Kuva: Serena Solomon

Vorna juhlistaa Kalevalan päivää ”Kallioilla”-singlellään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.2.2023

Huhtikuun loppupuolella neljännen albuminsa ”Aamunkoi” Lifeforce Recordsin kautta julkaiseva Vorna juhlistaa tänään vietettävää Kalevalan päivää toisella levyltä irrotetulta singlellä. Onkin perin osuvaa, että tänä myös suomalaisen kulttuurin päivänä tunnettuna ajankohtana ilmestyvä ”Kallioilla” edustaa tulevan täyspitkän toista ääripäätä seesteisellä ja vahvan folk-henkisellä tunnelmallaan. ”Aamunkoi”-albumilla yhtye kun on jälleen venyttänyt sävellystensä rajoja uusiin suuntiin kohti yhä monipuolisempaa ja tummatunnelmaisempaa ilmaisua hylkäämättä kuitenkaan täysin alkuaikojen juuriaan melodisen black- ja folk metal -kombinaation parissa.

”Tämä kappale on yksi niistä, joka käytännössä kirjoitti lähes itse itsensä. Istahdin Lapinmatkan jälkeen kesämökin järvimaiseman ääreen aamukahvin ja kosketinsoittimen kanssa. Iltaan mennessä ensimmäinen demo oli äänitetty ja sanoituksiin ei ole sen koommin koskettu.

Kallioilla on hetken kuva siitä, kuinka luonnon äärelle rauhoittuessa ihminen voi kohdata itsensä avoimesti, antaa ajatustensa virrata ja asioiden asettua oikeisiin mittasuhteisiin. Tuumittiin, että Kalevalan päivä istuu tälle biisille julkaisuajankohdaksi kuin itse Väinämöinen rantakivelle”, laulaja Vesa Salovaara kertoo kakkossinglen taustoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vorna keikoilla seuraavasti:
6.5.23 Yo-talo, Tampere. Mukana Einvigi
12.5.23 Kuudes Linja, Helsinki. Mukana Einvigi
20.-22.7.23 John Smith Rock Festival, Laukaa
4.-5.8.23 SaariHelvetti, Tampere
10.-12.8.23 Dark River Festival, Kotka

KOKOONPANO:
Vesa Salovaara – laulu
Arttu Järvisalo – soolokitara
Henri Lammintausta – rytmikitara
Niilo Könönen – basso
Saku Myyryläinen – koskettimet
Mikael Vanninen – rummut

DISKOGRAFIA
Ajastaika (Inverse 2013)
Ei valo minua seuraa (Inverse 2015)
Aalloista-single (2016)
Tie varjoista-single (2017)
Sateet palata saavat (Lifeforce 2019)
Aamunkoi (Lifeforce 2023)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/VornaOfficial/
http://www.vorna.fi/
https://www.youtube.com/user/VornaOfficial
https://sptfy.com/Vorna

Luetuimmat

Uusimmat