Vili Rantanen julkaisi painavasti rokkaavan ”Pimeä puoli” -singlen tulevaa soololevyään ennakoiden
Parhaiten Teräsbetonin kitaristina tunnettu tamperelainen Vili Rantanen on korona-aikoina toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa täysin omasta albumista. Tällä levyllä painava suomenkielinen rock virtaa pääosin suoraviivaisesti, mistä esimakua antaa ensimmäinen singlelohkaisu ”Pimeä puoli”.
”’Pimeä puoli’ on jopa itseironinen biisi, jonka sanoitus miettii, kauanko kirjoittajansa kaltaisen niin sanotusti paremman ihmisen kantti kestää tätä maailmaa – ilman lipsahtamista itse pimeälle puolelle”, kertoo Rantanen singlekappaleesta.
Single ja koko tuleva ”Puolivälissä”-levy ovat Rantasen irtiotto omasta bändihistoriastaan, mutta aina yhtä kutkuttelevasti jyräävistä hevikitaroista ei ole päästy tai haluttukaan päästä eroon.
”Saatoin tehdä aivan mitä haluan ja tällaista sain aikaan. Simppeleissä biiseissä on niin pop-elementtejä kuin välillä metallistakin potkua. Ja toki vähän artsumpaankin tunnelmaan otetaan tuntumaa”, avaa Vili Rantanen soololevynsä sisältöä ylipäätään.
Sooloalbumin tekemiseen kuului vahva omaehtoisuus ja Rantanen vastaakin itse niin laulusta, kielisoittimista kuin koskettimistakin. Rumpuraitojen takana on monen kärkiartistin komppiosastolta tuttu Kai Jokiaho. Taustalaulajana vierailee Tero Paavola.
Itse äänitetyn levyn jykevän soundimaailman on loihtinut miksaaja Janne Korpela unohtamatta Jaakko Viitalähteen antamaa masterointisilausta.
”Levyllä ei ole minkäänlaisia kaupallisia tavoitteita ja nykymaailman musiikkibisneksen tilanteen tietäen tärkeintä on ollut saada levy valmiiksi ihan itseäni varten. Mutta uskoisin toki näiden kappaleiden miellyttävän monenlaisiakin korvia, mikäli ne vain kuulijoiden tietoisuuteen kiirivät. Jokainen yksittäisen ihmisen koskettaminen on aina plussaa”, tuumii Rantanen tuotostensa tiimoilta.
”Tämä on levy, joka minun piti tehdä.”