”Viileääkin viileämpi” – Klassikkoarvostelussa Sonic Youthin 30-vuotias ”Goo”
New Yorkissa vuonna 1981 perustettu vaihtoehtorockin pioneeri Sonic Youth riitaantui sen aikaisen levy-yhtiönsä Enigma Recordsin pomon Paul Smithin kanssa läpimurtoalbuminsa ”Daybreak Nationin” Yhdysvaltain-kiertueen jälkeen. Jo pidempään jatkuneiden erimielisyyksien ja levy-yhtiön yhtyeen ohi luvatta tapahtuneiden varsinaisten albumijulkaisujen markkinointia häirinneiden puolivirallisten levyjulkaisujen seurauksena riita osapuolten välillä kärjistyi äärimmilleen kesällä vuonna 1989.
Lopullinen niitti yhteistyön katkaisemiseen englantilais-yhdysvaltalaiseen Enigmaan oli Smithin yritys pomottaa yhtyettä vailla mandaattia sekä torpedoida isompien levy-yhtiöiden tarjoamat levytyssopimusneuvottelut ilman yhtyeen antamaa valtuutusta. Sonic Youth painelikin 2. kesäkuuta Enigman toimistoon aikeenaan keskustella toisen musiikkivideonsa tekemisestä tuoreelle ”Daydream Nation” -albumilleen. Paikalle päästyään bändi kuitenkin ilmoitti katkaisevansa yhteistyön sekä Smithin että Enigman kanssa.
Sonic Youth päätyi useista jättilafkojen sopimustarjouksista huolimatta sopimukseen Geffen Recordsin pienen tytäryhtiön DGC Recordsin kanssa. Maaliskuussa vuonna 1990 yhtye asteli studioon ”Daydream Nationin” äänittäneen Nick Sansanon kanssa. Yhtye rekrytoi lopulta kuitenkin veteraanituottaja Ron Saint Germainin viimeistelymiksaamaan albumin. Syynä siihen oli yhtyeen tyytymättömyys Sansanon aikaansaamaan äänipoliittiseen lopputulokseen.
Sonic Youthin kuudes albumi ”Goo” julkaistiin lopulta 26. kesäkuuta vuonna 1990 levymoguli David Geffenin tuolloin vasta perustaman indielevy-yhtiö DGC Recordsin kautta. Musiikillisesti ”Goo” lavensi rämisevänä ja punkahtavana vaihtoehtorockyhtyeenä tunnetun Sonic Youthin soundimaisemaa aiempaa harkitummin kevyemmän vaihtoehtorockin, shoegazen ja Velvet Undergroundin kaltaisen mystisen kudonnan suuntaan.
Laulaja-basisti Kim Gordonin rooli yhtyeen toisena vokalistina Thurston Mooren rinnalla kasvoi ”Goo”-albumilla merkittävästi yhtyeen aiempiin albumeihin verrattuna. Toinen yhtyeen ottama merkittävä edistysaskel oli kokeellisempien ja sovituksellisesti uudistuneiden, kerroksittain äänitettyjen kitarasovitusten käyttö kappaleiden olennaisina rakennusmateriaaleina. Tuollaisista kappaleista esimerkkeinä mainittakoon ”Mary-Christ”, ”My Friend Goo” ja ”Mote”. Vertailukohtana kappaleille toimii perinteisemmälle post punk -jumitukselle perustuva Mooren lakonisen laulufraseerauksen siivittämä, yhtyeelle tavanomaisempi avausraita ”Dirty Boots”.
Gordonin esimerkillisistä liidilaulusuoritteisista kappaleista on tärkeä mainita esimerkkinä nuoren naisen itsetutkiskelua ja itsearvostusta kulttuuristen vääristymien ja yksilön kohtaaman kaltoinkohtelukokemusten kautta maailman menoa surumielisen terävästi puntaroiva ”Tunic (Song for Karen)”. Toinen Gordonin suvereeni, älykkäästi viiltävä taidonnäyte on tyylikkäästi ajassaan rajoja rikkonut Public Enemyn Chuck D.:n feattaama makea laid back -himmailu ”Kool Thing”.
Räppäri LL Cool J:n typerryttävän junteista kommenteista innoituksensa saanut kappale käsitteli sarkastisen vihaisesta näkökulmasta naiselle asetettuja yksisilmäisiä roolimalleja länsimaisessa kultturissa ja yhteiskunnassa. Tekstiensä puolesta vanhoillisia, pinttyneitä ja sovinistisia arvoja ravistellut rosoinen ja meluisa rock-albumi aiheutti Yhdysvalloissa aikoinaan paljon kohua ja julkista vastustusta erityisesti albumin ”Kool Thing” -singlejulkaisun myötä. Kappaleen aiheuttama häly avoimesti seksististä ja naisia esineellistävää asennetta vastaan hyökkäävänä, kantaa ottavana teoksena toimi toisaalta myös albumin markkinoinnillisena vetovoimana.
Vaikka Geffenillä oli todellisia vaikeuksia saada Sonic Youthin musiikkia soimaan yhdysvaltalaisilla popradiokanavilla, löysivät paikalliset vaihtoehtokanavien DJ:t ”Kool Thingin” ja ymmärsivät sen syvyyden ja erinomaisuuden. Singlebiisiä päädyttiin lopulta soittamaan kestorotaatiolla niinkin runsaasti, että kappale nousi Billboardin Modern Rock Tracksin soitetuimpien singlejen listalla korkeimmillaan sijalle seitsemän.
Mainos päättyy
Sonic Youth viehättyi ”Goo”-sessioissa työstämään myös äänikollaasimaisia, kokeellisia biisejä, joissa varioiva rytmimaailma ja albumin introvertti kylmyys ja viileä välinpitämättömyys kaikkea ympärillä olevaa kohtaan sai aivan uuden ilmentymismuodon. Noista oivallisina esimerkkeinä toimivat pohjatonta angstia tihkuva, vuonna 1945 valmistuneesta noir-leffasta nimensä saanut ja yhtyeen entisten taustavoimien röyhkeydestä meuhkannut ”Mildred Pierce” ja laulaja-kitaristi Thurston Mooren kitaravahvistimen räjähtämisestä aiheutuneen, loopatun ääniraidan sisältävä ”Scooter & Jinx”.
”Goo”-albumin ajattoman viileästä, sarjakuvamaisesta kansitaiteesta vastasi muun muassa Los Angelesin hardcore punk -legenda Black Flagin kansipiirroksista tunnettu taiteilija Raymond Pettibon. Kanteen on kuvattu kaksi aurinkolasien taakse kätkeytynyttä englantilaista modia. Pettibonin piirros kääntyy ”puhekuplan” myötä Bonnie & Clyde -tyyppiseksi mallinnokseksi Englannin Manchesterissa 1960-luvun alkupuoliskolla tapahtuneiden ”Moors murders” -lapsimurhien todistajista otetusta lehtikuvasta.
Mainos päättyy
”Goo”-albumia oli joulukuuhun mennessä myyty yksinomaan Yhdysvalloissa 200 000 kappaletta, mikä tyydytti Geffenin omistaman indielafkan albumille asettamat myynnilliset tavoitteet. Korkeimmillaan ”Goo” nousi Billboardin albumilistalla sijalle 96, mikä on yhtyeen kautta aikain korkein listasijoitus kotimaansa myydyimpien albumien listalla.
Tarkasteltaessa jälkikäteen vaihtoehtoisen rockmusiikin historiaa on Sonic Youthin ”Goo” sen vähäisestä radiosoitosta huolimatta niitä merkittäviä albumeja, jotka kuokkivat uomaa perässään tulevalle, vuotta näitä tapahtumia myöhemmin musiikkimaailman ylitse hyökyneelle grunge-aallolle ja sen kansainväliselle läpimurrolle. Voisikin luonnehtia, että Sonic Youthin ”Goo” raivasti tietä yhtenä tärkeimpänä indie rock -albumina tuolle aikansa suurimmalle rockmusiikin ilmiölle.
Mainos päättyy