Viimeinen makupala debyyttilevyltä: Block Busterilta ”Gone By The Morning” -single, albumi ulkona huomenna

Modernilla rockillaan ansaitusti paljon mediahuomiota kerännyt kuopiolainen Block Buster julkaisee huomenna odotetun debyyttilevynsä ”Losing Gravity” ja tipauttaa innokkaille faneille vielä yhden singlen levynjulkistuksen aattona: ”Move” ja ”Out In The City” saavat seurakseen vielä edeltäjistään selvästi eroavan sinkun ”Gone By The Morning”.

”’Gone By The Morning’ sopi mielestämme täydellisesti kolmanneksi ’Losing Gravityn’ singlelohkaisuksi. Kaksi aiempaa sinkkua ovat olleet kenties hieman pirteämpiä ralleja, mutta nyt mennään todella tummanpuhuvalla meiningillä”, yhtyeen rumpali Jaakko Metsäpelto kertoo ja jatkaa:

”Biisi on muotoutunut yhdeksi suosikkibiiseistämme albumilla, emmekä malta odottaa, että pääsemme jammailemaan sen tamppaavan grooven tahtiin tulevilla keikoilla.”

Moderni rockbändi on kunnostautunut kirkkaiden ja nykyaikaisten soundien lisäksi muillakin tämän päivän henkeä huokuvilla hienouksilla: esimerkiksi ”Losing Gravitystä” julkaistaan pian muun muassa virtuaalitodellisuusvideo.

Tilaa huomenna julkaistava ”Losing Gravity” ennakkoon tästä:

Block Buster on:
Aarni Metsäpelto – vocals & guitar
Jaakko Metsäpelto – drums
Elias Salo – lead guitar
Joonas Arppe – bass

www.facebook.com/blockbusterband
twitter.com/BlockBusterFIN
www.instagram.com/blockbusterband
blockbusterband.net

Kommentoi julkaisua