”V*ttu yhyy, ihan sama!” – Haastattelussa kawaii pop metallia omin ehdoin tekevä SARURU  

on Salla-Marja Hätisen sooloprojekti, joka artistin itsensä mukaan luo kawaii pop metallia. SARURU -projektin ensimmäinen kappale ”Japan’s First Lady” ilmestyi huhtikuussa 2020, ja sitä seurasivat kappaleet ”50 Greys of Shady Nerds” sekä ”Chocolate”. Tänä vuonna SARURU julkaisi kaksi metallivaikutteista singleä ”The Sedät” sekä ”Make Global Warming Great Again”. Kaaoszine tavoitti Hätisen haastattelua varten.

Kuinka on kevät sujunut?  

-Aika koronaisesti, tietenkin. En ole itse asiassa sairastanut mitään itse missään kohtaa, mutta tämä ala on hieman hankalassa paikassa. On toisaalta pystynyt keskittymään tekemään musiikkia, kun ei ole ollut mitään mahdollisuuksia keikkailla. Mutta lähinnä siis musiikkia tehden, käytännössä.  

Koetko, että korona antoi inspiraation tehdä lisää musiikkia, vai oliko ajatus jo ollut pitkään taustalla?  

-Vähän molempia. Mun aikaisemmat projektit ovat tietenkin jääneet tässä koronan myötä, kun ne ovat  tavallaan vaatineet keikkailua ja sitä, että tehdään yhdessä ja kun sitä ei ole voinut tehdä, niin on tavallaan  painostettu tekemään itsekseen. Mutta ehdottomasti se itse musiikki, mitä tällä hetkellä teen on sellaista, mitä on jo pidempään halunnut tehdä.  

Eli onko taustalla ollut ajatus siitä, että haluat tehdä sooloprojektia täysin omilla ehdoilla?  

-Musta tuntuu, että periaatteessa mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että tekisi [musiikkia] yhdessä – mä tykkään tehdä yhdessä. Ja vaikka mä teen nyt soolona, niin silti kommunikoin tosi paljon muiden ihmisten  kanssa. Minusta parasta musiikissa on se, kun voi tehdä yhdessä asioita. Ja itse asiassa olen juuri saanut live-bändin kasaan! [naurua]. En ole tavannut kumpaakaan näistä ihmisistä ikinä, mutta olemme nyt bändi.  

Syntyikö bändi vahingossa vai olitko etsinyt jäseniä aktiivisesti?  

-No itse asiassa tässä kävi niin, että naistenpäivän jälkeen postasin erilaisia faktoja naisista musabisneksessä mun Instagramiin, ja yksi niistä oli se, että naisrumpaleita on aivan tautisen vähän. Siihen mulle vastasi kaksi eri ihmistä, jotka vinkkasivat mulle yhden tietyn tyypin. Ja sitten aloin seurata sitä tyyppiä, ja hän vastasi myös minun stooriini, että täältä löytyy! Sitten kysyin, että perustetaanko bändi, ja hän oli, että kyllä!  

Millaiseksi ajattelit omaa rooliasia livenä? Aiotko soittaa kanteletta ja laulaa, vai haluatko multi-instrumentalistina myös soittaa muitakin soittimia?  

-Ajattelin, että soitan livenä kannelta sen verran, kuin tuntuu. En halua linnoittautua sen taakse niin, että mun olisi pakko olla siinä, vaan haluan tehdä kärrynpyöriä!  

Kuinka kauan oletkaan soittanut kanteletta?  

-Aloitin joskus ala-asteella, siitä on kauan aikaa! [naurua]. Mutta kyllä, pitkään olen soittanut. 

Lähtikö kanteleen soitto omasta innostuksesta vai oliko se vanhempien idea?  

-Aika monessa muskarissa soitetaan varmaan edelleen sellaista 5-kielistä kannelta. Olin itse sellaisessa muskarissa kanssa, ja siitä se lähti. Näin vasta musiikkiopiston pääsykokeissa ensimmäistä kertaa konserttikanteleen, siihen asti oltiin vaan puhuttu että sellaisiakin on. Konserttikanteleessa on usein 39-kieltä ja koneisto, jonka vivuilla voi ylentää ja alentaa kieliä niin, että saadaan käytännössä pianon mustat koskettimet. Soittaminen kuitenkin yleensä aloitetaan kotikanteleella, jossa on muutama kieli vähemmän ja koneisto puuttuu.

Millaisia ajatuksissa sinussa herättävät ihmiset, jotka sanovat, että kantele on vain kansanmusiikkia  varten?  

-No se herättää minussa sellaisen tunteen, että ”watch me!” [naurua]. Olen puhunut tästä jonkin verran somessani muutenkin. On ollut todella mielenkiintoista, että kun olen avannut keskustelua siitä, että kanteleella voi tehdä ihan mitä vain siinä missä vaikka kitarallakin, niin todella moni kanteleen soittaja on tullut laittamaan viestiä, että kiitos kun puhut tästä. Koska se ei ole pelkästään mun ongelmani, vaan ihmiset yleisestikin mieltävät, että kanteleella voi soittaa vain kansanmusiikkia. Samaan tapaan on monia erilaisia kitaroita sekä tapoja soittaa niitä. Ei kukaan väitä, että kitaralla voi soittaa vain rockia tai klasaria. Koen, että kantele on samalla tavalla enemmän yläotsikko monelle eri soittimelle ja tavalle soittaa niitä.

Oletko ajatellut hankkia useamman eri kanteleen eri tarkoituksiin?  

Itse asiassa mun kanteleeseen on tehty custom-mikrofonit. Kanteleessa on aika vähän tehty uusia innovaatioita sen suhteen, että sen saisi sovitettua vaikkapa rock-bändiin. Mun kanteleeni on puoliakustinen, eikä sen omia mikrofoneja ole tarkoitettu niin, että sillä voisi soittaa bändin kanssa. Siinä kohtaa, kun piti alkaa soittamaan kanteletta bändin kanssa, niin tehtiin yhdessä isäni kanssa mulle kokonaan uusi mikkisysteemi. Nyt mun kanteleessa on neljä ulostuloa niin, että saan siitä erikseen yhden bassoulostulon, kaksi ulostuloa keskialueelta sekä yhden ihan korkealta erikseen. Eli voin laittaa bassoon esimerkiksi jonkin fuzz-särön ja oktaaverin, ja keskialueelle vaikka kaksi erilaista delay-härpäkettä. Ja nyt sen saa myös niin kovalle, että se kuuluu bändin seasta, mikä oli olennaista.

Siitä saa välittömästi tuolla paljon eläväisemmän kuuloisen soittimen!  

-Kyllä, ja se tuntuu tulevan ihmisille yllätyksenä, että erityisesti näissä uusimmissa biiseissä niin moni asia,  jotka kuulostavat siltä, että ne on tehty kitaralla tai bassolla, niin ne ovatkin oikeasti tehty kanteleella.  

Uusimmissa kappaleissasi on aika paljon metallivaikutteita. Mistä ne ovat tulleet mukaan?  

-Mähän olen aloittanut silloin teini-ikäisenä kuuntelemalla ainoastaan Evanescencea ja Nightwishia ja tosi raskasta musaa ainoastaan. Se on se, mistä olen lähtenyt liikkeelle. Mun ensimmäinen bändinikin oli  metallibändi. Eksyin vaan hieman matkan varrella, ja nyt olen eksynyt takaisin. 

Eli eräänlainen kotiinpaluu? 

-Se on ehdottomasti kotiinpaluu! [naurua] 

Laulat kappaleissa paljon japaniksi, joten oletko hakenut esimerkiksi Babymetalin kaltaisilta kawaii metal  -yhtyeiltä vaikutteita?  

-Itse asiassa kuulin Babymetallia ensimmäisen kerran vasta vähän aikaa sitten ja olin heidän keikallaan ensimmäistä kertaa, kun olivat edellisen kerran Suomessa juuri ennen pandemiaa. Ehdottomasti fiilaan Babymetallia tosi paljon, ja myös muita vastaavia artisteja, mutta sanoisin että omat vaikutteet tulee aika laajasti monesta suunnasta ja genreistä. Iso osa kuuntelemastani musiikista on kuitenkin aina ollut japanilaista, joten totta kai se vaikuttaa.

Lähtikö halu laulaa japaniksi siitä, että pidät heidän kulttuuristaan paljon?  

-Kyllä, ehdottomasti. Tein ennen tätä projektia pitkään musiikkia pelkästään suomeksi, koska muilla kielillä tekeminen tuntui hieman pelottavalta. SARURU:ssa olen sitten suvereenisti vaan tehnyt sillä kielellä millä huvittaa tehdä. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisina käytämme englanninkielisiä lausahduksia, käytän minä välillä myös japaninkielisiä sanoja puheessani. Siksi on tuntunut luontevalta käyttää japania myös kappaleissani.

On ollut myös mukavaa, kuinka olet joissakin musiikkivideoissasi myös ruudulla avannut joitakin japaninkielisiä fraaseja niin, että kuulijakin ymmärtää, mistä puhutaan. 

-Jep, ja se on hauskaa, koska kaikella on kuitenkin aina jokin merkitys, mitä mä kirjoitan. Joten mieluusti sitä avaa sellaisia asioita, ja myös siinä videossa se oli sellainen hauska juttu.  

Tuosta tuli myös mieleen, että Suomessa tuntuu olevan aika vahva gatekeeping päällä englannin lausumisen suhteen. Sanotaan, että ei kukaan kuuntele suomalaisittain lausuttua englantia, ja että pitäisi olla täydellistä.  

-Ehdottomasti. Kun on suomalainen, niin siihen on valtava kynnys. En tiedä, miksi suomessa on sellaista, että kaikki pitää tehdä jotenkin täydellisesti ja siltikään sä et ole hyvä.  

Ja tuntuu, että yleensä juuri ne vierasta kieltä puhuvat eivät itse valita, vaan kannustavat.

-Kyllä, allekirjoitan tämän! Ei ole keneltäkään ulkomaalaiselta koskaan tullut noottia mun lausumisesta. Ei minkään kielen kohdalla. Mutta sitten suomalaiset ovat niitä, jotka takertuvat johonkin, että tämä oli nyt  brittienglannista ja tämä oli nyt Amerikan englannista, että miten sää nyt yhdistät nämä.  

Kappaleesi ”Chocolate” puolestaan taitaa olla kokonaan japaniksi laulettu. Minkälainen haaste se oli?  

-Ihan hirveä! [naurua]. Siis enhän minä puhu japania mitenkään täydellisesti. Enemmän niin, että kun olen ollut siellä keikalla, niin pystyn asioimaan kaupassa tai kysyä jotain. Sellainen alkeellinen perustason japani  onnistuu. Olen laulanut japania tosi paljon, joten se tulee luonnostaan, mutta tekstin kirjoittaminen oli haaste.  

Tulemmeko kuulemaan sinulta Suomeksi laulettua kappaletta?  

-Ihan varmasti jossain kohtaa! Se on ehdottomasti sellainen juttu, että ei tarvitse fakkiintua mihinkään kieleen tai mihinkään ylipäätään. Se on positiivista, kun ei ole mitään limitteriä tietyllä tapaa, vaan voi tehdä  mitä huvittaa.  

Sinulle tuntuu olevan hyvin lähellä DIY- ja indie-kulttuuri?  

-Ehdottomasti. Tuntuu, että aina kun tekee jollekin levy-yhtiölle tai kun on muita ihmisiä siinä ympärillä,  niin koko ajan mietit omaa tekemistä tai kirjoittamista sitä kautta, että mitäköhän tämä tyyppi ajattelee tästä. Tuntuu, että varsinkin biisinkirjoitus on mulla muuttunut tosi paljon. Erityisesti ehkä viimeisimmässä  kappaleessa, että voin kirjoittaa sellaisenkin lainin, että ”olen söpö, kun viiltelen itseäni”. Musta tuntuu, että sellainen sensuroitaisiin aika nopeasti pois, jos tekisi jonkun muun kanssa.  

Ja olet saanut Instagramista sekä YouTubesta itsellesi hyvät alustat?  

-Kyllä! Ja tuntuu, että siinä on ollut myös samanlainen kynnys vähän samaan tapaan kuin siinä, että aloitti laulamaan englanniksi. Että pitää uskaltaa tehdä, vaikka päässä kaikki huutavat, että ”olet huono” ja ”älä  tee”.  

Ja ihmisiltä saattaa toisinaan tulla negatiivisia kommentteja somessa. 

-Joo. Mutta musta tuntuu, että ainoa ”önnönnöö” -kommentointi, mitä on tullut, on liittynyt siihen paitaan, jota käytin ”The Sedät” -kappaleen videolla. Se, missä lukee ”girls run the world”. Musta on ihan  käsittämätöntä, miten paljon yksi tuollainen paita voi herättää tunteita, jonka olen löytänyt ojasta ja pukenut päälleni musavideolle, että ”jes, hauska juttu”. Vau. En ollut missään kohtaa ajatellut, että yksi paita voisi herättää noin paljon reaktioita. Se yllätti minut.  

Olet istunut kotona miettien, että onkohan tämä biisi hyvä ja video nyt oikein, ja ainut valituksen kohde  onkin sitten käyttämäsi paita!

-Jep! Oikeesti! [naurua]. Kriiseilin tosi pitkään, että mikä tässä nyt on pielessä tässä biisissä, ja että lausunko mä ton nyt jotenkin väärin ja mikä tuossa soolon soundissa on. Ja sitten se onkin se paita.  

Teetkö yleensä tuottajan kanssa musiikkia vai kaiken itse?  

-Olen tehnyt mun puolisoni Lauri Sirénin kanssa. Olemme tehneet itse asiassa mun ensimmäistä levyä tässä.  

Tuleeko jo julkaistuja biisejä levylle mukaan?  

-Kaksi viimeisintä ovat tulossa levylle. Kolme ensimmäistä kappaletta olivat se EP, ja se on jo menneen talven lumia. Myös seuraavat kappaleet tulevat levylle.  

Olet somessa esitellyt, kun luet Robert Dimreyn kokoamaa teosta ”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran elämässään”. Kirjassa on suhteellisen vähän ei-miespuolisten muusikoiden levyjä.  Olisiko mielestäsi hyvä, jos kirjasta tehtäisiin päivitetty ja inklusiivisempi versio? 

-Historiankirjoitushan on ylipäätään aika miesnäkökulmasta ja miehiä korostaen tehtyä, ja se on ehkä  tajuttu vasta ihan viime vuosina. Että se ei olekaan neutraalia, että me puhumme vain suurmiehistä. Koska  ei se ole niin, että ei olisi olemassa muita kuin suurmiehiä. Olisi todella mielenkiintoista saada tästä kirjasta sellainen versio, jossa olisi enemmän naisia. Koska en sekuntiakaan epäile, etteikö sellaista olisi mahdollista  tehdä. Ne ovat kriitikoiden valintoja tuossa kirjassa, ja suurin osa kriitikoista on miehiä.  

-Olen törmännyt tosi paljon Instagramissa siihen, kun seuraan todella paljon tilejä, jotka nostavat esiin musiikkialan naisiin liittyviä ongelmia, että se on ihan selkeä juttu, että julkaistaan vähemmän naisten musiikkia. Levy-yhtiöiden rostereista huomattavasti yli puolet on miehiä. Silläkin on vaikutusta siihen, että jos aletaan tehdä kirjaa merkittävistä levyistä, niin totta kai sinne tule enemmän miehiä, koska miesten tekemiä albumeita julkaistaan enemmän. Se on asia, joka pitäisi pystyä korjaamaan jo tosi kaukaa alkaen  sieltä, mihin meitä kannustetaan lapsena. Ei ole minuakaan esimerkiksi kannustettu soittamaan rumpuja.  

Toivotko, että olisit itse kannustavana esimerkkinä naismuusikoille?  

-Totta kai! Ja kun olen halunnut koota tyttöbändin. Mun ensimmäinen ajatukseni Mafia Honeysta oli, että se olisi tyttöbändi. Mutta kun en yksinkertaisesti löytänyt soittajia. Kun juttelin kavereiden kanssa ja yritin etsiä hyviä soittajia, niin kaikki, joita suositeltiin, olivat miehiä. Se näkyy meidän sukupolvessa niin vahvasti,  että mihin eri sukupuolia kannustetaan. Ei pelkästään musassa, mutta musassa tosi selkeästi.  

-Ja esimerkiksi silloin, kun puhuin tästä tyttöbändiajatuksesta levy-yhtiön A&R:lle muutamia vuosia sitten, niin tämän ihmisen vastaus mulle oli, että ”rumpalin pitää ainakin olla sitten mies, koska se on niin vaativa  tehtävä”.  

Mitä itse muuttaisit musiikkibisneksessä, jos voisit?  

Varmaan juuri sen, että voitaisiin parantaa naisten asemaa musabisneksessä. Se on tosi monisyinen asia, niin kuin puhuimme, mutta että kannustettaisiin naisia tekemään tuotantoa, miksausta, kaikkea sitä teknistä mitä ei muka saisi, kirjoittamaan ihan mistä huvittaa… Kun se tekstien tekeminenkin on niin ristiriitaista, kun mies saa kirjoittaa tavallaan mitä vaan, mutta nainen ei saa. Meillä on tosi paljon kaksinaismoralismia sen suhteen, että mitä miehet saavat tehdä ja mitä naiset saavat tehdä. Ja totta kai vielä vaikeammassa tilanteessa ovat ne, jotka eivät identifioidu kumpaankaan näistä sukupuolesta. Mutta että tuotaisiin kaikkien ei-miesten asemaa lähemmäs miesten asemaa musabisneksessä ihan kaikkialla soittajista levy-yhtiön A&R:iin. Ihan yhtälailla hekin ovat usein sellaisia 50-vuotiaita valkoisia heteromiehiä, eli ei ihme että he nostavat sitten nimenomaan miesartisteja.

SARURU-projekti on nyt hieman yli vuoden vanha. Mitä on luvassa seuraavaksi? 

-Odotan ihan sikana sitä, että pandemia loppuisi ja pääsisi keikoille. Se olisi parasta ikinä. Mulla on tavallaan siinä mielessä hyvä tilanne, että pystyy kotona tekemään musiikkia ja voi hyödyntää tämän ajan.  Tarkoituksena on saada syksyllä levy ulos, ja sen jälkeen keikoille.  

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille, jotka ovat jo fanejasi tai vasta kuulevat sinusta ensimmäisen kerran?  

Minulle on ollut hieman hankalaa kuunnella musiikkia viime aikoina, koska koen tosi monien biisien tekstit niin uhriutuvina. Tuntuu kuin kaikki kirjoittaisivat sellaisesta asemasta, että ”yhyy”, että asiat nyt vain ovat huonosti. Toivon, että mun musiikki voisi olla tietynlainen vastavoima, että siihen lisäisi edes, että ”vittu yhyy, ihan sama!”. Sen sijaan, että ihmiset samaistuisivat mun masentaviin ja itseinhoisiin ajatuksiin, haluaisin että mun musiikki hymyilyttäisi ja että siitä tulisi sellainen fiilis, että omaan elämään ja asioihin voi vaikuttaa.

Kommentoi julkaisua