Viimeistelemätöntä treenikämppämateriaalia – Arvostelussa Delusions of Realityn ”The War Without”
Tampereella vuonna 2021 demojen muodossa ensimmäisiä elonmerkkejä näyttänyt Delusions of Reality on päässyt toisen täyspitkän levynsä pariin. Omakustanteinen ”The War Without” tarjoilee päälle 50 minuuttia melodista death metalia hyvinkin suomalaisille tyypillisellä otteella. Tamperelaisilla on selkeästi Bloodred Hourglassit ja Children of Bodomit kuunneltu, mutta valitettavasti laadussa ei ylletä esikuvien tasolle.
Levy lähtee käyntiin ihan kelvollisen kuuloisesti ”Put Down the Glassilla”. Taustakitarasta löytyy mukavasti rässähtävää otetta, rummut iskevät hyvän draivin päälle jo lähtöviivalla, ja syntikat vetävät liidimelodiaa nätisti eteenpäin. Vokalisti vetää rääkylaulut myös varmalla ja vakaalla otteella, mutta edes ensimmäinen minuutti ei ehdi loppua ennen kuin kokonaisuuden saumoista alkaa pilkistää vikoja ja virheitä, jotka on yleensä siivottu levyiltä jo demoaikoina pois.
Aloitetaan pahimmasta: Ekan biisin kertosäkeen kohdalla starttaava liidikitara tuo elävästi mieleen arvostelijan omat biisinräpellykset jostain yläasteen ajoilta. Melodeathissa lead-kitaran tulisi olla se työkalu, jolla sorvataan tiskiin albumin kovimmat melodiat ja riffit. Tällä levyllä ne kaikista yksinkertaisimmat ja mitäänsanomattomimmat harjoitteluriffit on nostettu parrasvaloihin kertosäkeiden kohokohtina. Kappaleissa on huomattavissa myös pieniä teknisiä ongelmia esimerkiksi bridgejen osalta. Ne olisivat voineet suoriutua säkeistöstä toiseen siirtymisestä hieman sulavammin. Pariin otteeseen tuntuu, että saranat meinaavat lähteä irti.
Myös rummut vaativat huomiota. Rumpusoundi on hieman muovisen kuuloinen, mikä tuntuu nykypäivänä olevan yleistä ihan paremmissakin piireissä. Isompi rike on kuitenkin, että soitanta kuulostaa paikoin todella sotkuiselta. Se tulee ilmi jo ensimmäisessä biisissä, kun kertsin aikana seassa tuntuu olevan parit ylimääräiset basari-iskut, jotka eivät toistu enää myöhemmissä kertosäkeissä. Sotkuinen soitto korostuu myös ”Impostor Syndromella”, jossa ensimmäisestä kertosäkeestä poistutaan siten, että rytmikitara ja rummut meinaavat vetää kolarin keskenään. Sääli sinänsä, sillä albumikokonaisuuteen on saatu suhteellisen erityylistä rumpalointia ja komppia, mutta huomio kiinnittyy nyt pääosin hiomattomiin osuuksiin.
Albumin 50 minuutin pitkähkö kesto selittyy myös sillä, ettei kaikkia ideoita ole kehdattu tiivistää tai leikata pois. Ensimmäisen läpikuuntelun aikana piti tarkistaa, onko arvostelukopiossa jokin vika, sillä ”Put Down the Glass” ja ”The War Without” käyttävät aika pitkälti täysin samaa käppäistä lead-riffiä. Siinä vaiheessa, kun ”The Veil of Misconception” lähti kierrättämään sitä kolmannen kerran pienellä variaatiolla, tuli homma selväksi. Onneksi se tajuttiin kuitenkin lopettaa viidennen kappaleen, ”History of Violence”, kohdalla, jolla fokus menee aiemmin mainittujen power metal -vingutusten sijaan Bodom-jäljittelyyn.
Loppulevyltä löytyy onneksi toivoa hieman paremman materiaalin muodossa. ”The Cry of a Bigger Man” pysyy paikoin hyvinkin Dark Tranquillitymaisessa keskitemmon runttauksessa, joka pysyy yhtyeellä kelvollisesti hallussa. ”The Fallen” tarjoilee myös kitarasoolon, joka on aivan kuin eri kynästä ja soittajasta lähtöisin kuin esimerkiksi levyn aloittavan kappaleen turaus. Loppulevy on selkeästi alkua parempaa materiaalia. Tuntuu kuin levyn edetessä tapahtuisi myös soitannassa ja säveltämisessä parannusta. Viimeiselle biisille saatiin kuitenkin vielä mahdutettua tuon, jo aiemmin arvostelussa huomiota saaneen käppäriffin neljäs iteraatio – koska miksipäs ei.
Delusions of Reality tekee monta asiaa ihan siedettävästi, mutta yleinen viimeistely ja melodioiden laatu jättää paljon toivomisen varaa. Vokaalit, taustakitara ja syntikat tekevät työnsä ilman suurempia plussia tai miinuksia, mutta lead-kitara ja rummut saavat arvostelijan heittämään tämän kalan takaisin järveen kasvamaan. Jos levyltä olisi tiivistetty muutama turhan saman kuuloinen biisi pois ja vedetty viimeistelyn osalta vielä pari kierrosta, olisi tämänkin arvostelun sävy huomattavasti positiivisempi.
