Volbeat – Klubeista loppuunmyydylle areenalle

volbeat-hartwall-areena-1Suomessa lukemattomia kertoja vieraillut Volbeat on vaivihkaa noussut megasarjaan. Toki ykköstiloja listoilla on napsunut ja keikkaa on heitetty täysille saleille, mutta kieltämättä itselleni oli hieman yllätys, että he myivät loppuun Hartwall Arenan. Toki varmaan lämmittelijöinä toimineilla Crobotilla ja varsinkin Airbournella oli omat faninsa, mutta paitojen perusteella illan ykkösnimestä ei ollut mitään epäselvyyttä. Samalla Volbeatille myönnettiin kultalevy uusimmasta ”Seal The Deal & Let’s Boogie” – levystä tämän ylittäessä Suomessa 10 000 myydyn yksikön rajan. Hartwallilla ihmisiä oli 11 000, joten kaikilla keikalla olijoillakaan ei ole vielä levyä. Volbeatilla menee lujaa, sillä pari päivää ennen Helsinkiä he esiintyivät Tukholmassa loppuunmyydylle Globenille. Joulukuulle asti kestävän Europe…Let’s Boogie – kiertueen monille keikkapaikkojen luukuille on jo lyöty sold out – kyltti. Ahkera työ alkaa tuottaa tulosta.

crobot-hartwall-areena-2016Illan avaajana toimi Suomessa suhteellisen tuntematon Crobot. Itse arvioin ruuhkan määrän matkalla Hartwallille ihan väärin ja näin ollen bändistä ehdin kuulla vain viimeistä biisiä. Sen perusteella en lähde suurempia arvioita tekemään, mutta laulaja Brandon Yeagley vaikutti olevan karismaattinen keulakuva monipuolisella äänellä varustettuna. Toivottavasti ehdin joskus ottaa bändin paremmmin kohteeksi.

Australiasta kotoisin oleva Airbourne on tiedetty tehokkaaksi livejyräksi eikä vauhtia puuttunut tälläkään kertaa. Bändin aloittaessa tasan kello kahdeksan katsomot olivat jo mukavasti täyttyneet, mutta permannolla oli vielä runsaasti tilaa. Mittavan Marshall – rivistön (24 kappaletta) edessä meuhkannut ryhmä ei turvautunut mihinkään vippaskonsteihin vaan homman nimi oli rehellinen rock ’n’ roll. Soundit eivät kummoiset olleet, mutta muuten bändille oli annettu mukavasti tilaa ja valoja käyttöön. Tämä ei lämppäribändien kohdalla ole aina mitenkään itsestäänselvyys. Hyvin bändi tilaa käyttikin hyväkseen ja pään vatkauksen ohessa askelmittari lauloi varmasti mukavia lukuja.

airbourne-hartwall-areena-2016Uusimman ”Breakin’ Outta Hell” – levyn avausraidalla ”Ready To Rock” homma pyyhkäistiin käyntiin ja laulaja – kitaristi Joel O’Keeffe viritteli heti alkuun yhteislaulua yleisön kanssa. Yleisö tosin rokkasi vaisusti ja biisien välissä oli niin hiljaista, että päästetty pieru olisi varmasti kuulunut ympäri hallia. Toisessa biisissä ”Too Much, Too Young, Too Fast” keihäsosasto teki komeita yhteiskuvioita kitarannostoilla, mutta muuten jokainen sahasi lavaa päästä päähän. Ennen ”Rivalry” – biisiä O’Keeffe kiitti yleisöä, että se on vaikuttanut lipun ostolla Volbeatin ja rock ’n’ rollin tukemiseen. Muutenkin hän oli uskollinen rockin saarnaaja ja julistaja kysellessään usein yleisön uskoa rockin voimaan ja vapauteen tehdä mitä vain, koska rock.

”Girls In Blackin” aikana joku karpaasi otti O’Keeffen olkapäilleen ja hän kiersi yleisön joukossa vetämässä kitarasooloa. Paukautti yleisön joukossa yhden kaljatölkinkin paskaksi päähänsä ja olut suihkusi. Toki Lemmyllekin piti oma oodi esittää ”It’s All For Rock ’n’ Roll” – veisun muodossa. ”Live It Up” – biisissä O’Keeffen kirkuminen alkoi kostautua ja laulu vedettiin vähän matalemmalta asteikolta. Saman biisin aikana hän tarjosi olutta yleisölle, jos jengi nostelee toisiaan olkapäilleen. Vaatteetkin kuulemma olisi saanut ottaa pois, jos olisi ollut oikein hauskaa. Valitettavasti en nähnyt kenelläkään niin hauskaa olevan. Bändi yritti saada yleisöä innostumaan jopa kommentilla ”quit fucking around and clap your hands”. Ennen viimeistä biisiä ”Runnin’ Wild” O’Keeffe kierrätti valoheitintä kohti yleisöä ja laittoi aallot liikkeelle.

Bändin teksteissä ei mietitä mahdollista kirjallisuuden Nobel – palkintoa vaan ylistetään rokkaamista kaikkine siihen liittyvineen oheistoimintoineen. ”Niin kauan kuin me elämme, elää rock ’n’ roll” kiteytti bändi sanomansa. Hieno keikan bändi heitti, vaikka hieman intiimimmässä paikassa kokemus olisi vielä tehokkaampi. Takuuvarma bailubändi tuo mieleen erään toisen Australiasta lähtöisin olevan ryhmän ja kyllähän siellä taisi pätkä ”Let There Be Rockia” tulla.

volbeat_hartwall_areena_24_10_2016_b_metal_visuals_pasi_eriksson_photographyLavan peittävän Volbeat – lakanan takana touhuttiin esitystä valmiiksi pääesiintyjää varten ja Motörheadin ”Born To Raise Hell” sai kunnian soida introna. Kesken biisin melkoisen kokoinen valoarsenaali alkoi pyöriä ja verhon tiputtua oli pian vauhdissa ”The Devil’s Bleeding Crown”, Suomessa listäykkökseksi kavuneen uuden levyn sinkkubiisi. Soundeissa oli potkua aivan eri malliin kuin muilla bändeillä ja bassorummut tuntui persuuksissa asti.

Lava oli hienonnäköinen aitoineen ja rumpuja kiertävine korokkeineen. Myöhemmin käyttöön tuli valtavan kokoiset screenit ja kaiken kaikkiaan lavan näyttävyyteen oli satsattu kunnolla. Arena oli täyttynyt ihmisistä, mutta mitenkään hurmioituneeksi tilanne ei päässyt vieläkään. Myöhemmin keikalla laulaja – kitaristi Michael Poulsen myös ihmetteli yleisön vaisuutta ja veikkaili maanantaita pääsyylliseksi. Yleisöä tarkkaillessa huomasi kyllä sen, että Volbeat on jännästi onnistunut rikkomaan rajoja yleisön suhteen ja vetoamaan monipuolisesti erilaisiin ihmisiin.

Hienoon patcheilla ja Bathory – selkämerkillä koristeltuun farkkuliiviin pukeutunut Poulsen oli selkeä lavan stara. Hän kiipeili ensimmäisenä ramppeja ylös ja vasta toisena soitetun medleyn aikana muut saivat kiivetä sinne. Tänä vuonna bändiin liittynyt basisti Kaspar Boye Larsen vaikutti ensin tympääntyneen oloiselta purkkaa jauhaessaan, mutta kyllä hänkin siitä sitten lämpeni ja löysi hyvän meiningin keikan edetessä. Ikuisesti pipo päässä oleva kitaristi Rob Caggiano oli Anthraxissä ollessaan aika jäyhän oloinen herra, mutta Volbeatin riveissä hän oli huomattavasti aiempaa vapautuneempi ja rennompi. Bändivaihdos oli selkeästi tehnyt hänelle hyvää ja kyllä hän näytti nauttivan olostaan aikaisempaa suuremmassa roolissa. Silti yllätykseksi täytyy myöntää, että kukaan lavalla olevista henkilöistä ei ollut mitenkään erityisen karismaattisen oloinen. Ehkä bändin voima lepää kokonaisuudessa.

volbeat-fanit-2016Kohteliaasti screenille ilmestyi Suomen lippu ja Poulsen kertoi kuinka hienoa on jälleen palata tänne soittamaan. Hän kiitti suomalaista yleisöä saadusta kultalevystä ja yritti saada yleisöstä ääntä irti laulattamalla ”Lola Montez” – biisin alkua. Ihan kunnioitettavasti yleisö lauloikin mukana. Kovasti Poulsen kannusti ihmisiä järjestyksenvalvojien iloksi crowd surfiingiin, mutta aika vähäiseksi se jäi. Johnny Cashin kunniaksi soitettu ”Sad Man’s Tongue” ei lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla, kun Poulsenin akustinen kitara kieltäytyi yhteistyöstä. Herra ei sitä kiukuttelua kauaa katsellut vaan kitara sai välittömästi kovan kohtelun ja biisi polkaistiin käyntiin ilman sitä.

Screeneillä kuvat vaihtelivat biisien teemojen mukaan ja esimerkiksi ”Hallelujah Goatin” aikana taustalla lymyili pirullisen oloinen sarvipää. ”Slaytan/Dead But Rising” – yhdistelmässä bändi heittäytyi rankan riffittelyn maailmaan ja Poulsenin intoutui huutamaan, että ”show me the horns”. ”16 Dollars” – biisin aikana pyydettiin yleisön herroja nostaamaan leidejä olkapäilleen ja ”keep it coming” oli käsky.

Uuden levyn ”For Evigtin” aikana valot sammutettiin ja yleisöä pyydettiin sytyttämään Iphonien valot päälle. Kyllähän se kieltämättä kaunista oli, kun halli oli valaistu kuin tähtituikuilla. Biisin jälkeen Poulsen kertoi rakkaudestaan metallimusiikkiin ja rakastavansa Suomesta erityisesti yhtä bändiä. Tuosta bändistä nimeltä Amorphis hän kutsui lavalle vieraaksi kitaristi Esa Holopaisen. Guitar gangster – Holopainen vahvisti yhtyeen rivejä yhden biisin verran. Sen enempää Suomessa ei vierailijoita nähty. Ruotsissa Entombedin LG:llä ja Graven Mikalla vahvistettu ”Evelyn” jätettiin Suomessa soittamatta kokonaan. Toki suomalaisena sävähdytti vielä Poulsenin rotsissa ollut Sentenced – logo.

volbeat-hartwall-areena-3Kaikille kadotetuille sieluille omistettu ”Goodbye Forever” sai lisävahvistusta screenille ilmestyneeltä gospel – henkiseltä kuorolta ja hienostihan se toimi. Hempeilyn jälkeen varsinaisen setin lopetti rankempi ”The Mirror And The Ripper” ”Beyond Hell/Above Heaven” – levyltä. Vaihtoehtona bändillä olisi ollut ”Fallen”, mutta mielestäni rankempi lopetus toimi paremmin.

Kovasti yleisö tahtoi lisää ja Amorphis – paitaan vaihtanut Poulsen tiedusteli, että ”vieläkö olette täällä” tempaistessaan ”Black Rose” – biisin käyntiin. Tätä seurasi ”Doc Holliday” ilmeisesti kyseisen herran kuvalla varustettuna. Poulsen vielä kerran kiitteli yleisöä paikalle saapumisesta ja totesi, että yleisö on ”seal the deal with Volbeat”. Koko illan viimeisessä biisissä ”Still Counting” Poulsen kutsui nuorisoa lavalle. Kukaan ei ilmeisesti aluksi tahtonut uskoa tätä hienoa elettä, sillä juuri ketään lavalle ei saapunut. Ensimmäisten rohkeiden rikottua jään lava alkoikin täyttyä melko nopeaan. Suurimmalle osalle tuntui olevan tärkeää napata selfie tilanteesta jopa häiritsevällä tavalla. Puhtainta ja aidointa iloa taisi kokea lavan nuorin kundi, joka sai Poulseninkin sympatiat puolelleen ja sai soittaa kitaraa hänen mukana.

volbeat-hartwall-areena-2016-2Vaikka se suurin kliimaksi tuntui itseltä jäävän väliin, niin olihan se silti hieno ja näyttävä show. Bändin konsepti on ainutlaatuinen ja vaikka tuli arvosteltua bändin jäseniä persoonattomuudesta, niin on Poulsenilla kuitenkin omalaatuinen ja tunnistettava tyyli laulaa. Loppuunmyyty Hartwall Arena on tietysti aina hieno temppu, teki sen kuka tahansa. Klubikeikkojen aika taitaa heillä olla ohi, mutta onneksi on tullut nähtyä bändin nousu alusta asti ja kaikki kunnia heille pitkäjänteisestä ja ahkerasta työstä.

Airbourne: Ready To Rock//Too Much, Too Young, Too Fast//Rivalry//Girls In Black//It’s All For Rock ’n’ Roll//Braekin’ Outta Hell//Diamond In The Rough//Live It Up//Runnin’ Wild

Volbeat: Devil’s Bleeding Crown//Heaven Nor Hell – A Warrior’s Call – I Only Wanto Be With You//Lola Montez//Let It Burn//Sad Man’s Tongue//Hallelujah Goat//The Gates Of Babylon//Slaytan – Dead But Rising//16 Dollars/For Evigt//Guitar Gansters & Cadillac Blood//Garden’s Tale//Goodbye Forever//The Mirror & The Ripper Encoret: Black Rose//Doc Holliday//Seal The Deal//Still Counting

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Pasi Eriksson

Kommentoi julkaisua