Von Hertzen Brothers harvinaisuuskiertueelle joulukuussa – fanit pääsevät vaikuttamaan erikoiskeikkojen kappalevalintoihin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2026

25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Von Hertzen Brothers huipentaa vuoden neljään erityiseen ”Rarities”-konserttiin. Joulukuussa Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella järjestettävillä keikoilla Von Hertzen Brothers sukeltaa syvälle tuotantoonsa ja nostaa settilistoille harvemmin kuultuja kappaleita sekä materiaalia, jota ei ole välttämättä koskaan aiemmin esitetty livenä.

Myös fanit pääsevät vaikuttamaan erikoiskeikkojen sisältöön. Syksyn aikana yleisö voi esittää omia toiveitaan siitä, mitkä Von Hertzen Brothersin vuosien varrella vähemmälle livehuomiolle jääneet kappaleet ansaitsisivat päästä mukaan joulukuun settilistoille.

Von Hertzen Brothers esiintyy ”Rarities”-keikoilla myös tavallista laajemmalla kokoonpanolla. Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin, Mikko Sirénin ja Markus Pajakkalan rinnalle palaa Juha Kuoppala, joka soitti Von Hertzen Brothersissa koskettimia vuosina 2006–2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikko von Hertzen kertoo tulevista erikoiskeikoista:

”Tän 25-vuotisjuhlavuoden keskiössä on ollu ajatus siitä, että nyt on hieno tilaisuus miettiä mitä kaikkee spessuu me voidaan tarjota meidän faneille. Monet ikätoverithan on seurannu meitä, varsinkin täällä Suomessa, ihan alusta asti. Vuosien mittaan on vahvistunu fiilis siitä, että toi meidän kataloogi on pullollaan heille tärkeitä biisejä, jotka bändin luonnollisen kehityksen vuoksi on jäänyt hieman pimentoon keikkoja ja albumikiertueita suunnitellessa.”

”Nyt me haluttiin antaa heille mahdollisuus vaikuttaa tän kiertueen osalta myös meidän livetouhuun. Eli toivomuksia pöytään vaan! Tästä tulee sekä meille, että yleisölle todella ainutlaatuinen pläjäys!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Von Hertzen Brothersin ”Rarities”-kiertueen keikat ovat:

11.12. Jyväskylä – Lutakko
12.12. Turku – Teatro
18.12. Helsinki – Tavastia
19.12. Tampere – Olympia

Liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa tiistaina 1. syyskuuta kello 9.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy