”Vuoren kokoinen mies, vuoren kokoinen soundi” – klassikkoarvostelussa 50-vuotias Mountain-debyyttialbumi ”Climbing!”

Yhdysvaltalaisen riffirockin kaikkien aikojen suurimpiin yhtyeisiin kuuluu ehdottomasti New Yorkin Long Islandilla vuonna 1969 perustettu Mountain. Aiemmin mm. Creamia tuottanut Felix Pappalardi toimi levytuottajana New Yorkissa, ja hän ihastuikin The Vagrants -yhtyeessä vaikuttaneen Leslie Westin voimalliseen riffirockrunttaukseen ja kuulaan kauniisiin melodioihin vuonna 1968. Niin hän lupautui tuottamaan Westin soololevyn, jonka nimeksi tuli ”Mountain”. Yhtyeestä puuttui kuitenkin basisti, ja näin ollen Pappalardi itse pestautui soittamaan yhtyeen alataajuuksia. Rumpuja kokoonpanossa soitti Norman D. Smart ja koskettimia Norman Landsberg. Pian levyn ilmestymisen jälkeen Pappalardi ja West päättivät kuitenkin jatkaa yhtyeen toimintaa Mountain-nimellä. ”Mountain” oli vertauskuvallinen ilmaisu, joka kuvaili Westin lievästi sanoen rotevaa ulkomuotoa.

Ensimmäiseksi varsinaiseksi Mountain-kokoonpanoksi muodostui West, Pappalardi ja Smart yhdessä uuden kosketinsoittaja Steve Knightin kanssa. Kyseisellä kokoonpanolla yhtye pääsi paistattelemaan julkisuuden päivänvalossa soittaessaan legendaarisen Woodstock-festivaalin lauteilla New Yorkin Bethelissä järisyttävän keikan. Kyseisen keikan setti koostui paitsi Westin soololevyn, myös huomattavissa määrin yhtyeen tulevan debyyttialbumin kappaleista. Mountainin yleissointi oli sen ajan mittapuulla raskaasti jyräävä, moukaroivasti rockaava ja äärimmäisen lujaääninen.

Pian festivaalin jälkeen rumpali Norman D. Smart sai kuitenkin lähteä, ja tilalle otettiin häntä teknisesti taitavampi, lujalyöntinen Energy-yhtyeen kanadalaissyntyinen Laurence Mustard ”Corky” Laing. Kyseisellä kokoonpanolla yhtye paineli vuosikymmenen vaihteen tienoilla studioon. Sessioiden lopputulos oli täyttä rautaa. 7. maaliskuuta 1970 julkaistu ”Climbing!” muotoutui erääksi ehdottomimmista amerikkalaisen voimarockin kulmakivistä.

Albumilta löytyvät yhtyeen suurimmat hitit: Billboardin singlelistan sijalle 21 yltänyt, Richard Sarafian ohjaaman kulttielokuvan ”Vanishing Point” soundtrackille ja myöhemmin mm. Simpsoneihin päätynyt ”Mississippi Queen”, Creamin basisti-laulaja Jack Brucen käsialaa oleva ”Theme For Imaginary Western”, lennokkaan sielukas ”Never In My Life” ja Woodstockin peltojen suopealle omistajalle, farmari Yasgurille omistettu kaunis, Pappalardin tulkitsema puoliballadi ”For Yasgur’s Farm”. Mukana on myös eräs kaikkien aikojen ensimmäisiä tuplabassarirytistelyjä sisältävä, duurivoittoinen raskastelu ”Sittin’ On A Rainbow”.

Westin, Pappalardin ja Laingin muodostamasta trio-kokoonpanosta muotoutui legendaarinen Mountain, joka ehti lyhyehköksi jääneen elinkaarensa aikana tehdä pari rock-historiallisesti erittäin merkittävää studio- ja live-albumia. Albumin kansikuvan vuoren rinnettä hamuavaa, siniseen hameeseen sonnustautunutta, punatukkaista naista kuvaavasta taideteoksesta vastasi Pappalardin vaimo Gail Collins-Pappalardi, joka vuosia tuota myöhemmin vuonna 1983, traagisen tapahtumaketjun päätteeksi ampui miehensä kuoliaaksi käsiaseella yhteisellä Manhattanin asunnollaan. Collins-Pappalardi vastasi yhtyeen alkuaikoina myös joidenkin Mountainin kappaleiden sanoituksista.

Alunperin ”Climbing!”-albumi julkaistiin Pappalardin ja Bud Pragerin omalla levymerkillä Windfall. Myöhemmät kansainväliset painokset albumista julkaisi Columbia Records. ”Climbing!” oli rajoja rikkova albumi siinäkin mielessä, että se avasi uusille voimarock-trioyhtyeille väylää yhä rosoisempaan suuntaan yhdessä Grand Funk Railroadin kanssa. Jimi Hendrix Experiencen ja Creamin voidaan luonnehtia olleen enemmän instrumentaatiokeskeisiä ja psykedeelisiä trioja, vaikka on selvää, että kyseiset yhtyeet olivat toimineet myös Mountainin tien viitoittajina ja innoittajina. Useat nuoremmat trio-pohjaiset rock-yksiköt, kuten ZZ Top ja Motörhead, seurasivat Mountainin härkäpäistä esimerkkiä paria vuotta myöhemmin.

”Climbing!”-albumia myytiin Yhdysvalloissa hyvin, ja se nousi ilmestymisensä jälkeen Billboardin listalla korkeimmillaan sijalle 17.

Mountainista muotoutui vuosien mittaan eräs heavy metalin ja klassisen hard rockin edelläkävijöistä, jonka musiikillista merkitystä opittiin ymmärtämään ja arvostamaan todenteolla vasta vuosikymmenten jälkeen yhtyeen kulta-ajoista. Mm. Guns N’ Rosesin Slash sekä Ozzy Osbournen yhtyeessä, Pride And Gloryssa ja Black Label Societyssa ja Zakk Sabbathissa kunnostautunut kitaravirtuoosi Zakk Wylde ovat viime vuosina tunnustaneet Leslie Westin ja Mountainin suureksi esikuvakseen ja merkitykselliseksi muusaksi omien bändiensä musiikin ja oman kitaransoittonsa jalostumiselle.

Albumin merkittävin kappale on päätynyt vuosien varrella myös myöhempien aikojen hevisuuruuksien käsittelyyn. W.A.S.P. coveroi ”Mississippi Queenin” ”The Last Command” -albuminsa sessioissa vuonna 1985, ja Ozzy Osbourne vuonna 2005 ilmestyneellä lainabiisejä sisältävällä albumillaan ”Under Cover”.

Kommentoi julkaisua