Viisi biisiä piristämään korona-arkea: Hannes Horma (Silver Bullet)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.5.2020

Koronaviruksen poistaman vapauden vuoksi monet suomalaisista viettävät aikaansa tällä hetkellä lähinnä kotonaan perheensä kanssa tai etätöitä tehden. Päätimme yhteistyössä eri kotimaisten ja ulkomaisten rock- sekä metallimuusikoiden kanssa piristää teidän arkeanne pienellä artikkelisarjalla, jossa eri muusikot listaavat teille kuunneltavaksi viisi kappaletta, joita he ovat omassa koronakaranteenissaan viime aikoina kuunnelleet. Sarjan 42. osassa ääneen päästetään heavy metal -yhtye Silver Bulletin kitaristi Hannes Horma. Voit katsoa Hanneksen valinnat perusteluineen tästä:

Sepulturan kuuntelu on itsellä jäänyt aika vähiin viime aikoina, ja edellinen levy, minkä ostin, on vuonna 2009 julkaistu ’Dante XXI’, joka ei oikein lähtenyt. Nyt kuitenkin kuulin monesta suunnasta, että ’Quadra’ olisi tsekkaamisen arvoinen, ja se onkin pyörinyt tasaisesti soittimessa. Erinomainen levy, ja en olisi koskaan uskonut kuulevani Sepulturalta näin moniuloitteista ja hienosti sävellettyä materiaalia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mahtavaa eeppistä fiilistelyä, joka sopii erittäin hyvin näihin synkkiin aikoihin. Anders Engbergin laulusoundi on täyttä hunajaa, ja Kristian Niemannin tunnistettava soolot soljuvat kuin meren aallot. Parasta kuunneltuna kuulokkeilla, nojatuolissa punaviiniä siemaillessa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Blind Guardian on yksi hienoimmista bändeistä ikinä. Heillä on uskomaton kyky viedä kuuntelija maagiselle matkalle fantasian ja tarinoiden täyttämään maailmaan. Ja sitä tosiaan tarvitaan näinä aikoina.”

The Allman Brothers Bandin kitaristin Warren Haynesin ja basistin Allen Woodyn sivuprojekti, joka yhdistelee hienosti southern rockia, bluesia ja funkia. Kyllä tällä groovella pahimman masennuksen karkoittaa. Grilli kuumaksi ja olut kouraan!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nyt, kun ei tarvitse keikoille ajella, niin huomaan itsestäni, että varsinkin yöllisiä kotiin ajeluita hivenen kaipaa. Ja kun kesä saapuu ja kelit paranevat, niin fiilis vaan kasvaa. Tässä siis kappale parasta yöllistä autoilumusiikkia.”

Voit tutustua Hanneksen yhtyeeseen Silver Bulletiin paremmin tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkelisarjan aiemmat osat löydät täältä.

Luetuimmat

Uusimmat