Vinyyleiden suosio kasvaa: tulossa miljardiluokan bisnes

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.1.2017

Thevinylfactory.com on julkaissut sivustollaan mielenkiintoisen artikkelin, jossa kerrotaan vinyyleiden myynnin tämän hetkisestä kasvusta. Artikkelin mukaan on mahdollista, että vinyyleitä tullaan myymään vuoden 2017 aikana jopa yli 40 miljoonaa kappaletta joka käytännössä tarkottaisi viimeksi 80-luvulla saavutettuun yli miljardin dollarin tuottoon.

Vinyyleiden ja vinyylisoittimien osuus koko musiikin kulutuksesta on silti vielä varsin pientä sillä se yltää vain noin seitsemään prosenttiin koko 15 miljardin dollarin kokonaissummasta. Vaikkakin vinyyli on nostanut suosiotaan viimeisten vuosien aikana ja osoittanut paikkansa musiikkimaailmassa on silläkin olemassa omat rajansa kuluttajien suosiessa suurelta osin striimauspalveluita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Suomessa viimeisimmän raportin mukaan myynti oli noussut vuodesta 2015 vuoteen 2016 33 prosenttia.