Voivod tekee paluun Jalometalliin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.4.2013

Voivod 2013Jalometalli-festivaalin kattaus täydentyy kivenkovalla metallisuosikilla sekä kotimaisilla bändeillä. Tapahtuman uusia kiinnityksiä ovat kanadalainen Voivod sekä kotimaiset National Napalm Syndicate, Vorum, Ravage Machinery ja Akma. Festivaalin esiintyjiksi on aiemmin kiinnitetty muun muassa amerikkalainen thrashmetallin suurnimi Slayer sekä hardcore-pioneeri D.R.I.

Jalometalli-festivaali järjestetään 9.-10. elokuuta 2013 Oulussa Club Teatrialla ja klubin ulkoympäristössä. Festivaalin viisi viimeistä bändiä pyritään julkistamaan piakkoin kevään aikana.

Kyllä, Voivod tekee paluun Jalometalliin! Vuonna 1982 perustetun kanadalaisyhtyeen repertuaari koostuu monipuolisista palasista, kuten mm. heavy metalista, thrashista ja progressiivista vaikutteista. Voivod teki kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen keikkansa Jalometallissa 2009. Tuona vuonna ilmestynyt Infini-levy sai viimein jatkoa tämän vuoden tammikuussa 13. albumin Target Earthin voimin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pudasjärveläislähtöinen National Napalm Syndicate kuuluu 1980-luvun alussa virinneeseen suomalaisen thrash metal -aallon eliittiin. Bändin kolmas levy Devolution of Species ilmestyi neljä vuotta sitten, minkä jälkeen se on viettänyt pientä hiljaiseloa. Mielenkiintoiseksi yhtyeen uuden tulemisen tekee alkuaikojen laulajan Aku Raaskan ja alkuperäisen rumpalin Pasi Pauanteen paluu bändin riveihin. Napalmin tuoksua aamunkoitteessa koettiin Jalometallissa viimeksi vuonna 2007.

Ahvenanmaalaisen Vorumin musiikin juuret lepäävät vahvasti parinkymmenen vuoden takaisessa suomalaisen ja ruotsalaisen death metalin suuressa ensinousussa. Murakkaa ja arvokasta deathia murjova nuori nelikko vieraili Jalometallissa kaksi vuotta sitten. Parin navakan minijulkaisun jälkeen yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Poisoned Voidin tämän vuoden tammikuussa. Antaa adrenaliinin ja vihan kuohua Vorumin tahdissa, jolloin festivaalikin sujuu leppoisammissa merkeissä.

Ravage Machinery on 2005 Rovaniemellä perustettu death/thrash metal -orkesteri, joka on julkaissut kaksi demoa sekä The Dystopian Tide nimeä kantavan omakustanne ep:n. Aktiivisesti keikkaillut orkesteri on nähty lämmittelemässä useita isompia artisteja, 2010 Nummirockissa sekä myös Ruotsin Nordic Rage- että Kallbrand-festivaaleilla. Ravage Machinery työstää tällä hetkellä debyyttialbumia, joka tullaan julkaisemaan kuluvan vuoden 2013 syksyyn mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oululainen Akma tuo jalon tuulahduksen raakaa thrashia, josta ei melodioitakaan muutu. Ankara tuuttaaminen pitää mielen virkeänä niin vanhan koulun miehellä kuin nuorella modernistilla. Bändi on toiminut vuosituhannen alusta asti ja julkaissut lukuisia demoja aktiivisen keikkailun ohessa. Parhaillaan Akma nauhoittaa uutta levyä.

Jalometalli 2013 varmistuneet bändit ovat:
Slayer (USA)
D.R.I. (USA)
Voivod (CAN)
Orange Goblin (UK)
Tankard (GER)
Hobbs’ Angel of Death (AUS)
Naglfar (SWE)
3 Inches of Blood (CAN)
Aborted (BEL)
Altair (SWE)
National Napalm Syndicate
Ravage Machinery
Vorum
Akma
Clock Paradox
Nistikko
Vermivore

Kesän Jalometallin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 85 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on saatu sovittua.
Festivaali on sallittu kaiken ikäisille. Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään.

Kahden päivän Jalometalli-lipun sisältäviä majoituspaketteja tarjoavat Cumulus Oulu, Holiday Inn, Radisson Blu sekä Sokos Hotel Arina. Perustiedot majoituspaketeista: http://www.jalometalli.net/majoitus.html

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Median ja musiikkialan ammattilaisten akkreditointi alkaa toukokuussa.
Bändien painokelpoisia promokuvia ja festivaalin logot: http://www.jalometalli.net/media.html

Jalometalli on osa elokuussa järjestettävää Oulun juhlaviikot -tapahtumakokonaisuutta. Juhlaviikkojen ohjelma koostuu useista erilaisista kulttuuritapahtumista, joihin lukeutuvat mm. EloJazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Oulun Musiikkivideofestivaalit & Ilmakitaransoiton MM-kisat sekä Oulun Taiteiden Yö. Juhlaviikkojen omat kotisivut löytyvät osoitteesta: www.oulunjuhlaviikot.fi

Luetuimmat

Uusimmat