”Vuoden tykein vaihtoehtoinen” – arviossa DIRTin ”Deadbeat”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 3.6.2022

Muutaman vuoden kellarissa muhinut ja marinoitunut, helsinkiläistynyt, grungahtavaa hard rockia runttaava DIRT on julkaissut debyyttialbuminsa ”Deadbeatin” Ranka Kustannuksen kautta. Alunperin Kirkkonummi-Helsinki-Rovaniemi-akselilta tulevan viisikon soundi ilmensi kukoistukseensa puhkeamisen merkkejä jo omaa nimeä kantavalla, 2019 ilmestyneellä debyytti-EP:llään ”Low Lifella”. Tuolloin DIRTin biisien teko vielä haki lopullista paikalleen loksahtamistaan, vaikka muun osaamisen osalta yhtyeen ilmaisullinen ja tekninen toteutus olikin jo hyvin valmiin oloista.

Ilmeisen kunnianhimoisesti mutta tekemisiinsä jalat maassa suhtautuva DIRT on jalostanut omaa juttuaan rauhassa, turhia kiirehtimättä mutta silti määrätietoisesti. Kappaleet huokuvat vankkaa genretietoista ymmärrystä. Kasperi Koutosen ja Sebastian Frigrenin neulomien kitarakuvioiden ja jämäkän riffityön, rumpali Aleksi Anttilan ja basisti Benny Raivion hienosti groovaavien rytmisten ratkaisujen sekä makeasävyisen äänen omaavan vokalisti Aleksi Tiaisen yhdessä muodostamaa auditiivista keitosta on herkullista kuunnella. Valtaosan yhtyeen kolmesta musikantista taustalta löytyy death-thrash-yhtye Nuclear Omnicide, jonka brutaalin raa’an soinnin ja taustavaikutuksen yhtyeen miehistö on onnistunut jättämään DIRTin soinnin ulkopuolelle ihailtavan tyylikkäästi kuitenkaan unohtamatta metallisia juuriaan.

Tasalaatuisen erinomaista albumia valmistellessaan yhtye on selkeästi tiedostanut kehitysosa-alueensa ja hyödyntänyt niiden paranteluvaiheessa vahvuuksiaan, mutta ennen kaikkea oppinut tekemään vaativimmatkin jutut biisien yksinkertaisten rakenteiden ehdoilla. Kappaleita sen koommin erottelematta, albumikokonaisuus on notkeasti eteenpäin soljuva, eheän kompakti paketti, jonka laittaa mielellään soimaan aina kerta toisensa jälkeen uudestaan. Oikeastaan ainoaksi notkahdukseksi DIRTin debyyttialbumilla jää albumin päättävä, hieman keskenään irrallisista osista koostuva ja lyyrisesti onnahtava ”True Blue (Only You)”.

Kotimaiseksi raskaan rockin debyyttialbumiksi ”Deadbeat” kuulostaa häkellyttävän kouliintuneelta ja kansainväliseltä. Yhdeksän biisin kokonaisuus on pieniä yksityiskohtia myöten hiottu komeasti soivaksi, vapautuneesti eteenpäin soljuvaksi albumiksi, joka lyö vuoden jos toisenkin pätevimmän vaihtoehtorockalbumin pohjat – eikä se tunnu tekevän DIRTille edes vaikeaa.

Vaikka viikatemies onkin korjannut rocksuuruuksia viime vuosina reilummallakin kädellä ja vaikka se tulee korjaamaan vastaisuudessakin, ei meillä ole mitään hätää niin kauan kun tilalle syntyy DIRTin kaltaisia yhtyeitä – erinomaisia, omaan luontaiseen soundiinsa luottavia bändiyksiköitä, joiden musiikilliset rahkeet riittäisivät periaatteessa minne vain.