Vuoden tyylikkäintä ja kokeilevinta post-rockia – arviossa God Is An Astronaut -yhtyeen pitkäsoitto ”Embers”

Vuodesta 2002 toiminnassa ollut post-rock-yhtye God Is An Astronaut palaili syksyn alkajaisiksi julkaisukantaan uudella ”Embers”-pitkäsoitollaan. Albumi on yhtyeeltä jo sen 12. taidonnäyte siitä, miten tunnelmaa luodaan, ja miten taiteellinen underground-musiikki voi kuulostaa siltä, että sitä kuuluisi soittaa jopa radiossa.

Hieman vajaan tunnin verran musiikkia sisältävä ”Embers” herättää mielenkiinnon heti alkuunsa. Melodinen ”Apparition” lähtee junnaamaan mukavan seesteisesti ja progesti, sopien varsinkin syksyn tuulisiin ja värikkäisiin tunnelmiin. Kappale tuo oitis mieleen useita suosikkiyhtyeitä aina CMX:stä Opethiin sillä erotuksella, että God Is An Astronaut ei tarjoile vokaaleita, vaan luottaa täysin instrumentteihinsa.

Ja miksei luottaisi, sillä God Is An Astronautin teemat ovat vertaansa vailla olevia tunnelmanluojia. Vuoron perään seesteisemmille ja raskaammille sfääreille etenevä rytmimusiikki on kuin mielikuvituksen teatteria parhaimmillaan. Junnaavuudessaan musiikilliset teemat tuovat mieleen My Sleeping Karma -yhtyeen, eikä se ole ollenkaan huono asia. Junnaavuus toistuu niin perinteisempien rock-instrumenttien avulla kuin myös hentoiseen ja synkeään ambienttiin nojaavien teemojen avustuksella. Tähän kun lisätään mukaan myös hieman synkempää black metallihtavaa kaaoksenomaista pyrähtelyä saadaan aikaan esimerkiksi albumin nimikkokappaleen ”Embers” kaltainen harmoninen mestariteos.

Teemat vaihtelevat keveästä raskaaseen, melodisesta riitasointuiseen ja paikoin harmoniseen. Rytmikkääseen, leikittelevään ja vakavaan. God Is An Astronautin musiikissa suuressa osassa on kielisoittimien lisäksi erityisesti rummut ja rumpali Lloyd Hanneyn vuoroin suoraviivainen ja polyrytminen lähestymistapa musiikin toteutukseen ja sovitukseen. Ja tietenkin rumpujen miksaus, joka ajoittain on sopivan selkeästi ”pinnalla”, tukemassa erityisesti kokonaistunnelmaa. 

Jollain tavalla tämä musiikin estetiikka edellä kulkeva taiteellisen luomuksen esille tuominen tuo mieleen myös kotimaisen Oranssi Pazuzu -yhtyeen. Albumilla on mukana niin pianoa kuin minimalistista melodiakuljetusta kitaralla, mutta samalla on pyritty ajoittain kohti tummaa kosmosta. Oman eksentrisen mausteensa tunnelmanluontiin albumilla tuo vieraileva sellisti Jo Quail kappaleissa ”Realms” ja ”Prism”, jotka edustavat myös albumin parhaimmistoa raskaan ”Oscillation”-kappaleen molemmin puolin. Maininnan ansaitsee myös albumin päättävä ”Hourglass” kaikessa ihanassa seesteisyydessään.

God Is An Astronaut -yhtyeen ”Embers” on taiteellisesti vakava näkemys musiikin käsitteestä sen konkreettisimmassa muodossa. Samalla se on myös vuoden 2024 kunnianhimoisimpia äänitteitä. Jokaisen itseään muusikoksi kutsuvan tulisi edes hieman perehtyä God Is An Astronautin musiikkiin, jotta saisi edes aavistuksen perspektiiviä omiin tekemisiinsä.