Vimmattua rähjäämistä — Arviossa Tormentor Tyrantin debyyttialbumi
Viitisen vuotta perustamisensa jälkeen on Tormentor Tyrant saanut ilmoille ensimmäisen täyspitkänsä. Helsinkiläis-järvenpääläisen yhtyeen jäsenet on keitetty monissa liemissä, ja jäsenien taustalta löytyy tuttuja bändejä kuten Corpsessed, Solothus ja Cataleptic. Voitaneen siis sanoa, ettei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä
Julkaisija debyytille löytyi bändin EP:n tapaan Italiasta, sillä levyn tuuttaa pihalle saapasmaan Everlasting Spew Records. Triona operoivan rähjääjäbändin levy kellottaa vajaat 27 minuuttia biisien keskimitan ollessa kolmen minuutin pienemmällä puolella.
Homman perusjuju on musiikillisesti alkuaikojen death metal -runttaus: ei matalia vireitä, ei mystiikkaa, ei syntikoita tai progemaisia biisirakenteita. Sen sijaan tarjoillaan reilutempoista myllytystä ja väkivaltaista riffitulittelua levyn täydeltä melko rankoilla soundeilla ja äärimmäisen kirskuvilla vokaaleilla. Tormentor Tyrant erottuu monesta saman genren bändistä sillä, että se osaa pitää kappaleet järkevän mittaisina, eikä biisejä venytellä turhan päiten. Jos kaikki riffit on jo soitettu, niin ei muuta kuin seuraavaa tulille.
Mainos päättyy
Tuotanto on sopivan likainen, ja lyhyehköt biisit tukevat levyä hyvin vieden hommaa eteenpäin. Somessa yhtyettä on moneen otteeseen vertailtu jenkkilegenda Deicideen, eikä lopulta tarvitse hirveästi ihmetellä, miksi. Ei Tormentor Tyrant kuulosta Deicideltä, mutta samoista laareista toki ammennellaan. Voisi tiivistää, että jos 80-90-lukujen taitteen death metal kiinnostaa, eikä kunnon paahtaminen hirvitä, on syytä ottaa ”Excessive Escalation of Cruelty” haltuun.
Levyn alkupuolella on heti kosolti lujaa ajoa, ja ”Capital of Pain” ja ”Torture Divine” sisältävätkin oikein jykevää riffittelyä ja riivattua rumputulta. Levy tuntuu kuitenkin kasvavan biisi biisiltä mielipuolisemmaksi kohkaamiseksi. ”Pit of Anguishiin” on lykätty kunnon nyökyttelyriffiä, ja sitä seuraava ”Cosmic Wild Hunt” repii kuulijan kappaleiksi vielä rajummin. Levyn lopettava ”Heavy Death Bombardment” on ehkä levyn rajuin biisi, ja kuuntelusession jälkeen olo on uupunut, ja korvat ovat täysin puurona. Kokemus on intensiivinen. On hiki — ja niin pitääkin olla.
