Viisi biisiä piristämään korona-arkea: Mika Aalto (Rotten Sound)

Rotten Sound

Koronavirus poisti hetkellisesti vapauden olla, tulla ja mennä. Yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten rock- ja metallimuusikoiden kanssa halusimme piristää lukijoidemme arkea pienellä artikkelisarjalla, jossa muusikot listaavat kuunneltavaksi viisi kappaletta, joita he ovat koronakaranteenissaan luukuttaneet. Juhannuksen kynnyksellä rajoituksia purettiin ja vapautta lisättiin. Nähtäväksi jää, oliko tämä tässä, vai tapahtuuko uusia selviytymiskeinoja vaativia toisia tulemisia. Jo (toivottavasti) tutuksi tullut Viisi biisiä piristämään korona-arkea -sarja sen sijaan jatkuu niin kauan, kunnes viimeinenkin rokkari ja malminkaivaja on tavoitettu. Sarjan 82. osassa tutustutaan Rotten Sound -yhtyeessä soittavan Mika Aallon biisivalintoihin. Mika alustaa valintojaan seuraavasti:

”Vuosi 2020 jää todellakin mieleen, kun kaikki muuttui, ja muuttuuko mikään enää samaksi? Jää nähtäväksi. Kuukauden kiertue helmikuussa Euroopassa Napalm Deathin ja Eyehategodin (+Misery Index & Bat) kanssa saatiin juuri tehtyä ennen kuin kaikki peruttiin, ja virus puhkesi kunnolla koko maapallolla. Unohdetaan hetkeksi koko virus ja pistetään soimaan viisi kovaa biisiä!”

Voit katsoa Mikan valinnat perusteluineen tästä:

”Itse en ole koskaan niin innostunut sludge-musasta, mutta Kanadan Vancouverista tuleva WAINGRO on kyllä todella kovaa kamaa. Tämä jos mikä saa muuta ajateltavaa kuin virusuutiset.”

”Naapurimaassa jyllää COVID-19, ja niin tekee myös D-beat…”

”Kaikki hehkuttivat aikoinaan Mastodonin ’Remission” & ”Leviathan’ -albumeita. Jostain syystä en itse niistä pahemmin välittänyt. Vasta ’Hunter’-albumin kohdalla innostuin bändistä. Ehkä ne aivot joskus sittenkin pehmenevät?”

Entombed ja HM-2, ja sen jälkeen kaikki muuttui. Vaikka tämä albumi on kova, tulee suosikkini silti aina olemaan ’DCLXVI – To Ride Shoot Straight And Speak The Truth’.”

”Joskus aikanaan Panu Posti (Afgrund) sai minut innostumaan drum/bass-musasta, joka toimii vieläkin. Tämä on rentouttavaa – ja saa muuta ajateltavaa. Subbarit täysille!”

Voit tutustua Mikan yhtyeeseen, Rotten Soundiin, tästä:

Artikkelisarjan aiemmat osat löydät täältä.

Kommentoi julkaisua