie”-kappale:

Powerhouse Gym Stage 17:15-17:45: Vorna

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vorna 2015Älä suinkaan unohda pakata mukaan sotamaaleja, sillä seuraavaksi vuorossa on itse tapahtumakaupunki Tampereelta tuleva pakanafolk-menollaan hurmaava Vorna. Bändi julkaisi viime vuonna ”Ei valo minua seuraa”-nimisen toisen täyspitkänsä, joka esitteli bändin lyyrisesti ja soitannollisesti varteenotettavana yhtyeenä. Moonsorrow’ta ei illan tarjonnasta löydy, mutta Vorna ei hortoile kaukana perässä! Tässä fiilisteltäväksi kappale ”Yksin”:

Kaaoszine Stage 17:45-18:30: Medeia

Medeia 2015Tarvitseeko Medeian keikan odottamista todeta ääneen? Tunnetusti kovassa iskussa oleva alternative death metal -tykki julkaisi viime vuonna ”Manning the Helm” -nimisen EP:n, joka viimein esitteli bändin uuden vokalistin, Frans ”Finowa” Aallon. Parisen vuotta sitten Keijo Niinimaan korvannut heppu on tullut aiemmin tunnetuksi vaikuttavista cover-videoistaan, eikä hänen ensimmäinen julkaisunsa bändin miehistössä pettänyt tippaakaan. Tätä ei voi missata. Alkulämpöä saat hämmentävän humoristisen ”Franpire”-kappaleen musiikkivideon muodossa:

Powerhouse Gym Stage 18:30-19:00: King Satan

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

King_Satan_promoTässä taitaa olla tapahtuman ehdoton outolintu. Saarihelvetissä ensimmäisen keikkansa heittävä King Satan on industrial-elementtejä ja black metal -tunnelmaa hard rockin iskevyyteen yhdistelevä bändi. Mikäli kuvaus kuulostaa mielestäsi mysteeriseltä, et ole yksin, sillä tätä kirjoitellessani en voi olla pohtimatta, millaista meininkiä bändiltä on oikein luvassa. Tanssiliikkeiden harjoittelun voi aloittaa kuuntelemalla ”Enter Black Fire” –kappaleen tästä:

Kaaoszine Stage 19:00-19:45: Horna

Horna 2015Tätä kotimaisen black metalin kärkinimiin kuuluvaa pumppua ei taida juuri tarvita esitellä. Alunperin tällä slotilla olisi esiintynyt grindcore-ylpeys Rotten Sound, mutta valitettavan jalan murtumisen takia korvaava esiintyjä oli haettava. Ja oi, mikä valinta! Heviyleisön niskojen on viimeistään tässä vaiheessa syytä vipattaa, kun mustanpuhuvaa bläkkistään tuhatta ja sataa vääntävä Horna astuu lavalle. Mustan messun hurmosta odotellessa pääsee oikeisiin tunnelmiin ”Hurmos”-kappaletta kuuntelemalla.

Powerhouse Gym Stage 19:45-20:30: Tryer

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

tryer - bandJoskus on hyvä pitää pientä taukoa jatkuvasta synkistelystä, ja tähän hätään saapuu tamperelainen Tryer. Yhtye soittaa melodista hardcore punkia pienellä heavy metal -twistillä. Jotenkin olen aina sattunut missaamaan tämän bändin esiintymiset, mutta älkää itse tehkö tätä virhettä! Mikäli parisen vuotta sitten julkaistu ”Kukkia kaamoksesta” -kakkoslevy ei ole hallussa, suosittelen sitä oikein vahvasti. Tässä juuri kyseistä hyvää energiaa nostattelemaan ”Mitä kauneus tuo tullessaan” -kappale:

Kaaoszine Stage 20:30-21:20: Shining

ShiningNiklas Kvarforthin luotsaama synkistelybläkkisbändi ei varmaan sekään suurempia esittelyjä vaadi, sillä Kvarforthin persoona ja lavaesiintyminen on vuosien varrella tullut tunnetuksi väkivaltaisuudestaan ja ailahtelevaisuudestaan. Iltamien ainoa ulkomailta ponnistava bändi ei ehkä mitään harvinaisinta herkkua Suomessa ole, mutta mielelläänhän tämän vastaan ottaa, kun kerran tarjolla on! Fiilikseen voi valmistautua ottamalla haltuun viime vuonna julkaistulta ”IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends” -levyltä löytyvän ”Vilja & Dröm” -paukuttelun:

Powerhouse Gym Stage 21:20-22:00: Deathchain

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Deathchain Ritual Death MetalSeuraavaksi vuorossa on hieman harvinaisempaa herkkua, kun muutaman vuoden ajan pienimuotoista hiljaiseloa elänyt kuopiolainen death metal -ylpeys Deathchain nousee lavalle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Luvassa on taattua mättöä, kun bändi antaa yleisölle täyslaidallisen omaa rituaalista death metaliaan. Toivon mukaan paluu ei jää tähän! Tässä tykiteltäväksi muutaman vuoden takainen ”Seven Asakku Shadows” -rymistely:

Kaaoszine Stage 22:00-23:00: Turmion Kätilöt

Turmion Kätilöt 2015Jos tanssijalka ei ole vielä iltamien aikana päässyt vipattamaan, saapuu Kätilöt korjaamaan tilanteen! Tiuhaan tahtiin keikkaileva industrial metal -orkesteri on jälleen tapahtuman pääesiintyjä, ja luvassa on bändin ainoa Tampereen keikka kesän aikana. Tanssijalka heiluu ja laulu raikaa, kun kovana livebändinä tunnettu kuopiolaissekstetti saapuu tykittämään hittiä hitin perään. Pakkaa mukaan hyvät kengät, sillä tämän tunnin aikana ei paikallaan pönötetä! Hyvään tunnelmaan voi valmistautua  ”Hyvissä höyryissä” -kappaletta kuuntelemalla:

Powerhouse Gym Stage 23:00-0:00: Convulse

Convulse 2016Ilta ei suinkaan ole vielä tässä vaiheessa ohi, sillä Kätilöiden hevidiskon jälkeen kakkoslavalle nousee muutama vuosi sitten paluun tehnyt suomalaisen death metalin legenda Convulse! Juuri vuoden alussa julkaistulla ”Cycle of Revenge” -levyllä bändi esittelee itsensä hieman uudessa valossa, sillä mukaan napatut psykedeeliset vaikutteet ja jamittelevampi ulosanti luovat kovaa kontrastia bändin perusteelliseen dödötuotantoon. Mitä ikinä bändi sattuukaan soittamaan, on luvassa ehtaa suomalaista dödistelyä. Tällä on hyvä päättää ilta. Voit kuunnella allekirjoittaneelle pienet Kingston Wall -vibat herättävän ”Cycle of Revenge” -kappaleen alta: