Vintage Trouble The Circukseen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2015

The Vintage Trouble 2015AC/DC:n lämmittelijänä heinäkuisessa Hämeenlinnan jättikonsertissa 55 000 -päisen yleisön vakuuttanut amerikkalaisyhtye Vintage Trouble palaa marraskuussa Suomeen ensimmäiselle omalle klubikeikalleen. Bluesia, rockia ja soulia yhdistelevä yhtye esiintyy Helsingissä, The Circuksessa tiistaina 24. marraskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy Lippupalvelussa perjantaina 11. syyskuuta.

Vintage Trouble on hurmannut viime vuosina yleisöjä ympäri maailmaa esimerkiksi avatessaan illan The Rolling Stonesille Lontoon Hyde Parkissa, kiertäessään Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa The Whon kanssa ja tehden omia keikkojaan loppuunmyydyille saleille. Bändin tänä vuonna julkaisema esikoisalbumi ”1 Hopeful Rd.” on myös otettu erittäin lämpimästi vastaan sekä fanien että musiikkikriitikkojen parissa. Yahoo! Music kirjoittikin, että bändin soundista saa parhaan kuvan ”kuvittelemalla James Brown Led Zeppelinin laulusolistiksi”. Vuoteen 2015 on myös mahtunut areenakiertue Paloma Faithin lämppärinä ja kiertuelämppäripesti AC/DC:n matkassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

KEIKKA:
Vintage Trouble (USA)
Ti 24.11.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 11.9.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 32,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat