Vimmattua energiaa ja yhteisöllisyyden tunnetta – Kvelertak ja Blood Command loppuunmyydyllä Tavastialla

Seitsemänsataa päivää on raja ollut kiinni. Seitsemänsataa päivää ovat suomalaiset ryypänneet saunoissaan ja norjalaiset vuortensa huipuilla. Seitsemänsataa päivää on odotettu, että päästään juhlimaan sellaisella ryminällä, että koko klubi menee maan tasalle. Näin tuumi norjalaisen Kvelertakin vokalisti Ivar Nikolaisen loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla perjantaina 11. maaliskuuta hien, oluen ja moshpittien luvattuna iltana.

Keikkaa on todellakin saatu odottaa, sillä Kvelertakin oli alun perin määrä saapua Suomeen keväällä 2020. Kahden vuoden odottaminenkaan ei pelastanut kaikkea, sillä yhtye joutui tammikuussa perumaan Britannian ja manner-Euroopan keikkansa yhä epävarman pandemiatilanteen vuoksi. Moni varmasti jännitti viime hetkeen asti, toteutuvatko Suomen-keikat tänä keväänä. Mutta niin vain kävi, että Helsingin Tavastialla, Tampereen Klubilla ja Jyväskylän Lutakossa päästiin juhlimaan tämän black metalin, punkin ja rockin messiaan tahtiin. Ainakin Helsingissä tämä totuttu Suomen vieras oli sellaisessa vedossa, että keikka oli itselleni aivan kärkikastia niin musiikin kuin yhteisöllisyyden tunteen puolesta. Kvelertakin ohella suuri kiitos kuuluu illan avanneelle Blood Command -yhtyeelle.

Nokian perillinen, Jumalan valtakunta ja maailmanlopun tanssiaiset – Blood Command

Kolkot konebiitit kaikuvat pinkin valon loisteessa ja taustanauhalla puhutaan Jumalan valtakunnasta. Vahvistimissa komeilee kultaisia ristejä, jotka ovat vaihteeksi poikkiviiva ylhäällä päin. Pian lavalle astelee norjalainen muusikko, jonka isoisoisä väitetysti keksi Nokian legendaarisen 3310-puhelinmallin. Kyseessä on Bergenissä vuonna 2008 perustetun Blood Commandin kitaristi Yngve Andersen, jonka yhtyeen laulaja esittelee yleisölle Nokian valtaistuimen todellisena perillisenä. Yhtyeelle olisi kuulemma siitä syystä annettava rahaa. Sitä myös näytti tulevan, kun merchandise-pisteelle syntyi ruuhkaa bändin upean vedon jälkeen.

Kun Blood Commandin siunatut vahvistimet alkoivat laulaa, alkoi sellainen ryöpytys, jota en osannut odottaa. Musiikkiaan deathpopiksi kutsuva yhtye otti yleisön haltuun sellaisella vimmalla, että Kvelertakille on vaikeaa kuvitella parempaa lämppäriä. Kyseessä on pääesiintyjän tavoin todellinen genre-hirviö, jonka musiikkia perustajakitaristi Yngve Andersen on kuvaillut ”autuaaksi sekoitukseksi R&B:ta, punkia ja hieman discoa – ja metallia kahden prosentin verran.” Aggressiivisesti groovaava ja popahtavilla kertosäkeillä varustettu musiikki oli niin energistä ja tarttuvaa, että ainakin minun oli mahdotonta olla tanssimatta sen mukana koko keikkaa.

Jos tuo energia pitäisi kiteyttää yhteen henkilöön, olisi se ehdottomasti laulaja Nikki Brumen. Australiasta kotoisin oleva Brumen elää ja hengittää musiikkia sataprosenttisesti, komentaa yleisöään poikkeuksellisella karismalla, rääkyy kuin villipeto ja laulaa puhtaan sokeroidut kertosäkeet katkeransuloisella vimmalla. Olen harvoin törmännyt näin vakuuttavaan esiintyjään missään genressä.

Vielä enemmän on hämmästeltävä Brumenin esiintymistä ja sitä, miten tiukkaan bändi soittaa yhteen, kun Brumen kertoo keikan olevan vasta neljäs nykyisellä kokoonpanolla. Ensimmäinen veto oli pari päivää aiemmin. Laulaja ei edes päässyt treenaamaan samaan tilaan muun bändin kanssa, kun muu bändi majaili Norjassa ja Brumen maapallon toisella puolella Australiassa.

Brumenin tie Blood Commandiin on kuin suoraan satukirjasta. Kaksi vuotta sitten, kun hänen edellinen yhtyeensä Pagan ilmoitti hajoavansa, sai hän viestin tuntemattomalta norjalaiselta henkilöltä. Kyseessä oli Blood Commandin kitaristi Yngve Andersen, joka kysyi Brumenia yhtyeen uudeksi laulajaksi. Brumen oli vastikään kertonut Kerrang!-lehdelle Blood Commandin olevan yksi hänen suosikkiyhtyeistään, joten päätös oli helppo – varsinkin, kun yhtyeen kotikaupunki Bergen oli kaunein paikka, jossa Brumen oli ollut.

Kun Brumen kertoo Blood Commandiin liittymisen olleen hänen elämänsä paras päätös, en epäile lainkaan. Itse asiassa hänen intohimoinen esiintymisensä nostaa riman niin korkealle, ettei muu bändi meinaa pysyä perässä, vaikka tiukkaan soittaakin. Kitaran heittelyt ja koordinoidut potkuliikkeet jäävät ujoiksi eleiksi Brumenin esiintymisen rinnalla.

Kun koko bändi nousee samalle tasolle, tulee näistä maailmanlopun tanssiaisista täydellisyyttä hipova kokemus. Pitkälle päästiin tälläkin kertaa. Suuria asioita lupailee myös se, että nykyisen kokoonpanon ensimmäinen yhdessä kirjoittama kappale ”A Villain’s Monologue” on aivan jäätävän hieno. Jos fanitat Kvelertakia muttet syystä tai toisesta nähnyt Blood Commandin keikkaa, en voi kuin suositella sen tuotantoon tutustumista.

Kaikkien moshpit-biisien äiti ja katkeamaton yhteisöllisyyden tunne – Kvelertak

Ilmassa leijuu hien ja oluen haju, ja ihmiset juhlivat kuin viimeistä päivää. Tavastia-klubi on ahdettu täyteen, ja tunnelma on yhtä yhteisöllinen kuin se on tiivis. Kaikkien aikojen moshpit-biisi, Kvelertakin ”Mjød” raikaa luuytimissä asti. Miten musiikki voikaan kantaa sellaista energiaa, että alkuräjähdyskin meinaa jäädä kakkoseksi? Pian räjähtää tanssilattiallakin, jonka oluessa uivalla pinnalla syntyy ties kuinka mones moshpit, joka kerta toisensa jälkeen kasvaa niin intensiteetissä kuin koossa.

Telon jalkani hilluessani ihmisten keskellä, mutta se ei haittaa ollenkaan. Harvassa paikassa voi tuntea olevansa yhtä elossa kuin Kvelertakin keikalla. Sitä paitsi minut autetaan heti ylös, ja tunnelma on turvallinen. Edes kahden vuoden eristäytyminen ei voi viedä meiltä sitä yhteisöllisyyden tunnetta, jolla musiikki sitoo meidät toisiimme. Sen tietää myös Kvelertak, jonka laulaja Ivar Nikolaisen hyppää yleisön kannateltavaksi varmaan viisi kertaa illan aikana. Kitaristi Maciek Ofstad ilmestyy puolestaan miksauspöydän takana olevalle tasanteelle, josta yleisö kannattelee hänet takaisin lavalle. Voiko rokkikeikalta enempää toivoa?

Black metalia, punkia ja rockia yhdistelevä norjalaisilmiö, vuonna 2007 perustettu Kvelertak on tuttu näky Suomessa. Yhtä tuttua on se, että yhtye tarjoaa kerta toisensa jälkeen sellaiset pippalot, ettei paljon enempää voi toivoa. Itselleni tämä on viides kerta, kun näen yhtyeen, mikäli olen pysynyt laskuissa mukana. Monella tapaa myös paras, ja miellyttävällä tavalla erilainen, mitä settilistaan tulee. Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun Kvelertak pääsee esittämään vuonna 2020 ilmestyneen ”Splid”-albumin kappaleita Suomessa. Ja sehän kelpaa, sillä albumi on mielestäni vallan mainio.

Uusin albumi on vahvasti edustettuna settilistassa, omien laskujeni mukaan peräti seitsemällä kappaleella. Mukaan mahtuu niin avausraita ”Rogaland” kuin reippaasta hard rockista Slayer– ja Metallica-tyyliseen aggressioon äityvä ”Fanden ta dette hull!”, joka nousee yhdeksi illan parhaista vedoista. Ensimmäistä kertaa Suomessa kuullaan myös kaksi kokonaan englanniksi laulettua kappaletta, encorena vedetty ”Discord” sekä ”Crack of Doom”, jonka albumiversiolla vierailee Mastodonista tuttu Troy Sanders. Varsinkin jälkimmäinen kappale rokkaa itsensä suoraan Kvelertakin parhaiden kappaleiden joukkoon ja saa yleisöön liikettä. Englanniksi laulaminen on toimiva ratkaisu ja on tavallaan hauskaa pystyä kerrankin laulamaan mukana koko kappale. Toisaalta toivon, että Kvelertak pitäytyy pääosin äidinkielessään norjassa, sillä se on merkittävä erottava tekijä.

Vaan mitä olisikaan Kvelertak-keikka ilman ”Blodtørstin” hyökyaaltomaisia soolokitaroita, ”Ulvetidin” hyökkääviä blast beateja ja kertosäettä tai yhtyeen massiivista nimikkobiisiä? Oli kyseessä mikä kappale tahansa, Kvelertak soittaa äärimmäisen tiukasti ja kykenee vaihtamaan saumattomasti hilpeästä rockista black metaliin vaikkapa saman kappaleen aikana. Vokalisti Ivar Nikolaisen on selvästi lunastanut paikkansa yhtyeestä vuonna 2018 lähteneen Erlend Hjelvikin seuraajana ja valloittaa yleisön punk-asenteellaan. Sekä yhtyeestä että yleisöstä huokuu käsinkosketeltava elävän musiikin nälkä, joka purkautui kerrassaan upealla tavalla täpötäydellä Tavastialla.

Ikävä kyllä tähänkin komeaan konserttiin mahtui joitakin kauneusvirheitä. Ensinnäkin, ”Nattesferd”-albumilta poimittu ”1985” kuulostaa heikolta yhtyeen parhaiden kappaleiden rinnalla. Saman albumin ”Ondskapens Galakse” olisi ajanut rauhallisemman kappaleen roolin paljon paremmin kauniine melodioineen. Toiseksi, niin karismaattinen esiintyjä kuin Ivar Nikolaisen onkin, hänen matalat laulunsa eivät yllä Erlend Hjelvikin tasolle. Korkealta rääkyessään hän on onneksi erinomainen.

Aina voi toki haikailla muiden tiettyjen perään. Olisin mielelläni kuullut ”Berserkrin”, ensimmäisen albumin kappaleita taas ei voi mielestäni soittaa tai kuunnella liikaa. Pienoinen pettymys oli myös, ettei yhtye esittänyt omaa suosikkiani uusimmalta ”Splid”-albumilta, ”Stevnemøte med Satania.”

Mutta nämä ovat pieniä seikkoja erinomaisessa konsertissa, jonka tasolle moni yhtye voi vain haaveilla pääsevänsä. Aika pysähtyi ja pääsimme juhlimaan vimmatulla energialla pitkän odotuksen jälkeen. Kvelertak kuuluu ehdottomasti parhaisiin näkemiini live-esiintyjiin, ja tämä keikka vain vahvisti käsitystäni. Muun muassa Ghostin ja Metallican kanssa kiertäneelle yhtyeelle voi toivoa vain kaikkea hyvää. En usko olevani ainoa, joka oli kaivannut vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta kaoottisen maailman keskellä.

Kuvat: Niko Sihvonen Rocktografia. Kuvat illalta voit katsoa täältä.

Teksti: Teemu Esko