Volbeatin Michael Poulsenin vanhan death metal -yhtye Dominusin albumit julkaistaan ensimmäistä kertaa vinyylillä
Volbeatin laulaja-kitaristi Michael Poulsenin historia death metalin parissa nousee jälleen esille, kun hänen Dominus-yhtyeensä kaikki neljä studioalbumia julkaistaan ensimmäistä kertaa vinyylillä.
Ennen Volbeatin perustamista Poulsen vaikutti tanskalaisessa death metal -yhtyeessä Dominus, joka julkaisi 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa neljä albumia. Nyt ”View To The Dim” (1994), ”The First 9” (1996), ”Vol. Beat” (1997) ja ”Godfallos” (2000) on remasteroitu vinyylijulkaisuja varten, ja samalla levyjen alkuperäiset kansitaiteet on entisöity.
Jokaista albumia valmistetaan maailmanlaajuisesti vain 500 vinyylikappaletta sekä 30 Poulsenin signeeraamaa testipainosta. Julkaisut tulevat saataville 4. syyskuuta kello 16 Suomen aikaa Volbeatin verkkokaupassa sekä valikoiduissa levykaupoissa. Kaikki neljä albumia ovat jo kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.
Dominus perustettiin ennen Poulsenin myöhempää menestystä Volbeatin kanssa. Yhtyeen kolmannen albumin nimi ”Vol. Beat” jäi myös elämään, sillä Poulsen hyödynsi sitä myöhemmin uuden yhtyeensä nimessä.
Poulsen on viime vuosina palannut death metal -juurilleen myös Asinhellin riveissä. Idea yhtyeeseen sai alkunsa Volbeatin vuoden 2021 ”Servant Of The Mind” -albumin kirjoitussessioissa, joiden aikana Poulsenille syntyi joukko death metal -riffejä, jotka eivät päätyneet Volbeatin materiaaliksi.
Asinhellin kokoonpanoon Poulsen värväsi entisen Morgoth-laulajan Marc Grewen sekä Raunchyn rumpalin Morten Toft Hansenin. Yhtyeen debyyttialbumi ”Impii Hora” julkaistiin syyskuussa 2023 Metal Bladen kautta.
