Viimeistä tuomiota odotellessa, Whore Of Bethlehem ”Extinguish The Light”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2017

Äärimetallista kun aletaan puhua, tulee allekirjoittaneelle välittömästi erinäisiä mielleyhtymiä päähän. Lähes hallitsematon kaaos, mistä ei saa varsinaista otetta. Laulaja murisee tuskissaan, ja kuuntelijalle jää välillä epäselväksi, onko kyseessä laulua vai tulpattoman mopon käyntiin polkemista. Rummut pitävät heikossa öljyssä olevan moottorisahan ääntä, basso loistaa poissaolollaan, ja kitarat päästävät ääniä, joita et edes tajunnut tässä maailmassa olevan. Sinänsä hieman ristiriitaisin tunnelmin otin kuunteluun tämän Teksasin alueella nimeä luoneiden veteraanien, tietyllä tavalla superyhtyeen, WHORE OF BETHLEHEM, jonka jäsenet ovat vaikuttaneet lukuisissa eri bändeissä ympäri Amerikan mannerta, toisen täyspitkän ”Extinguish the Light”, joka juuri oli ilmestynyt sohvapöydälleni. Sanoitusten teemaan en ota kantaa, se lienee kaikille selvä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Avausraita ”Ritual Puricifation” pistääkin heti ajatusmaailman oikeille raiteilleen. Eihän tämä nyt sitten olekaan sitä tylsähköä uhoamista, sahaamista ja oman tekemisen mallin etsimistä, kuten debyytillään ”Upon Judas’ Throne” muutama vuosi sitten. Toki onhan porukkaakin vaihtunut matkan varrella, mutta tästä alkaa heti heijastua, että ollaan tietyllä tapaa aikuistuttu ja saatu selkeä suunnitelma, mitä tehdään ja miten.

Viimeistään kolmanteen, ”Overtaken by Evil”, mennessä huomaa pari pientä hiottua nyanssia. Nämä herrat ovatkin ottaneet pari sivuaskelta taipaleellaan, ja poistuneet omalta ”nyt mennään eikä meinata, alta pois” -mukavuusalueeltaan. Pikkuisen isompaa panosta pöytään, ja lisätään selkeitä rytminvaihdoksia, synkistetään tunnelmaa entisestään black metal-vivahteilla, pienillä instrumentaalitunnelmoinneilla ja jopa groove-metallilla. Alkaa olla jo sellainen soppa, että näinköhän pysyy kasassa.

Extinguish the Light”. Sellaisella vimmalla, raivolla, energialla ja maailmanlopun odotuksen meiningillä tulee ulos soittimista, että melkein parta menee kiharalle, ja alkaa pikku hiljaa uskoa, että loppu on lähellä. Äärimmäisen painostava tunnelma, kun matalalta ja kovaa lyödään, ja välillä pikkuisen pehmennetään iskua kaihoisilla melodioilla. Kaikki mahdolliset elementit tukevat ja täydentävät toisiaan, eikä mikään iske kovempaa esiin kuin toinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päätösraita ”Ravenous Undead Pretators” kovasti yrittää vetää nippuun koko levyn, mutta hieman pliisuine melodioineen siitä jää vähän väsynyt vaikutelma. Ei toki täytebiisi, vaikka lähellä mennäänkin, kun kertaa mitä tähän mennessä on kuultu. Raivo ja viha ovat vaihtuneet ikään kuin epätoivoksi ja suruksi, tunnelma on selkeästi synkentynyt.

Kun tätä levyä nyt sitten vedetään nippuun, ensimmäisenä on pakko mainita, että kyllähän tästä läpi kuuluvat suurimmat vaikutteet näille herroille; Deicide, Celtic Frost, Behemoth, Belphegor, Morbid Angel, muutamia mainitakseni. Saman tien oikaistaan se käsitys, että tämä olisi vain vanhojen konkareitten musiikin uudelleenlämmittämistä. Väärin. Whore of Bethlehem nimittäin väistää kaiken kopioinnin ottamalla pikkuisen sieltä, pikkuisen tuolta, ja yhdistämällä ainekset kovin tiukkaan pakettiin, joka ei varmasti täysin aukea ensimmäisellä kuuntelukerralla, vaatii sen verran nimittäin keskittymistä kuuntelijalta. Juuri nuo virheettömät siirtymiset genrestä toiseen kappaleitten välillä, ja jopa kappaleitten sisällä, tekevät tästä levystä tajunnanräjäyttävän kokemuksen. Soiton tauottua mieleen ensimmäisenä ajatuksena tulee ihmetys siitä, että mitä hittoa juuri tapahtui, kun ajan- ja tilantajukin hävisivät matkalla.
Uudelleen siis koneeseen, ja yritetään pysyä kyydissä.

9/10

Whore Of Bethlehem Facebook
Whore Of Bethlehem official 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
Ritual Purification
Invocation
Overtaken by Evil
Possession
Parasitic Abominations
Extinguish the Light
Rebirth in Fire
Ravenous Undead Predators

Whore of Bethlehem:
Ryan Sylvie / Kitara, taustalaulut
Sam Axelrad / Rummut
James VanDenBerg / Laulu
Alan Berryman / Basso
Phil King / Kitara

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat