Vorna kahdelle keikalle Ruotsiin marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2015

vorna_promophoto2014Tamperelaisyhtye Vornan vauhti sen kun jatkuu. Lokakuussa Suomea, Saksaa sekä Hollantia yhdessä saksalaisyhtye Thyrgrimin kanssa kiertävä Vorna on lisännyt juuri kiertueaikatauluihinsa Euroopan kiertueen toisen osan: yhtye suuntaa marraskuussa kahdelle keikalle länsinaapuriimme Ruotsiin sekä soittaapa yhtye tämän jälkeen keikan kotikaupungissaan Tampereella yhdessä Kivimetsän Druidin kanssa. Ruotsin keikoilla mukana puolestaan nähdään ruotsalaisyhtye Grimner sekä paikkakuntaiset support-esiintyjät.

Vuonna 2008 perustettu pakanametalli-yhtye Vorna sai elokuun alussa valmiiksi järjestyksessään toisen kokopitkän albuminsa äänitykset. Salamyhkäistä hiljaisuutta levyn yksityiskohdista vielä pitävä yhtye on kuitenkin uudistanut hieman settilistaansa, joten syyskauden keikoilla on varmasti tarjolla maistiasia uudelta levyltä. Vorna-yhtyeen kitaristi Henri Lammintausta kommentoi uutta levyä ja kasvanutta Euroopan kiertuetta seuraavasti:

”Uuden levyn kanssa oli aivan helvatusti duunia, mutta lopputulokseen on vaikea olla tässä kohtaa tyytyväisempi. Vanhin levyn sävellyksistä on ehtinyt ikääntyä vasta pari vuotta, joten siihenkin nähden tilanne on jokseenkin erilainen verrattuna debyyttialbumiin, mikä sisälsi uudelleen sovitettuja demobiisejä. En kyllä malta odottaa, että saadaan plätty muidenkin kuunneltavaksi! Mitä kiertueeseen tulee, niin länsinaapuristahan ei ole mikään helpoin juttu saada keikkaa, kun siellä on omakin metalliskene sen verran suuri ja kirjava. Eli toisin sanoen aivan perkuleen makea juttu, että päästään sinnekin jamppojen kanssa vetämään pari showta! Tulkaapa keikoille, nääs!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

VORNA – Euroopan kiertue, osa 2
13.11.2015 – SWE – Palatset, Linköping + Grimner (SWE) & King Of Asgard (SWE)
14.11.2015 – SWE – PSB, Stockholm + Grimner (SWE) & Apocalypse Orchestra (SWE)
21.11.2015 – FI – Dog’s Home, Tampere + Kivimetsän Druidi

Vornan tuoreimpia uutisia sekä muita kiertuetietoja voit selata osoitteissa:
www.vornaofficial.com
www.facebook.com/VornaOfficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat