Vuoden mahdollisesti julmin albumi on julkaistu – arviossa Humanity’s Last Breathin ”Abyssal”

Muistan, kuinka minä ja lukioaikainen luokkatoverini metsästimme aina koulun välitunneilla uutta ja raskasta modernia metallia. Yksi löydöistämme oli ruotsalainen Humanity’s Last Breath, jonka vuonna 2013 julkaistu albumi saavutti korvamme sen ilmestyttyä. Olin vakuuttunut siitä, miten julman kuuloista musiikkia yhtye onnistuikaan tekemään. Kuuntelin levyä aina säännöllisin väliajoin odottaen innolla bändin seuraavaa julkaisua.

Sitä saikin odottaa peräti kuusi vuotta.

Okei, mahtui väliin vuonna 2016 julkaisu lyhytsoitto ”Detestor”, mutta se ei oikein herättänyt minussa mitään tunteita. Janosin sitä samaa soonista väkivaltaa ja rujoa maailmanlopun kirskuntaa, jota bändin debyyttialbumi oli tarjonnut. Eipä siis ole ihme, että kun yhtye ilmoitti julkaisevansa uuden ”Abyssal”-albuminsa vuonna 2019, olin innoissani. Ennakkoon tiputetut kappaleet (varsinkin jo vuonna 2017 julkaistu, äärimmäisen julma ’Abyssal Mouth’) olivat kaikki juuri sitä, mitä bändiltä saattoi toivoa.

”Abyssal” on musiikillisesti loogista jatkumoa bändin aikaisemmille julkaisuille. Tyypillisen djentin sijaan Humanity’s Last Breath ammentaa hyvin paljon Vildhjartan tyylisestä meluisasta metallista, jossa äärimataliin vireisiin ja meshuggahmaisiin riffeihin yhdistetään paljon äänenkorkeuden manipulointia whammy-pedaaleilla, ja musiikki kuorrutetaan dissonoivilla intervalleilla. Lisäksi Humanity’s Last Breath on ottanut tällä albumilla tavakseen hukuttaa puhtaat ja hivenen kuiskailevasti lauletut vokaalit flanger-efektiin. Tällä bändi saa aikaan taas yhden kerroksen toiseutta ja painajaismaisuutta, joita se on tähän asti kanavoinut pitkälti aikaisemmin mainituilla kikoilla. En olisi myöskään ollenkaan yllättynyt siitä, jos äänenkorkeuden manipulointia whammy-pedaalilla olisi hyödynnetty myös toiseen suuntaan, eli riffien paksuntamiseen muuntamalla ne oktaavia alemmas, kuten esimerkiksi ”Bone Dustissa” sekä ”Abyssal Mouthissa”.

Albumin vaikutteissa kuuluvat hyvin vahvasti deathcore ja death metal Oceanon, Carnifexin ja Suffocationin tyyliin aikaisemmin mainitun Vildhjartan sekä Meshuggahin ohella. Death metal -vaikutteet kuuluvat kenties selkeimmin ”Fradgan” riffittelyssä, joka sisältää kaikuja 2000-luvun deathcoresta. Sen sijaan, että bändi tyytyisi soittamaan jo lähes kuolleeksi ruoskittua djentiä synkopoiduilla ja änkyttävillä kitarariffeillä sekä sokkelomaisilla polymetreillä, tuntuu Humanity’s Last Breathin missio olevan raskaimman mahdollisen musiikin luominen. Ja siinä se saattaa hyvinkin olla onnistunut.

Kappaleet kuten ”Bursting Bowel of Tellus” ja ”Abyssal Mouth” ovat kuin apokalyptisiä hymnejä globaalille täystuholle. Ensimmäisenä mainittu kappale kumisee tuomiopäivän sanomaa, joka saa maan vavahtelemaan ja herkimmän vaihtamaan albumia. Riipivän dissonanssin ja raskaiden breakdownien lomassa on aistittavissa jopa Behemothille tyypillistä suureellisuutta ja julistusta. Jälkimmäinen kappale on miksattu ja masteroitu uudelleen levyn virtaan sopivammaksi, ja sitä on myös hieman oiottu sävellyksellisesti. Toistaiseksi preferoin kappaleen aikaisempaa versiota, vaikka ymmärränkin uuden sovituksen funktion. Siitäkin huolimatta kyseessä on ihailtavan ja pelottavan julma kappale.

Vaikka äänimaailmaa rauhoitetaankin muutamaan otteeseen kappaleissa ”För Sorg” ja ”Being”, heitellään niissäkin järkälemäisiä, matalia nuotteja ja kirskuvan korkeita sivalluksia. Helpolla ei päästä edes albumin loppupuolella, sillä albumin päätöskolmikko ”Vånda”, ”Rampant” sekä varmasti vähintään maanjäristykseksi luokiteltava ”Dödgud” keräävät yhteen vielä kaikki mahdolliset temput äärimmäisen raskaan kuuntelukokemuksen luomiseksi.

Tässä on käynyt jopa niin, että bändi on onnistunut ylittämään kaikki sille kuuden vuoden aikana asetetut odotukset. ”Abyssal” on täyttä tuhoa ja auditiivista murskausta alusta loppuun. Humanity’s Last Breath on onnistunut kokoamaan albumillisen musiikkia, joka koettelee raskauden määritelmän rajoja. Musiikki on raskasta niin konseptuaalisesti, musiikillisesti, äänenvärillisesti kuin sovituksellisestikin. On vaikeaa nähdä, miten tätä voi enää ylittää silkassa massassa ja tuhovoimassa.

8½/10

Kappalelista:

  1. Bursting Bowel of Tellus
  2. Bone Dust
  3. Fradga
  4. Abyssal Mouth
  5. Pulsating Black
  6. För Sorg
  7. Like Flies
  8. Sterile
  9. Being
  10. Vånda
  11. Rampant
  12. Dödgud

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua