Visuaalinen customrock-festivaali The Circukseen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 6.7.2015

Bad Ass FestivalPidätkö mustasta huumorista, vinksahtaneesta sirkuksesta, rock’n’rollista, psychobillystä, kauniista naisista, komeista miehistä, 70-luvun vaarallisesta hevirockista sekä useimmiten pukeudut mustaan? Mikäli kyllä, valintasi 14.–15.8.2015 on The Circus, jonka valtaa uusi Bad Ass Festival!

Tuska Festivalin idean isän ja perustajan Tony Talevan uusi sisäfestivaali yhdistää kaikki siistit elementit, jotka mahtuvat coolien alakulttuurien saman sateenvarjon alle. Tapahtuman isäntänä toimii The Baron (http://thebaronofsideshow.com), jolla on huikean tyylin lisäksi myös hallussaan Guinnessin maailmanennätys Telluksen vahvimpien nännien omistajana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bad Ass Festivaalin line-up on kieltämättä erikoinen, mutta musiikin suurkuluttajina haluamme antaa yleisölle niin vanhaa kuin uuttakin, vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas”, Tony Taleva kertoo lisäten kaikkia esiintyjien olevan silti saman väljän ideologian ja tyylin alla.

”Bad Ass Festivaali alkoi samoin kuin Tuska tuli aloitettua aikoinaan; tarpeesta lisätä hyvän musiikin tietoisuutta suuremmankin yleisön korville. Vaikka rock, psychobilly ja rock’n’roll ovat jo vanhoja musiikkityylejä, alalta löytyy piileviä uusia kiinnostavia juttuja edelleen. Näinä aikoina, kun jengi latailee biisejä tahi kuuntelee suoratoistopalveluita, on musiikin kuluttaminen mennyt aika latteaksi. Se hetki, kun löydät uuden kiinnostavan yhtyeen ja kuuntelet sitä tauotta, antaa sen fiiliksen, että kaikki toivo musiikin suhteen ei ole vielä heitettyä”, hän lisää.

Taleva esittelee kahden päivän kattavan esiintyjäkaartin innolla:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“The Urban Voodoo Machine sekoittelee häpeämättä niin bluesia, billyä ja New Orleansin mardi gras -tyyliä jopa Balkanin mustalaismeininkiin, ja vanhan liiton suosikkini Melrose ei petä koskaan. Suomenlinnassa vaikuttava Blake taas on terrorisoinut 70-lukulaisella heavyrockilla jo 15 vuotta”, Taleva listaa ja jatkaa jokaisen yhtyeen olevan erityislaatuinen ja juuri siksi mukana.

”Kun puhutaan uudemmasta rockabillystä, on mitä tärkeintä nostaa esille Ruotsista ponnistava Fatboy, jonka ns. autiomaatyyli soljuu erittäin hyvin stereoissa näin kesällä. Torniolainen boogieyhtye Greeedy Pig täräytti aikoinaan esikoisellaan vaikut korvistani, ja laulajan wiskibasso on edelleenkin näin 26 vuoden jälkeen edelleen rouhea.”

“Black Magic Six taas on kahden miehen voimaduo, joka kuulostaa aivan helvetilliseltä orkesterilta. Tai Sörnäinen, joka kirjaimellisesti on syntynyt Sörnäisissä, ja heidän kohtalokas piritoritangonsa on jotain aivan muuta kuin mihin olen koskaan törmännyt…”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyppää Bad Ass Festivalin tunnelmiin katsomalla tapahtuman ensimmäinen traileri täältä. Varoitus: Mukana myös hipsteri!

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

BAD ASS FESTIVAL

THE CIRCUS, Helsinki Salomonkatu 1-4, Narinkkatori, 00100 Helsinki

14.–15.8.2015

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput: 2 päivää 30€, 1 päivän lippu 25€ (+ 2,50€ Lippupalvelun palvelumaksu).

www.lippupalvelu.fi/event/bad-ass-fest-lippuja/154309

www.lippupalvelu.fi

 

FATBOY (Swe)

THE URBAN VOODOO MACHINE (UK, bändi esiintyy kumpanakin päivänä!)

MELROSE (Fin)

BLAKE (Fin)

Black Magic Six (Fin)

Greedy Pig (Fin)

Sörnäinen (Fin)

 

www.facebook.com/BadAssFestival

www.badassfestival.net

Luetuimmat

Uusimmat