Ville Valo muistelee Type O Negativen vaikutusta HIMiin ja ensikohtaamistaan Peter Steelen kanssa: ”Hän oli massiivinen tyyppi sanan kaikissa merkityksissä”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.5.2022

Kotimaisen love metal -legenda HIMin keulakuvana tunnettu Ville Valo tekee parhaillaan soolouraa. Valo julkaisi hetki sitten uuden singlen ”Loveletting”, joka on maistiainen VV:n vuonna 2023 julkaistavalta albumilta. Albumin myötä Valo valmistautuu yhtyeineen myös keikkoja varten.

Nyt tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa Valo kertoo hieman tarkemmin goottirock-yhtye Type O Negativen vaikutuksesta HIMiin ja itseensä.

”Yksi ensimmäisistä keikoistamme soitettiin paikalliselle promoottorille, joka oli kaverini. Hän järjesti oudon cover-illan kaikkien muiden bändien kanssa, ja se taisi olla myös Apocalyptican ensimmäinen keikka, heidän nimensä oli tuolloin Jailhouse Band. Meillä oli jo muutama oma biisi, mutta päätimme sen sijaan soittaa Type O Negativen biisejä. Apocalyptica soitti tietenkin Metallicaa! Toinen bändi soitti Rage Against The Machinea ja toinen Danzigia. Soitimme noin kahdesti, ja se kuulosti ihan hyvältä. Se itse asiassa opetti meitä varastamaan Type O:n biisien parhaat osat.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valo kertoo myös tavanneensa Type O Negativen edesmenneen solistin Peter Steelen muutamaan otteeseen:

”Tapasin Peter Steelen pari kertaa, mutta meistä ei koskaan tullut ystäviä. Hän oli massiivinen tyyppi sanan kaikissa merkityksissä, niin vaikuttava näky, kun hän seisoi yläpuolellasi. Se oli yhdellä ensimmäisistä festivaalikeikoistamme, joita soitimme Saksassa, joten olin todella uusi kaiken suhteen, ja muistan istuneeni tarjoilualueella enkä saanut kerättyä rohkeutta sanoa mitään.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat