Voice Attention – Desire

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.1.2012

Melankolista alternative-rockia naislaululla Helsingistä, eli Voice Attention ja heidän tuorein sinkkunsa ”Desire”, jossa on mukana pari demoasteella olevaa kappaletta. Vuonna 2008 perustettu bändi on saanut jo radiosoittoakin, joten pitäähän se myös täällä arvostella.

Ihan alkuun pitää kehua bändiä siitä, että he laittoivat uuden sinkun mukana muitakin biisejä. Tämä helpottaa bändin arvostelua merkittävästi, sillä pelkkä sinkku on vain ”pelkkä sinkku”. Voice Attentionin musiikki on todellakin melankolista, jossa on progressiivisia elementtejä. Soundimaailma on tumma ja biisit ovat rauhallisia, jossa välillä rummut ja kitarat irrottelevat. Vokalisti vetää varsin hyvin puhtaalla äänellä, joka ei rönsyile ja pysyy aisoissa. Yleinen ongelma tämän tyylisissä bändeissä on heikko vokalisti, joka luulee itsestään liikoja. Onneksi nyt vokalisti pysyy tontillaan ja hoitaa pestinsä varsin hyvin.

Sinkulla on kolme biisiä, joista kaksi viimeistä on ns. demoasteella. Itse ”Desire”-biisi onkin selkeästi paras, vaikkakin toisena tuleva ”Never Enough” sisältää hyvin Black Sabbath-henkistä soitantaa. Kaikkia biisejä yhdistää tummasävyisyys ja tietty ahdistavuus. Tunnelma on siis kohdillaan ja ymmärrän kyllä miksi bändi on saanut radiosoittoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voice Attentionin ”Desire” -sinkku on varsin pätevää synkistelyä, jota voi suositella niin alternative-rockin ystäville, kuin myös goottihenkisen musiikin ystäville.

8/10

Kappalelista:
01. Desire
02. Breaking Us All
03. Never Enough

http://www.myspace.com/voiceattention

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat