W.A.S.P. @ Areena, Oulu 10.10.2015

Kun uutiset legendaarisen yhdysvaltalaisen shokkirockin ja heavyn jättiläisen W.A.S.P.:n Suomen keikoista levisivät elokuussa, oli hieman huvittunutkin ensifiilis. Bändihän nimittäin on saanut osakseen melkoisesti sontakuormaa urallaan soitettuaan muun muassa kiertueita playbackinä sekä vaikutettuaan lavalla äärimmäisen väsyneeltä. Yli kolmenkymmenen vuoden ura ei voi olla näkymättä musikanteissa, mutta jo tässä vaiheessa tekstiä vakuutan, että kaikki ennakkoluulot olivat turhia!

W.A.S.P. julkaisi ”Golgotha”-nimen saaneen uuden – jo viidennentoista – studioalbuminsa vain runsas viikko sitten. Sen sijaan The Bloody Road to Golgotha -nimen alla operoitava kiertue käynnistyi jo heinäkuussa. Ensimmäisten esiintymisten setti koostui lähes yksinomaan bändin vanhoista hiteistä ja uusia kappaleita otettiin mukaan vasta syyskuun puolivälin keikoilla. Lokalahdessa Uudenkaupungin kupeessa heinäkuun 17. päivänä nähty Karjurock-keikka sisälsi varsin erilaisen biisikattauksen, kuin nyt vajaa kolme kuukautta myöhemmin.

”Golgotha” vaikutti muutaman päivän intensiivisen kuuntelun perusteella varsin onnistuneelta albumilta, vaikkakin tutut vanhat elementit eivät vaihdu helpolla uusiin. Hieman yllättäen levyltä välittyy paikoin mielikuva ja vivahde suomalaisista melodisen metallin sävyistä runsaan vuosikymmenen takaa, enkä ole suinkaan ainut joka tämän on havainnut. ”Golgothalla” on useita varsin toimivia ja mukavasti rokkaavia kipaleita. Harmikseni esimerkiksi ripeätempoinen avausbiisi ”Scream” sekä tarttuva pitkähkö kantaa ottavasti nimetty hyvin waspmainen ”Slaves of the New World Order” loistivat keikkasetistä poissaolollaan.

The Bloody Road to Golgotha -kiertueen lokakuinen Suomen osuus kattoi kaikkiaan neljä esiintymistä. Seinäjoen jälkeen bändi käväisi välillä Viron puolella, palasi ensin Helsinkiin ja jonka jälkeen Ouluun, josta tämä raportointi tapahtuu. Oulussa konserttipaikkana toimi SuperPark Areenana aiemmin tunnettu Sali, joka nyttemmin on typistänyt nimensä vain Areenaksi. Konserttipaikkana kyseinen tila on toiminut vasta hieman yli vuoden ja tuntuu sopivan tilaisuuksille oikein mainiosti parempien tilojen puuttuessa kaupungista.

Saavun kuvaajan kanssa paikalle kello kahdeksaksi ja lämmittelijänä toiminut seinäjokelainen hard rock -kokoonpano Free Spirit juuri lopetteli settiään. Ulos asti yltäviä jonoja ei ollut vastassa, toki narikkaan tultaessa kymmenmetrinen tynkä tervehti meitä. Sisällä tunnelma oli jo hyvin odottava. W.A.S.P. -bändipaitoihin sonnustautunutta kansaa tuli vastaan melkeinpä enemmän kuin muita. Porukkaa näytti olevan varsin mukavasti ikähaarukassa 20–60, ehkä kuitenkin enemmän sieltä jälkimmäiseltä puoliskolta.

Suuren maailman malliin W.A.S.P. ei aloittanut keikkaansa sille määrättyyn 20.45 aloitusaikaan, vaan antoi kansan odottaa vartin verran yli. Pian dj:n soittama levy hiljeni, lavan suunnassa valot syttyivät ja tuota pikaa energinen show oli jo täydessä vauhdissa ”On Your Knees” -biisin soidessa. Heti kävi selväksi, että etukäteen olleet pelot bändin hitaanlaisesta liikkumisesta lavalla tai surulliset ilmeet kasvoillaan olivat turhia. Tässähän louhitaan menemään kuin vanhoina hyvinä aikoina konsanaan, eikä vokalisti Blackie Lawlessista heti uskoisi välttämättä, että mies viettää ensi vuonna jo kuusikymppisiään, sen verran tuoretta vimmaisen nuorekasta energiaa oli ilmassa. Samaa voi sanoa myös hienosti biiseihin eläytyneestä kitaristista Doug Blairista sekä näyttävältä rock´n´roll -showmieheltä vaikuttavasta basististaan Mike Dudasta.

Edellisen kerran Oulun keikalla kuutisen vuotta sitten W.A.S.P. oli juurikin aiemmin kuvailemani väsähtäneen oloinen ja olipa tuolloin bändin tunnetuin kipale ”I Wanna Be Somebody” venytetty normaalista 3.43 mitastaan lähes vartin mittaiseksi täytebiisiksi. Nyt vastaavista oikuista ei ollut tietoakaan, yhtye vaikutti äärimmäisen energiseltä ja tarjosi nostalgiaa koko rahan edestä, vaan mikäpä se on soitellessa täydelle hurmokselliselle tuvalle.

Settilista ei suuria yllätyksiä taaskaan tarjonnut, vaikkakin osa bändin ikivihreistä oli karsittu pois uuden tieltä. ”Golgothalta” tarjoiluun tuli tasainen ”Last Runaway”, äärimmäisen iskukykyinen slowari ”Miss You” sekä hieman turhahkon oloinen ja musiikillisesti yllätyksetön levyn nimikkobiisi ”Golgotha”. Muutoin tällä vuosituhannella julkaistu materiaali loisti poissaolollaan edellisen levyn ”Babylon” (2009) ”Crazy” -kappaletta lukuun ottamatta. Sen sijaan edustus oli levyissä ”The Crimson Idol”, ”The Headless Children”, ”Inside the Electric Circus” ja bändin nimeä kantavassa vuoden 1984 debyyttilevyssä. Moni saattoi odottaa myös kakkoslevyltä ”The Last Command” enemmän biisejä encoressa kuullun ”Wild Childin” lisäksi, mutta ainakaan minä en niitä kaivannut.
Show oli, kuten mainitsin energinen, mutta myös visuaalisuuteen oli tällä kerralla panostettu hieman tavallista enemmän. Valojen lisäksi takaseinään heijastettiin muun muassa pätkiä vanhoista leffoista, bändin musiikkivideoista sekä ytimekkäitä tehokkaita iskulauseita. W.A.S.P. toi pohjolaan hyvän viihdyttävän sirkuksen, joskin bändin shokeeraavuudesta ei ole ollut enää ainakaan vuosikymmeneen tietoakaan, kuten uran alkuaikoina jolloin oli siistiä kun lavalla oli savua, sirkkeleitä ja verta.

Yleisö käyttäytyi keikalla kuten isot ihmiset yleensä, eli varsin hienosti. Liikkeellä oli aika paljon kyllä junttejakin, kuten W.A.S.P.-keikoilla yleensäkin. Erehdyin katsomaan jonkun riehakkaaksi heittäytyvää käytöstä, niin meinasin saada nyrkistä naamaan. Täytyy muistaa jatkossa ettei ihmisiä saa tuijottaa yli kahta sekuntia pitempään. Paikan alkoholitarjoilu ihmetytti hieman kun ihmiset joivat olutta pulloista, mutta mitään ikävää ei tiettävästi tapahtunut. Liekö muovituopit vain loppuneet ennen aikojaan ja turvauduttu sitten viimeiseen vaihtoehtoon. Joka tapauksessa W.A.S.P. tarjosi oikein mukavan illan, paljon positiivisemman kuin olisin osannut odottaa.

Raportti: Petri Klemetti
Kuvat: Jari Huttunen