Viisi biisiä piristämään korona-arkea: Arto Mäenpää (Kaaoszine)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.7.2020

Koronavirus poisti hetkellisesti vapauden olla, tulla ja mennä. Yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten rock- ja metallimuusikoiden kanssa halusimme piristää lukijoidemme arkea pienellä artikkelisarjalla, jossa muusikot listaavat kuunneltavaksi viisi kappaletta, joita he ovat koronakaranteenissaan luukuttaneet. Juhannuksen kynnyksellä rajoituksia purettiin ja vapautta lisättiin. Nähtäväksi jää, oliko tämä tässä, vai tapahtuuko uusia selviytymiskeinoja vaativia toisia tulemisia. Viisi biisiä piristämään korona-arkea -sarja tuli varsinaiseen päätökseensä aiemmin tällä viikolla, kun Battle Beastin Noora Louhimo esitteli korona-ajan kuulemisensa. Lopuksi vielä kuitenkin esittelyssä sarjaa toimittaneiden omat valinnat. Minun valintani alla.

”Maailmanlopun meininkiä tarjoilee Dimmu Borgir. Tällä kappaleella lähtee päivä käyntiin rattoisasti, ja siitä saa ammennettua energiaa päiviin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hieman klassikkoa kehiin. Ronnie James Dio on yksi rockin historian parhaista laulajista, mutta eipä Killswitch Engagen Howard Joneskaan jäätynyt klassikon kimpussa vaan tarjosi siihen omaperäisen lisän omalla äänellään. Yksi parhaista covereista, jonka olen kuullut.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Chester Bennington oli mestari kirjoittamaan koskettavia sanoituksia, ja tämä biisi on seurannut itseäni aina niistä ajoista, kun ensimmäisen musalehteni HardcoreSoundsin perustin aikoinaan. Olen huomannut korona-aikana kuuntelevani moneen otteeseen ’Hybrid Theory’ -albumia, ja mikäs siinä kuunnellessa, kun kyseessä on yksi harvoja albumeita, jotka voi kuunnella alusta loppuun skippaamatta biisiäkään.”

”Koska näinä aikoina ainakin itse koen usein turhatumista keikattomaan arkeen ja jatkuviin uutisiin koronasta, niin tässä on ralli, jolla saa oman mielenterveyden pidettyä kasassa. Toivottavasti ensi vuonna pääsen bändin risteilylle!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Aika nu metal -painotteinen tästä listasta lopulta tuli, mutta tuohon genreen on tullut palattua uudestaan ja uudestaan näinä aikoina, kun ahdistus ja yleinen ärsytys on ollut läsnä useasti. Kornin keikkoja tuli tältä kesältä odoteltua melkeinpä eniten, mutta onneksi bändi ensi kesänä nähdään Suomessa keikoilla genreveljensä Deftonesin kanssa.”

Artikkelisarjan löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat