Vornan uusi albumi julki perjantaina, uusi tummasävyinen musiikkivideo nyt katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.9.2019
Kuva: Susanna Raitamaa

Ensi perjantaina kolmannen levynsä ”Sateet palata saavat” julkaiseva Vorna on kuvannut musiikkivideon ”Tyhjyys on tyyni” -kappaleeseen. Laulaja Vesa Salovaaran mukaan sanoitukset käsittelevät ihmisten tarvetta paeta eri tavoin epämiellyttävää todellisuutta sekä rationalisoida itselleen tätä toimintaa, vaikka pakoon pääseminen ei lopulta koskaan onnistukaan, ja väistely tulee aina tavalla tai toisella joku päivä maksettavaksi. Voit katsoa videon tästä:

Yhtyeen kitaristi ja videon ohjannut Arttu Järvisalo kommentoi videota seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Viime keväänä kuvatun videon idea juontuu kappaleen eskapismia käsitteleviin sanoituksiin, jotka koin tuolloin hyvin henkilökohtaisiksi sekä visuaalisiksi. Keskeiseksi näkökulmaksi videolle valikoitui sanoituksissakin esiintyvä syyllisyys, jonka pohjalta syntyi tummahko ja myös tuonpuoleisuuden mystiikkaa sisältävä tarina.”

 

Vorna keikkailee loppuvuoden mittaan seuraavasti:
11.10. Yo-talo, Tampere
12.10. Ilokivi, Jyväskylä
18.10. Hevimesta, Oulu
25.10. Bar15, Seinäjoki
15.11. Suistoklubi, Hämeenlinna
16.11. On the Rocks, Helsinki
29.11. Henry’s Pub, Kuopio

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Vesa Salovaara – laulu
Arttu Järvisalo – soolokitara
Henri Lammintausta – rytmikitara
Niilo Könönen – basso
Saku Myyryläinen – koskettimet
Mikael Vanninen – rummut

DISKOGRAFIA
”Ajastaika” (Inverse 2013)
”Ei valo minua seuraa” (Inverse 2015)
Aalloista” -single (2016)
Tie varjoista” -single (2017)
”Sateet palata saavat” (Lifeforce 2019)

https://www.facebook.com/VornaOfficial/
http://www.vorna.fi/
https://www.instagram.com/vornaofficial/
https://www.youtube.com/user/VornaOfficial
https://open.spotify.com/artist/3uQtxIjBgrF7vGOt54useD

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat